keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Haruni-huivi


Minulla oli kesällä muutama kerä Dropsin sinistä Safrania ja ajatuksissa jonkinlainen huivi. Google-ystäväni avulla päädyin Lankaa mutkalle -blogiin, josta löytyi Emily Rossin ihana Haruni-huivi.


Mitä: Haruni-huivi / Emily Ross
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Safran

Neule on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta sain vasta eilen illalla aikaiseksi laittaa sen pingotukseen. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen työ, jolle kokeilin pingotusta, ja olisihan sen voinut paremminkin tehdä. Varsinkin kärki jäi vähän rumasti mutkalle, kuten kuvasta näkyy. Hyviä (huivin)pingotusohjeita otetaan ilolla vastaan! Minä laitoin pyyhkeen matolle ja neulasin huivin kiinni molempiin. Sitten laitoin toisen pyyhkeen päälle ja ison rahin painoksi.


Minulla ei ole kovin paljoa kokemusta huivien neulomisesta ja olinkin aluksi hieman eksyksissä. Olin ehtinyt neuloa jo monta kerrosta, ennen kuin hahmotin aloittaneeni suoran reunan keskeltä enkä suinkaan kärjestä. Se ei onneksi varsinaisesti matkaa haitannut, vaan pääsin perille kuitenkin. Ensimmäiseksi pitsihuiviyritelmäksi kai ihan kelpo.

Vyyhti

11 kommenttia:

  1. Upea huivi!

    Pingotuksen oppii varmasti parhaiten sen kuuluisan kantapään kautta. Itse muistan ensimmäisen huivinpingotuksen vieläkin. Eipä se oikein nappiin mennyt, mutta seuraavalla kerralla tiesi jo paremmin, että mihin kannattaa kiinnittää huomiota.

    Oma neuvoni on, että mitä kireämmälle uskaltaa pitsihuivin pingottaa, sitä parempi. Pingotusalustana olen itse käyttänyt vieraspatjaa, koska siihen saa nuppineulat napakasti kiinni. Tässäkin on sitten monia eri koulukuntia. Varmasti se itselle sopivin ja mieluisin on paras. Sellaisen vinkin voisin myös antaa, että jos pingottaa paljon pitsihuiveja, joissa on yksi tai useampi pitkä suora sivu, kannattaa miettiä jonkinkaltaisten vaijereiden tai tarpeeksi ohuiden metallitankojen hankkimista. Kireälle pingottaessa on pelkillä nuppineuloilla aika vaikea saada suoraa reunaa aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset vinkeistä! Tuo vaijeri ei olisikaan tullut mieleen itselle, pitääpä pistää hankintalistalle. Kiva kuulla myös, että kannattaa reilusti laittaa kireälle. Mietin asiaa tuon huivin kanssa, mutta en sitten uskaltanut lopulta kuitenkaan kiristää niin paljon kuin olisin voinut.

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi!
    Minä pingotan huivit vanhalle ruudulliselle petauspatjalle nuppineuloilla. Ruudut auttavat saamaan huivin suoraan ja mittanauhasta on myös hurja apu etenkin ison huivin kanssa.

    Olen kuullut että jotkut ovat ostaneet pingotusalustaksi biltemasta jonkinlaista lasten muovista leikkimattoa joka muodostuu toisiinsa kiinnittyvistä paloista. Toiset käyttävät alustana suurta styroksilevyä, mutta sen säilyttäminen on tietysti hankalampaa.

    VastaaPoista
  4. Neulistille sellaisia terveisiä, että soljet olen saanut blogiarpajaisista palkinnoksi aikanaan. En ole itse nähnyt käsityöalan liikkeissä, mutta asun aika pienessä kaupungissa. Suuremmista voi hyvinkin löytyä. Osan neulojista tiedän ostaneen Tallinnasta erilaisia solkia. Siellä on kaiketi käsityöalan liikkeissä parempi valikoima ja hinnatkin suosiolliset.

    VastaaPoista
  5. Vau mikä huivi! Huivifriikkinä tuota mallia täytyy vielä joskus kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  6. Kaunis huivi! Niin malliltaan, langaltaan kuin kädenjäljeltäänkin :)Ei voi kuin ihailla isojen pitsihuivien tekijöiden pitkäjänteisyyttä, itsellä ei sellaista oikein löydy :D

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia kaikille, kyllä lämmittävät kehut mieltä! :) Tämä pitsihuivi oli tosiaan ensimmäinen kerta itsellekin. En ehkä ihan heti jaksaisi tehdä toista, mutta oli kiva neulottava, eikä edes kovin haastava kauniista kuviostaan huolimatta. Vielä kun tuota pingotusta treenaa vähän lisää...

    VastaaPoista
  8. Tuon huivin olen itsekin haaveillut neulovani. Se on upea :).

    VastaaPoista
  9. Oi, kiitos! Suosittelen kyllä ehdottomasti, ettet jätä pelkän haaveen asteelle.

    VastaaPoista
  10. kaunis on huivi. Tätä olen miettinyt seuraavaksi työkseni mutta mietin että mikä tässä on aloituskohta

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...