Älä kokeile tätä kotona

Tai älä ainakaan, jollet omaa lehmän hermoja. Vaan mikäpä minä olen varoittelemaan, kun itse koen varoituksen sanat aina lähinnä yllyttämisenä.

Mitä: Expressive / Joji Locatelli
Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm
Mistä: Drops Lace, 88 g

Pidin vapun tienoilla lomaa ja päätin sen kunniaksi hullutella startiitin kourissa. Otin lomareissulle mukaan lankaa vaikka kuinka ja aloitin ihan justiinsa niin monta uutta projektia kuin sattui huvittamaan. Yksi niistä neronleimauksista sattui olemaan Interpretations 3 -kokoelman höyhenenkevyt huivi.

Joku järkevämpi saattaisi miettiä uutta neuletta aloittaessaan, että onko sitä oikeasti mielekästä neuloa ja jaksaako moista työtä tehdä loppuun. Mutta täällä ei ole ennenkään järki pakottanut päätä.

Huivihan on periaatteessa kiva. Lopputulos on ainakin valtavan kaunis. Eikä tässä tehdä mitään kovin monimutkaista. Siitä huolimatta, lähes kilometri pitsilankaa kierrettynä joustinneuleena ei ehkä ole maailman rentouttavin neuleprojekti.

Alkuun suurin ongelma oli tylsyys. Minua kierrettyjen silmukoiden neulominen ei inhota yhtä paljon kuin joitain neuletovereitani, mutta hidastahan se on kyllä. Mutta se tylsyys. Tuntui, että huivissa ei tapahdu mitään. Ja kun lopulta tapahtui, se oli jännittävää ekat kolme kerrosta, joiden jälkeen siihenkin puutui. Eikä mikään ihme, kaikkea toistettiin aina parisen sataa kertaa.

Kun huivin alareunassa lopulta vaihdettiin väriä, se piristi hetkeksi. Paitsi että erehdyin ottamaan langan kerän sisältä ja se ruoja päätti huopua koko ajan itseensä kiinni ja mennä solmuun. Lisäksi viimeiset kerrokset tuntuivat ikuisuudelta - olihan niissä jo lähemmäs 600 silmukkaa.

Voi niitä voitonjuhlia, kun jäljellä oli enää päättelykerros. Kukaan ei vaan varoittanut etukäteen, että päättelykerroksessa voisi vierähtää kolme kuukautta! Luitte oikein: kolme kuukautta. Kas kun päättelykerroksella huiviin neulotaan hapsuja. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jokaista kahta pääteltyä silmukkaa kohden luodaan kuusi uutta silmukkaa, joilla neulotaan neljä kerrosta ennen kuin päätellään sekä ne että ne alkuperäiset kaksi huivin reunasta. Nyt täytyy sanoa, että jollen olisi oppinut Tour de Sockin kolmosetapilla neulomaan myös vasenkätisesti, jolloin työtä ei tarvitse koskaan kääntää, tämä huivi olisi saattanut lämmittää minua iloisesti mökkitakassa palaessaan.

Jos huivin neulominen olikin yhtä tuskaa, valmis huivi on ihana. Se ei paina mitään ja on silti kookas. Kevyt ja ilmava. Ja kaunis! Mutta ihan omalla vastuulla sitten, teitä on varoitettu.

Neulisti

Akateemista vakoilua

Kuten lauantain huivipostauksesta selvisi, väittelin viikonloppuna itseni tohtoriksi. Aika hienoa. Karonkassa kuuluu pitää puhe, jossa kiittää työn valmistumista edesauttaneita tahoja. Itselleni luonnollisestikin luontaisin tapa osoittaa kiitollisuutta on neulominen. Niinpä tein sukat molemmille ohjaajilleni sekä vastaväittäjälle.

Mitä: Angee / Cookie A.

Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm

Mistä: Kraft Hand-Dyed BFL Sock, 55 g

Olin varmaan jo pari vuotta sitten kehkeillyt päässäni ajatusta ohjaajien sukittamisesta. Sitten ajatus hautautui. Lopulta se palasi mieleen, mutta ajattelin olla kerrankin järkevä ja säästää itseäni turhalta stressaamiselta. Päätin, että on ihan ok, että en sukita tyyppejä. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Tietysti toisen ohjaajan kanssa tuli sattumalta puhetta siitä, miten vastaväittäjä kuuluu Tour de Sock -fanikerhooni. Ja tietysti se ohjaaja sitten ehdotti, että hei! Sunhan pitäisi neuloa jotain vastaväittäjälle! Purin hammasta ja yritin sanoa, että se ei ole mikään pieni homma ryhtyä jotain neulomaan. Mihin ohjaaja tietysti - niin kuin vain neulomista harrastamaton sivustakatsoja kykenee - ehdotti, että no mut hei, jotain ihan pientä vaan. Vaikka sukat. Aioin antaa ehdotusten kaikua kuuroille korville, vaan kuinkas sitten kävikään.

