maanantai 7. syyskuuta 2015

Opettamassa

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. 

Olipa kerran eräs Vyyhti, joka lähti ystävänsä Neulistin luokse iltaa viettämään. 


Ohjelmassa oli kaikkea hauskaa: höpöttelyä, herkuttelua, suosikkisarjan katselua ja neulomista. Mutta voi! Vyyhti oli unohtanut ottaa neuleen mukaansa.


Onneksi Neulisti-ystävältä eivät neuvot (lue: langat) lopu. Kädenkäänteessä hän oli taikonut Vyyhdin sylin täyteen tiilenpunaista lankaa.


Niin he elivät iltansa neuloen onnellisena loppuun asti ja muutaman kuukauden päästä Vyyhdille oli syntynyt uusi suosikkitakki.


Mitä: Opettajatar / Veera Välimäki
Miten: Pyöröpuikot 3,5 mm
Mistä: Louhittaren luolan Väinämöinen, 294 g



Ohjeesta poiketen tein vähän pidemmän helman ja hihat ja napituksen alas asti. Napitus tosin lipsahti nurin päin: ylin nappi jäi aika alas ja nappilista jää vähän repsottamaan. Hyviä korjausideoita otetaan ilolla vastaan. Hakanen? Neppari?


Kymmenen pistettä sille joka tunnistaa mitä tässä opetetaan. ;)

Syysterveisin

Vyyhti

21 kommenttia:

  1. Mahtava toveri ihmisellä! Minusta asia on aika lailla just noin, että lankaa on tarvitsevalle annettava.

    Ja se, mitä taululla näkyy, muistuttaa itseäni kovasti kemiasta ja kaasujen käyttäytymisestä, mutta aika sumuisilla aivoilla tässä vielä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tärkein unohtui, hieno on takki! Just sellainen, jolla on hyvä opettaa kemiaa ja varmasti vaikka mitä muutakin.

      Poista
    2. Ei ole kemiaa. ;)

      Kiitos kehuista! Takki on jo ollut paljon käytössä ja kovasti tykkään.

      Poista
  2. Hieno takki ja aika ihana väri! Näyttää tilastomatematiikalta, mutta sen tahkoamisesta on jo kaaauuuuuaaaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin oli näemmä vielä opit muistissa. :)

      Poista
  3. Oisko tää normaalijakaumaa tai jotain sen johdannaista, epävarmuutta tms.?

    Takki on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin bongattu normaalijakauma! Tässä tehdään suhteellisten osuuksien testiä.

      Poista
  4. Nyt jäi kyllä 10 pistettä saamatta, mutta takkiin ihastuin kovin. Tosi tyylikäs!

    VastaaPoista
  5. Tosi upea takki! Nyt on oma matikka aika ruosteessa, mut jotakin normaalijakaumaan liittyvää veikkaisin. .. :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva takki, minkä lisäksi myös tuo ihana syvän punainen on mitä kaunein. Sellainen joka melkein jo lämmittää itsessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Väri on tosiaan ihana ja sopii hyvin syksyyn.

      Poista
  7. Kaunis syvän punainen! Muutenkin vakuuttava takki opettajaimmeiselle :D Btw luulin, että olette siskoksia, olette niin saman oloisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä tosin opetan vain osa-aikaisesti enkä ole päässyt vielä takkia siinä toiminnassa ihan oikeasti käyttämään. Hyvin on kuitenkin lämmittänyt myös tutkijankammiossa. :)

      Poista
    2. Niin ja ei tosiaan olla siskoksia, mutta hyviä ystäviä kuitenkin. Itse asiassa tilastotiede toi meidät yhteen. :D

      Poista
  8. Voi pientä Vyyhti-parkaa, köpelösti meinasi käydä. Onneksi hyvän ystävän tuntee siitä kun hätä on suurin, on hyväsydäminen ystävä lähellä. Loppu hyvin ja lopputulos enemmän kuin hyvä.

    VastaaPoista
  9. Ihana takki ja ihana ystävä :) Matematiikasta en muista juuri mitään ;)

    VastaaPoista
  10. Pitääköhän tääkin takki vielä neuloa, niin hyvältä näyttää! Onneksi sun eteen osui pelastaja :)

    VastaaPoista
  11. Ihana ystävä ja takki on tosi ihana ja sopii sulle hyvin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...