Sivut

perjantai 14. helmikuuta 2020

Kuurankukkasia

Tämän vuoden ensimmäinen Taito-lehti on aika erikoistapaus: paitsi että siinä on mukana uusi sukkaohjeeni, sain toimia mallina lehden koko ohjemallistolle. Taito-lehden väki lähti Jyväskylään talven perässä, mutta näillä seuduilla oli tarjottavanaan muutama metri sulavaa jäätä, tuulinen päivä ja jäätävä tihkusade koko kuvaussession ajaksi. Ah, tätä glamoröösiä mallin elämää. 


Mitä: Kuura / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: La Bien Aimée Super Sock, 70 g

Ohjemalliston inspiraationa olivat jään muodostamat kuurankukkaset ja mielini teki heti neuloa sukat pitsikukilla. La Bien Aiméelta löytyi suunnitelman kaveriksi upean jäisen sävyinen sukkalanka, joten siitähän se ajatus sitten lähti vauhdilla muotoutumaan sukiksi.



Simppelit sukat ja hiukan pitsiä jalkapöydän päälle. Juuri sellaista moni tykkää neuloa, mutta suunnittelemisen kannalta se olisi käynyt turhan tylsäksi minulle. Niinpä päätin pitää mielenkiintoa yllä kirjoittamalla ohjeen kummastakin suunnasta - varresta varpaisiin ja varpaista varteen.


Makuasioista on turha kiistellä, kun toiset tykkäävät neuloa sukkansa perinteiseen tapaan varresta varpaisiin ja toiset nauttivat modernista tyylistä varpaista varteen. Tuoreessa Taito-lehdessä on nyt ohje kumpaankin suuntaan, joten kukin voi nyt neuloa lempisuuntaansa. Tai jos on hiukan ilkikurinen, kuten minä, voi tehdä itselleen eriparisukat ja neuloa yhden sukan kumpaankin suuntaan.


Itse sain lopulta neuloa yhteensä kuusi sukkaa! Tein ensiksi omat mallisukkani, jotka siirtyivät häpeänurkkaan heti valmistuttuaan. Kaksi sukkaa... Kävi nimittäin niin, että heti pääteltyäni jälkimmäisen sukan silmukat, huomasin ensimmäisessä sukassa virheen, jonka olin tehnyt heti resorin jälkeen ja toisessa sukassa virheen, jota olin toistanut koko pitsikuvion alusta loppuun. Päätin palata sukkien pariin hieman myöhemmin, mutta sainkin siinä välissä rakkaalta ystävältä tilauksen neuloa hänelle omat Kuura-sukat. Neljä sukkaa.. Lopulta oli pakko ottaa mallisukat häpeänurkasta ja purkaa ne, jotta lankaa riitti onnistuneeseen pariin. Ja näin päästii kuuteen sukkaan.


Kuurasukissa on tosiaan kaunis pitsikuvio jalkapöydän päällä. Neulomissuunnasta riippuen, lopuksi neulotaan joko varteen tai varpaisiin pieni kukkanen. Lisäksi ilmettä tuovat kantapään kiilat, jotka neulotaan nurin.


Lehdessä oli monta muutakin sievää ja kiinnostavaa ohjetta, kuten Emma Karvosen lapaset intialaisella peukalokiilalla. Yksittäisenä ohjeena Kuura-sukat tulevat saataville kesäkuussa. Hirsitaustaiset kuvat ovat omia, järven rannassa napsitut Taito-lehden Sonjan.

maanantai 10. helmikuuta 2020

Kevään kukkasia

Tässäpä vasta neule, jonka julkaisemista on odotettu kauan! Viime syksynä minä ja moni muu onnellinen neuloja sai yökyläillä TitiTyyssä. Illan aikana ostoskoriini eksyi paidallinen Brooklyn Tweedin Peerie-lankaa. Mieleni on tehnyt kokeilla sitä vaikka kuinka kauan, mutta en ole aiemmin ehtinyt asialle. Vaan nytpä ehdin.


Mitä: Budding / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm
Mistä: Brooklyn Tweed Peerie, 180 + 37 + 27 g

Yleensähän meikäneuloja tunnetusti turvautuu vaimeisiin, alhaisen kontrastin epäväreihin, mutta tämä lämmin keltainen huusi nimeäni. Valikoin lankaa kolmessa värissä, sillä halusin kokeilla kirjoneuletta, jossa taustaväri vaihtuisi kaarrokkeen jälkeen.



Minulla on hiukan vanhanaikainen tyyli. Rakastan 40-luvun muotia ja olen ihan älyttömän iloinen, sillä onnistuin suunnittelemaan takin, joka paitsi sopii vanhahtavaan tyyliini, mutta on samalla riittävästi tätä päivää. Budding kerta kaikkiaan meni nappiin.⁠




Paidallinen lankaa muuttui siis iloiseksi pieneksi neuletakiksi, jonka pyöreässä kirjoneulekaarrokkeessa on kukkia. Takissa on pitkät hihat ja lyhyt helma. Takki on muuten väljä, mutta helman joustin on vartalonmyötäinen ja päättyy vyötärön kapeimpaan kohtaan. Niinpä takki on yhtäaikaa todella mukava ja kerrassaan tyylikäs. Koska takin helma on lyhyt, mukana on ohjeet rinnan muotolaskokseen.



Takki neulotaan suljettuna neuleena, koska kukapa tahtoisi neuloa kirjoneuletta nurjalla! Tämä tarkoittaa sitä, että lopuksi valmis neule steekataan, eli leikataan auki. Tiedetään, tiedetään, kuulen kauhunhuutonne tänne asti. Steekkaus voi kuulostaa pelottavalta, mutta se ei ole vaikeaa, eikä neuleita vahingoitettu näitäkään kuvia ottaessa. Steekattaviin neuleisiin pitää vain valita superwash-käsittelemätöntä lankaa. Villaiset, rouheat neuleet voi vahvistaa ennen leikkaamista virkaten, kun taas pyöreämmät langat on hyvä vahvistaa ompelukoneella ommellen. Steekkaamisen jippo on siinä, että neule haluaa aina purkautua ylhäältä alas, ei sivusuunnassa. Sen takia neuleen leikkaaminen ei murhaa sitä. Takkiohjeen mukana tulee hyvät ohjeet steekkaamiseen ja kuvatutoriaali aiheesta. Itse vahvistin takin ompelemall ompelukoneella muutaman sauman ja kiinnitin leikkuureunan nurjalle puolelle.




Tiedän, ettei mikään määrä steekkausrohkaisua riitä kaikille, joten takkiohjeen lopussa on ohjeistus, kuinka tämän voi muokata puseroksi. Pyysin myös osaa testineulojista tekemään puseroversion, joten Ravelryn projekteja selaamalla voit katsoa, haluaisitko itse mieluummin takin vai puseron.




Budding löytyy nyt Ravelrysta ja verkkokaupasta ja koodilla FLOWERS sen saa 20% alennuksella tämän viikon ajan.


Eikä tässä vielä kaikki, kuten on tapana sanoa. Brooklyn Tweedin omasta verkkokaupasta saa 24.02. asti ohjeen suosituslankaa, Peerietä, 10% alennuksella koodilla BuddingCardigan. Ja tämän linkin kautta alennuksen pitäisi tulla automaattisesti näkyviin ostoksia maksaessa.