torstai 30. elokuuta 2012

Sulkijan kukat

Eli kulkijan sukat. Paitsi, että kuka näin ihania sukkia uskaltaisi kengissä käyttää? Kuluvat vielä puhki! Kaikista kauneimpia sukkiahan tietenkin kuuluu käyttää siten, että jalkojaan lepuuttaa joko sohvalla tai rahilla, etteivät sukat ota osumaa mistään kuluttavasta pinnasta. :D

Sukat söivät 83 g Cascade Heritage Sockia.

Mitä: Traveler's socks / Stefanie Bold
Miten: Lyhyet sukkapuikot 2,5 mm
Mistä: Cascade Heritage Sock, 83 g

Mistä lie johtuukin, mutta sellaisilla lyhyemmillä 15 cm sukkapuikoilla on ihan hirvittävän paljon mukavampi neuloa kuin niillä perinteisillä pidemmillä. Neulominen oli kertakaikkiaan nautinnollista. Olen jo jonkin aikaa kärsinyt siitä, että tykkään kyllä aloittaa uusia projekteja, mutta itse tekeminen on ollut kurja välivaihe, joka on erottanut minut valmiista neuleesta. Nyt pitkästä aikaa löytyi projekti (= kaunis malli + pehmoinen lanka + mukavat puikot + ihana neuletuntuma), jossa tekeminen on ollut yhtä suuri nautinto, kuin valmiin vaatteen ihastelu.

Puikkoina 15 cm sukkapuikot 2.5 mm.

Malli oli erinomaisen mukavaa neulottavaa. Yksinkertaisen näköinen, mutta sopivasti pientä kikkailua kavennusten kanssa. Ohje kyllä edellyttää ihan kauhean tiivistä käsialaa tai sitten niin ohutta sukkalankaa, etten ole itse sellaista koskaan nähnytkään. Heritage on minun silmissäni hyvin ohut sukkalanka ja neuloin 2.5 mm puikoilla, mutta silti kerrostiheyteni oli liian löyhää. Ohjeen kuvassa sukat näyttävät ihan normaalipituisilta. Minun omani lähestyvät pohkeiden puoliväliä siitäkin huolimatta, että tein varsista hieman ohjetta lyhyemmät.


Alunperin ajattelin säätää myös kantapään kohdalla, mutta totesin, että helpompi on totella valmiita käskyjä. Kantapään aloitettuani jännitin kamalasti, voivatko sukat istua jalkaani ollenkaan, kun kantapää näytti niin leveältä ja kavennukset tulivat erilaisesta kerrostiheydestä johtuen paljon ohjeen kuvaa hitaammin. Loppujen lopuksi, kun vedin sukan jalkaani, se kaikesta huolimatta istui täydellisesti. Ilmeisesti omistan hyvin leveän kantapään ja jalkaterän. Lisäksi sukkien varret ovat minusta ihanan pitkät. Niin, että kaiken kaikkiaan tässähän kävi paremmin kuin hyvin.


Kuvaaja pakotti laittamaan myös tämän kuvan. Siihen liittyen pitää kuulemma selventää, ettei niitä kauniita kuvia itsestään synny, vaan sukatkin on aseteltava huolella.

Neulisti

38 kommenttia:

  1. Niin suloset, toi väri on kyl niin aurinkoinen! Samaa mieltä sun kanssa, 15cm puikkojen kanssa on niin paljon mukavampi neuloa, pidemmät puikot heiluu jotenki aina tiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää on kyllä hyvin jännä keltaisen sävy. Jotenkin aurinkoinen, mutta kuitenkin sinappinen ja lähes vihertävä. :D

      Poista
  2. Ihana sukkamalli (jonoon jonoon!) ja tieeetysti lanka ja värikin. ;) 15 cm sukkikset on täälläkin todettu huippukäteviksi sukkia neuloessa. Harmi että ne metalliset tuntuu aina olevan loppu, kun itse olisin ostovalmiudessa. Blah.