Tietysti ohjaaja seuraavaksi sanoi, että olisipa sitten hauska, kun voisit kiitospuheessasi tempaista sukat laukusta ja sanoa vastaväittäjälle: "Et ehkä huomannut, mutta neulaisin nämä sulle siinä väittelyn lomassa." Ja tietysti se sitten kuulosti niin hauskalta jutulta, että päätin toteuttaa idean.

En tietenkään halunnut neuloa sukkia vain vastaväittäjälle, kun alunperin suunnittelin sukittavani ohjaajat. Että tietenkin päätin sitten neuloa sukat kaikille kolmelle. Käännyin vilkaisemaan ohjaajan jalkoja... Tietenkin sillä pitää olla valtamerilaivan mittaiset jalkaterät. Asia vaatisi vakoilua.

Laskeskelin päässäni, että aikaa on vielä 16 päivää. Kyllä siinä ehtisi neuloa kolmet sukat. Rekrytoin naapurihuoneesta itselleni apurin, joka kävi seuraavana päivänä lounastauolla urkkimassa ohjaajan sisäkengistä kengänkoon: 45. Auts.

Sitten huijasin toisen ohjaajan paljastamaan kengännumeronsa, kun kertoilin, miten toivottoman vaikeaa oli yrittää löytää juhlakenkiä väitökseen. 39. Ei paha.

Lopuksi herää varmaan kysymys, miten urkkia vastaväittäjän kengänkoko hänen huomaamattaan niin, että ehtisin tehdä sukat valmiiksi ajoissa. Noh. Se tehdään niin, että luotetaan tilastoihin. Keskimäärin naisilla on 38-39 koon kintut. Neulotaan siis sen kokoiset sukat muuten valmiiksi, mutta ei katkaista lankaa ja päätellä sukkia vielä. Sitten vaan väitöstä edeltävän illan yhteisellä illallisella kurkitaan osanottajien kenkiä sillä silmällä ja tehdään tarvittavat korjaukset alkuarvaukseen. En sanoisi, että helppoa kuin heinänteko, mutta ehdin lopulta ihan kevyesti neulomaan kaikille kolmelle sukat ja kylläpä niitä oli mukava sitten kiitospuheessa kaivaa laukusta pari kerrallaan.

Viimeiseen sukkapariin halusin valita Cookie A.:n mallin, koska hyllystä löytyy Suloisimmat sukat -kirja. Angee on kiva ja simppeli malli, jossa lisäyksin ja kavennuksin imitoidaan palmikoita tekemättä yhtäkään inhaa palmikonkiertoa. Nämä olivat nautinto neuloa. Sukat suorastaan kiisivät puikoilla. Ohjeessa näissä oli 65 s, mutta minä neuloin ne 61 silmukalla. Poistin kaavioiden välistä yhden nurjan silmukan. Jälkiviisaana sanottakoon, että malli näyttäisi paremmalta ohjeenmukaisella silmukkamäärällä. Sukista tuli kyllä istuvat, mutta koska ne ovat joustinneule"palmikkoa", niissä saisi olla hiukan löysyyttä, jottei joustinneule näytä äärimmilleen venytetyltä.

Neulisti

Kohtalokasta

Jotkut virstanpylväät elämässä suorastaan huutavat, että ihminen on ansainnut itselleen täyssilkkisen pitsihuivin. Ainakin, jos niihin virstanpylväisiin olennaisena osana kuuluu, että rouva Epäväri on pakotettu pukeutumaan kokomustaan koko päivän.

Mitä: Voodoo / Boo Knits

Miten: Pyöröpuikot 4.0, 4.5 ja 5.0 mm

Mistä: DyeForYarn Fingering Tussah Silk, 200g

Se on sillä lailla, että meikäneulojasta leivotaan tänään tohtoria. Päivällä olen pakotettu pukeutumaan siveellisesti (VOI JESTA, MIKÄ PUKUKOODISTO! Mikä vuosi nyt on?), mutta iltajuhlassa saan pistää ylleni mitä lystään. Kunhan lystään pukeutua mustaan.

Ompelin karonkkaa varten mekon jo keväällä. Suunnittelin pitkään ja huolella siihen sopivaa huivia. Kyttäilin DyeForYarnin Etsy-kauppaa ahkerasti ja onnistuin kuin onnistuinkin kaappaamaan itselleni 200 g vyyhdin pikimustaa tussahsilkkiä. Tämä on merkitty fingering-vahvuiseksi, mutta on mielestäni enemmänkin heavy fingering.

