sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kisa alkakoon

Viime vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa Tour de Sock -kilpailuun ja vimma jäi päälle. Niinpä olen jo kuukausitolkulla odottanut tämän vuotisen kisan alkamista. Jos ja kun kaikki eivät ole perillä siitä, mikäs kilpailu oikein on kyseessä, niin noiden viime vuotisten sukkapostausten lisäksi tietoa Tour de Sockista ja muistakin neuletempauksista löytyy täältä.


Mitä: Virrat / Tiina Kuu
Miten: Pyöröpuikko 2.5 mm
Mistä: Lanitium ex machina Perussukka Sport, 90 g

Viime vuonna pohdittiin porukalla, että olisipa kiva, jos kisan ohjeita suunnittelemassa olisi joku suomalainen, kun niin moni kisaaja on täältä piskuisesta pohjoisen valtiosta kotoisin. Tänä vuonna tuo haave toteutui heti ensimmäisellä etapilla. Tiina onkin melkoinen sukkasuunnittelijavirtuoosi! Heti tuli mukava tunne aloittaa kilpailu, kun tiesi, että ensimmäinen ohje on ainakin jotain tuttua, turvallista ja taatusti toimivaa.


Tai ainakin taatusti toimivaa. Tutusta en ehkä puhuisi niinkään. Tour de Sock -kilvassa on usein ideana haastaa neulojia kokeilemaan jotain uutta ja niin tälläkin kertaa. Sukat neulottiin varpaista varteen, mutta tyypillisten nauhalevennysten sijaan näiden sukkien kärjestä tuli tähtikavennusten näköinen. Siis, se sellainen pyöreä kärki. Kärkeen jäi jopa silmukoiden luontivaiheessa aukko, joka ihan lopuksi, sukkien valmistuttua kiristettiin umpeen. Ekstrajännää, mutta toimi tietty moitteettomasti niin kuin TiiQn ohjeet aina.


Sukkien mallineule koostui kierretyin silmukoin neulotuista yhden silmukan palmikoista. Pitkin sukan pintaa vaeltavat yksittäiset kierretyt silmukat muodostivat kauniit kuviot ja jalkapöydän päälle, lähelle sukan kärkeä sekä varteen, kantapään jälkeen tuli tämmöiset v-kuviot.


Kantapää oli hauska neulottava. Kiilalisäykset tehtiin jalkapöydän sivun sijaan sukan pohjassa. Kantapään kauniin pyöreä käännös tehtiin lyhennetyin kerroksin ja kantalappuun tuli nostettuja silmukoita. Tykkään ihan hirmusti. Täytynee jatkossa alkaa harrastaa tätä kantapäätä varpaista varteen neulottavissa sukissa. Voi että siitä tuli nätti. Ja jottei uusien asioiden kokeileminen vielä tähän jäisi, niin lopuksi silmukat pääteltiin ommelleen. Päättelystä tulikin harvinaisen siisti ja sopivan joustava. Mainiot sukat.


Tulin kilpailun ensimmäisellä etapilla sijalle 10. Kun ottaa huomioon, että kisassa on mukana lähemmäs 900 osallistujaa, niin tuohan on hirvittävän hieno saavutus. Vähän jäi kuitenkin itselle hampaankoloon kaivelemaan. Aloitin neulomisen iltapäivällä 17.00, kävin nukkumaan aamuyöstä 04.30, heräsin 08.30 jatkamaan neulomista ja n. klo 12 sukat olivat valmiit. Nopeimmat neulojat (lähes kaikki suomalaisia taas kerran) olivat saaneet sukkansa valmiiksi jo siihen aikaan, kun aamuyöstä kömmin muutaman tunnin unille. Onneksi sattuvat kaikki olemaan joukkuetovereitani.

Neulisti

22 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosta sijoituksesta! Itse olen sijalla 176, viimeistelin sukat vasta viime yönä. Olen mukana ensimmäistä kertaa, mutta en taatusti viimeistä; tää on ihan huisin hauskaa ja koukuttavaa! :D

    VastaaPoista
  2. Huhhu! Nopeita ootte, huippusijoitus. Ja sukat, ne on kauniit! Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  3. Vitsit, te olette ihan koneita! Onnittelut sinulle ja ryhmällesi. Ekstrahidas sukanneuloja täällä on ihastuksesta ja ihmetyksestä ymmyrkäisenä. Tsemppiä jatkoon, jotta se hampaankolo tyhjenisi!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Täysillä saa kyllä paahtaa, jos haluaa sijoitustaan parantaa.

      Poista
  4. Juhuu - onnea hienosta sijoituksesta! On ollut kiva seurata Speedyjä, ja tietty muitakin joukkueita. Suomalaisilla on Maine :-D

    VastaaPoista
  5. Mahtavat sukat ja tajutonta nopeusneulontaa! Onnea vaan kisaan, ei siihen meistä moni pysty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kyllä heti eka etappi otti niin koville, että yön myöhäisinä tunteina tuli pohdittua, pystynkö minäkään tähän. :D

      Poista
  6. Hieno sijoitus joten onnea siitä! Ja sukatkin on tosi nätit. Ohje kuulostaa mielenkiintoiselta! Stemppiä seuraavaan etappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje oli ehdottomasti mielenkiintoinen ja kiva neulottava.

      Poista
  7. Onnea mainiosta sijoituksesta! Nämä on kyllä kauniit sukat. Tiina Kuun mallit on taattua laatua ja tunnistettaviakin näköjään kun jo ekasta kuvasta arvelin näitten olevan Tiinan suunnittelemat sukat. Ihanan värinen lanka näissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanitiumille kyllä täydet pisteet sekä upean värisestä langasta, että palvelusta. Ahkerasti nimittäin vielä viikko ennen kisan alkua lupasivat viikonloppuna värjäillä ison kasan meidän mattimyöhäisten tilausvärejä ja toimittaa ne ajoissa ennen kilpailua perille. Huisin hyvä palvelu!

      Poista
  8. Oi, ihanan väriset Virrat sinullakin! Eläkä sielä mutise, 10 on ihan todella hyvä sijoitus :D

    VastaaPoista
  9. Upeat sukat! siis en ole neulonut sukkia varmaan ainakaan vuoteen kun ei vain ole mikään inspiroinut, mutta nyt, nuo nähtyäni, voisin taas etsiä ne sukkapuikot jostain.! Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos inspis iski. Onnnea hyvän sukkamallin etsintään. :)

      Poista
  10. Näistä tuli tosi kauniit! Ja tuosta kantapäästä tykkään erityisesti. Ja onnea huiman hienosta sijoituksesta!

    VastaaPoista
  11. Kauniit sukat ja hurjaa vauhtia olet neulonut! Onnea upeasta sijoituksesta!

    VastaaPoista
  12. Ihan tosi hauskat ja hienot! Mä oon käyttänyt sellaista ympyräaloitusta joissakin ympyrähuiveissa, se on kyllä näppärä. (Toisin kuin ympyrähuivi. Oikeasti. WTF.)

    Ja eiootosi mikä vauhti. Hikikarpalot nousivat otsalleni ajatuksestakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympyrähuivit on kyllä mysteeri. Eihän niitä voi käyttää kuin taittamalla ne puoliympyräksi. Nih. Ja silti, mulla on pieni himo niitten neulomiseen. :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...