    VastaaPoista
  3. Äh, sen siitä saa kun ilakoi etukäteen: ei se ollutkaan ilmainen ohje, sillä oli muuten vaan oma nettisivu! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih. Tykkään linkittää alkuperäiselle nettisivulle ravelryn sijasta, jos sellainen on olemassa.

      Poista
  4. Miten sievät! Ja tuo langan väri on ihan mainio! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin vyyhdin ihan vain tuon värin perässä vaikken silloin vielä tiennyt, mitä tästä tekisin. :)

      Poista
  5. Kauniit sukat ja kauniin väriset :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat.. itsellä Traleverit on kans puikoilla :P

    VastaaPoista
  7. Kertakaikkiaan komeat sukat! On totta että 15 cm:n puikoilla on mielyttävämpi neuloa ja neliskanttisilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Neliskanttisia en olekaan vielä kokeillut. Ruusupuiset 15 cm puikot olivat myös aivan ihanat.

      Poista
  8. Kovasti ovat kauniit nuo sinun sukkasi. Joko on löytynyt joku ystävällinen /(onneton) joka sinua palvelee ettei sukkiesi tarvitse kulua ja koskettaa kovaa maata ? Prinsessaolo noissa tulee se on ihan selvä, on ne niin yleellisen nätit <3

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat sukat ja upean värinen lanka!

    VastaaPoista
  10. Kauniit sukat. Tuo malli vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  11. Ihana väri, voisin käyttää vaikka en yleensä keltaisesta tykkääkään. Minäkin yritän neuloa sukat ohuesta langasta, saa nähdä valmistuvatko koskaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohut lanka hidastaa valmistumista, mutta jälki on aina sitä kauniimpaa mitä ohuempi lanka. :)

      Poista
  12. Täysin samaa mieltä 15 sentin sukkapuikoista. Minä neulon nykyään aikuisten miesten sukatkin pienemmillä puikoilla, kun neuletuntuma niillä on paljon kivempi.

    Kauniit sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä ne tuntui vaan ihan hirmuisen paljon paremmilta. Ei kyllä kiinnosta enää niillä pitkillä neuloa.

      Poista
  13. Kauniit sukat! Ja ihana tuo väri. Heritagea oli toisaallakin puikoilta muodostunut sukiksi, näyttää ihanalta langalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä nimenomaisen väristä Heritagea on kyllä näkynyt nyt vähän joka blogissa. Eikä ihme, kun se on on niin herkku.

      Poista
  14. On kyllä komeat...minullakin on parit sukat, joita ei raaski käyttää kuin juhlapyhinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä näihin vielä tottuu niin, että raaskii sitten käyttää tosissaan. :)

      Poista
  15. Kauniit sukat! Se kerrostiheys on kyllä aika huima, mun lankavalinalla ei kannattanut yrittääkään, niin että oli pakko tehdä kompromisseja. Varmaan kakkosen puikoilla ainoastaan olisi mitään saumaa päästä siihen tiheyteen, en tiedä pääsisinkö itse silloinkaan, eikä mulla edes ole kovin löysä käsiala.

    Minä kans mietin kantapään kohdalla, että ei tästä voi tulla kyllä mitään, mutta kummasti se sitten asettui jalkaan. Ollaan sitten molemmat leveäkantapäisiä. Voidaan perustaa kerho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, leveäkantapäisten kerho. Se ehdottomasti perustetaan!

      Poista
  16. Kauniit ovat, ei kannata piilottaa saappaan sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näitä käytetään, kun tahdotaan brassailla näteillä sukilla. :D

      Poista
  17. Ihana lanka! Pakko saada, heti välittömästi.

    VastaaPoista
  18. Keltaiset sukat kuin auringot =D

    Niin lankaakin kehuit, etkä varmaan suotta, jotta tuo lanka on sitten minunkin kokeiltava jossakin välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, se on ihanan pehmoista ja kulkee hyvin neuloessa.

      Poista
  19. Oo, täydellinen suolakurkunvihreä.. Pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senköhän takia mä tähän niin ihastuinkin. Olen nimittäin melkoinen suolakurkkuaddikti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...