Päädyin lopulta Boo Knitsin Voodoo-huiviin. Olen neulonut saman suunnittelijan huiveja vaikka kuinka monta, ja tiesin nytkin löytäväni hänen malleistaan etsimäni. Boon huivit alkavat aina sileällä neuleella, joka vaihtuu pian noin kuuteen pistikaavioon. Ja huiveihin tulee aina helmiä - niistähän minä tykkään.

Aloitin huivin hyvissä ajoin kesällä, mutta tietenkin väliin kiilasi tuhat ja yksi neuletta. Lopulta huitaisin huivin vimmaisesti valmiiksi elokuun lopulla. Tällaista ei parane jättää viime tippaan, kun viime tipassa on tarjolla niin paljon muutakin potentiaalista stressattavaa.

Huivin valmistuminen oli lopulta lähes samanlaisen tuskan takana kuin itse väitöskirjankin. Ohje oli ihana ja moitteeton, kuten aina. Vika sen sijaan oli helmissä. Vaikka helmet olivatkin laadukkaita japanilaisia helmiä, eivät läheskään kaikki 0/8-koon helmet halunneet tulla toimeen vähän paksummanlaisen fingeringin kanssa. Loppujen lopuksi helmienrepimissormea kivisti monta päivää huivin valmistumisen jälkeenkin, kun sormet rakkuloilla kiskoin virkkuukoukkua väkivalloin liian pienistä helmistä läpi.

Halusin varmistaa, että huivista tulisi riittävän iso hartioita lämmittämään ja peittämään. Niin, että tein heti alkuun sileää osuutta sen verran pidemmälle, että huiviin tuli kaksi ylimääräistä pitsikuviota. No tuota... jos olisin hoksannut, että huivi oli suunniteltu pitsivahvuiselle langalle fingeringin sijaan, olisin voinut ymmärtää ylimääräiset pitsikuviot turhiksi. Niin kuin kuvista näkyy, huivista tuli ihan valtaisa. Kuvaajakin vitsaili jo lepakonsiivistä.

Olen aiemmin ollut enemmän kuin tyytyväinen tämän värjärin lankoihin, mutta musta silkki vuoti väriä holtittomasti. Se värjäsi kädet ihan mustiksi hetkenkin neulomisen jälkeen. Valmista huivia pestessä värjäytyi niin vesi kuin allaskin. Neljännessä pesussa lykkäsin veden sekaan etikkaa, niin vuotaminen loppui vähitellen.

Koettakaapa muuten itse kuvata pikimustaa huivia. Ei oo helppoa.

Neulisti

Kaksin aina kaunihimpi

Vauhtihirmusukkailu jatkuu. Koska sukilla on kiirus, päädyin valitsemaan tuttuja turvallisia malleja. Ja hei, täähän on kotimaista designia! Kannatettavaa siis senkin puolesta.

Mitä: Terhen / Tiina Väätäinen
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: The Uncommon Thread Tough Sock, 79 g

Terhenit olen neulonut kerran aiemminkin, silloin käsinkehrätystä. Tykkään hirmuisesti mallin pitsikuviosta. Se on näyttävä, mutta sen oppii nopeasti ulkoa. Lisäksi sukat neulotaan mukavasti varpaista varteen. Sukkien kaunein kohta onkin ehdottomasti varpaista asteittain alkava pitsi.

Kantapää sen sijaan ei ainakaan minun jalkaani istu parhaalla mahdollisella tavalla. Lähinnä se on hiukan iso. Kantalappu myös neulotaan ihan vain sileänä neuleena nostelematta silmukoita. Jotenkin tajusin liian myöhään, että mikäs minua estäisi niitä silti nostelemasta, enkä jaksanut enää purkaa.

Uncommonin sukkalanka on muuten ihan nimensä mukaista - kovaa. Langassa on todella tiukka kierre ja se tuntuu neuloessa hiukan karhealta sormien ihoa vasten. Aikamoinen kontrasti muihin Uncommonin pehmolankoihin verrattuna, mutta tästä tehdyt sukat ovat toivon mukaan kestävät. Pehmomerinoiden kanssa minua aina hiukan epäilyttää niiden kestävyys.

Nämä sukat valmistuivat edellisten jättisukkien tapaan viidessä päivässä. Vielä yksi pari uunista ulos! Jaksaa, jaksaa!

Neulisti

Kilpajuoksu aikaa vastaan

Tour de Sock -kilpailu on kuulemma jo päättynyt. Näin minua valistettiin, kun kerroin kaverille saaneeni neronleimauksen: myöhemmin paljastettavista syistä johtuen minulla olisi 16 päivää aikaa neuloa kolmet sukat. Hyvin ehtii! Niin joo, yhdet niistä sukista pitäisi neuloa koossa 45...

