torstai 7. kesäkuuta 2018

Diskopalloja ja sirklausta

...eli tarina uudesta sukkaohjeesta.


Mitä: Kiira / Oma ohje
Miten: pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Schoeller+Stahl Fortissima Disco Color, 58 g

https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/kiira

En ollut mitenkään aikeissa suunnittella sukkamallia, mutta eräänä keväisenä päivänä lähdettiin ystävysten kesken huviajelulle. Ja koska tällaisilla retkillä kuuluu vähän hullutella, joku neropatti keksi, että ostetaan kaikille kerät diskopallolankaa. Sitä kun oli sopivasti jokaiselle eri värissä ja se oli jotenkin yhtä aikaa ihan kamala ja oikeastaan ihan hauska lanka. Kullekin jäi tehtäväksi neuloa omasta kerästään sukat.


Helpommallahan olisi toki päässyt, jos olisi vain posotellut menemään sileät sukat tai noudattanut jotain valmista ohjetta. Minä sain kuitenkin päähäni, että jos tässä täytyy tempaista diskopallosukat, voin saman tien kehitellä siinä sivussa sukkaohjeen.


Tiesin haluavani sukat, jotka ovat enimmäkseen sileää neuletta ja jalan ulkosyrjässä kulkisi palmikko. Mutta kuten tapoihin kuuluu, hommahan lähti lapasesta saman tien. Palmikko oli niin sievä, että halusin käyttää sitä muuallakin. Olen jo pitkään halunnut tehdä sukat, joissa olisi erikoinen kantapään kiila ja keksinkin sijoittaa pienemmän version palmikosta kantapään kiilaan jalan sisäsyrjälle.


Palmikko vaan vei sen verran paljon tilaa, ettei kiilakavennuksille jäänyt enää paikkaa. Niinpä siirsin ne jalkapohjaan. Kavennukset tehdään kahdessa erässä, jolloin jalkapohjaan tulee hauskasti kaksi kolmion kärkeä kantapään jälkeen.

Vaikka diskopallolanka oli ihan sievän näköinen ja sukista tuli kivat, langan neulominen ei ollut mitenkään mielekästä. Glitterkuitu oli karkeaa ja itse villakin aikamoisen karheaa. Sain sukkia neuloessa jopa ihka oikean rakkulan aikaiseksi vasempaan nimettömään. Ei jatkoon.


Mitä: Kiira / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Hedgehog Fibres Twist Sock, 80 g
https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/kiira-2

Koska sukkaohjeissakin on hyvä olla useampi koko tarjolla, päätin neuloa ohjeenkirjoitusapuna samalla miehelle sukat kivemmasta langasta. Tai noh.. alunperin valitsin aikoinaan heräteostostelemani julmetun sievän roiskevärjätyn langan ja aioin neuloa itselleni toisen parin. Mutta sitten taloutemme toinen osapuoli ilmoitti olevansa hiukan kateellinen työn alla olevasta sukkalaatikosta, ja että Hän ei ole kuulemma ikuisuuksiin saanut uusia sukkia, että onkohan Hänet mahdettu tyystin unhoittaa.


Ajattelin vielä saavani pitää sukat, kun esittelin niihin aiotun langan, mutta vuosien väriterapia on tehnyt tehtävänsä ja lanka hyväksyttiin ilolla. Niin, että nyt meitin mussukalla on sitten samanlaiset sukat kuin minulla, mutta minun ihkulangastani.


Ohjeesta löytyy siis koot S, M ja L. Nämä ovat 60, 64 ja 72 s ympärysmitaltaan. Itse en koskaan katso sukkaohjeista tiheyttä vaan suoraan silmukkamääriä. Tiedän, että itselleni saan mukavan napakat sukat 60 silmukalla. Jos ohjeessa on paljon kiristäviä palmikoita tai kirjoneuletta, 64 s on hyvä mitta, ja 72 s riittää miehen sukkiin.


Sukkamallin nimeäminen lähti liikkeelle jäisestä diskopallolangan väristä. Ensimmäisenä siitä tuli mielleyhtymiä Frozen-animaatioon, mutta palmikot alkoivat näyttää luistinten jäljiltä jäällä, joten nimeksi valikoitui lopulta Kiira.



Ja ohjeenhan voipi ostaa yllä olevasta linkistä.

Neulisti

9 kommenttia:

  1. Mun silmään tuo palmikko näyttää DNA-kaksoiskierteeltä! Kivat sukat :)

    VastaaPoista
  2. Hauskat ovat sukkaset ja hauska on tarinakin niiden takana! =)

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit sukat! :) Tuo palmikko on hauska yksityiskohta sisäsyrjässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitää aina keksiä jotain pientä pitämään mielenkiintoa yllä.

      Poista
  4. Hienot sukat, erityisesti pohja muotoilu on jes! Onneksi meidän taloudessa kukaan ei ole kiinnostunut mun langoista (paitsi niitä on kuulemma liikaa ja joka paikassa) joten saan ihan rauhassa neuloa niistä itselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsepä koulutin miehen käyttämään (ja näköjään kärttämään!) neuleita. Mutta enpä olisi kyllä arvannut, että jonain päivänä ne harmaat ja aikoinaan muka jo todella värikkäät vihreät laajentuvat jonain päivänä neonspekleihin!

      Poista
  5. Ovelaa kantapään muotoilua, ja hauska "piilopalmikko" sisäsyrjässä! Jutun luettuani kuvio ei enää miltään muulta näytäkään kuin juuri luistimen jäljeltä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...