Mitä: Vanilla is the new black / Anneh Fletcher

Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm

Mistä: Hedgehog Fibres Sock + Shibuiknits Sock, 92 + 4 g

Täytyy sitä masokistineulojan mainetta pitää yllä. Mutta vakavasti puhuen, kyllähän 16 päivää voi hyvinkin riittää kolmeen sukkapariin. Pidin sentään järjen kätösissä sen verran, että valitsin sukkamalleiksi jotain helppoa ja rentouttavaa.

Ensimmäiseen pariin kokeilin Ravelryssa jonkin aikaa ohjelistojen kärkisijoilla roikkunutta vanilijaohjetta. Jos termistö ei ole tuttua, vanilijalla viitataan toimivaan peruskauraan. Tiedättehän, kukaan ei sano, että vanilija olisi suosikkijäätelömaku, mutta ei sitä kukaan morkkaakaan.

Tämä ohje on muuten ihan tavallinen sileä sukka, mutta kantapää tehdään hauskalla tavalla. Näissä sukissa ei neulota kantalappua, jonka sivusta poimittaisiin kantapään käännöksen jälkeen silmukat ja kavenneltaisiin pois. Tässä mallissa kantapään koittaessa aletaan lisätä silmukoita takana keskellä. Lisätyt silmukat muodostavat kolmion mallisen kolosen kantapäätä varten. Kantapää käännetään tavalliseen tapaan, mutta kantapään kiiloja tällä tavalla ei tule ensinkään. Kantapään käännöstä jatketaan vaan niin pitkään, että silmukoita on oikea määrä jäljellä.

Siililangan Hunter-väri on mielettömän syvä smaragdinvihreä, mikä ei tietenkään näy kuvissa ollenkaan oikein. Kas kun pikaneuloin sukat muutamassa päivässä (juu, nämä ovat ne valtamerilaivan mittaiset) ja sitten piti heti sukkien valmistuttua kiirehtiä luontopolulle niitä kuvaamaan vaikka alkoikin jo vähän hämärtää.

Pelkäsin langan riittävyyttä ja aloin alkuun raidoittaa sukkia sinisellä. Ihan ilmaisena vinkkinä voin kertoa, että ei ole mahdollista neuloa kahta sukkaa yhtä aikaa kerän molemmista päistä ja samaan aikaan raidoittaa niitä sukkia saman kerän molemmista päistä. Joku nokkelampi olisi saattanut tämän hoksata itsekin. Lopulta päädyin tekemään pienet kerät sinistä raitavärit, jotka sujautin silmukkamerkeillä suljettuihin sukanalkuihin sisälle. Loppujen lopuksi lanka olisi ihan hyvin riittänyt ilmankin raidoitusta, mutta tuohan se kivasti ilmettä sukille.

Vielä kaksi paria, hyvin ehtii!

Neulisti

Ei mitään inhaa merinovillaa!

Minulla on semmoinen hyvä ystävä, jolla on omituinen ajatus siitä, että merinovilla on jotenkin inhottavan pehmoista pipolankaa. Niin minä päätin sitten käyttää babyalpakkaa, shetlantilaista ja silkkiä. Ei tuu sitten semmoista inhaa merinopipoa.

Mitä: Brioche Top Knot / Stephen West

Miten: Pyöröpuikko 5.0 mm

Mistä: Käsinkehrätty babyalpakka + käsinkehrätty Shetland/Silkki,  109 + 49 g

Joskus kesällä iski himo neuloa Stephenin höpöjä patenttineulepipoja käsinkehrätyistä langoista. Toverit sitten heti auttoivat tilaamalla moisia. Kilttejä kavereita, sanon ma. Toinen jo saikin oman myssynsä, täällä.

Tämän myssyn uudella omistajalla oli synttärikemut, joten luonnollisestikin muistin lykätä pipon puikoille niinkin hyvissä ajoin kuin neljä päivää ennen kemuja. Mutta näin muhkeilla langoilla ja helpolla ohjeella aikataulu ei tuottanut ongelmia. Pipo valmistui kahdessa päivässä ja ehti käydä vielä pingottumassakin.

Pipo oli helppo neulottava. Kivana yksityskohtana sekä aloitus- että lopetusreunoihin neulottiin i-cordia. Sillä saa aina kovin siistin yleisilmeen. Pipoputkilo halkaistiin lopuksi kahtia ja neulottiin kumpikin puolikas tasona jonkin matkaa eteenpäin kavennellen samalla hiukan silmukoita. Valmiista piposta tasona neulotut pätkät voikin sitten solmia rusetille.

Minä valitsin ohjeesta pienemmän koon. Mutta, jos haluaa rullailla alareunaa, kannattaa neuloa suuremman koon pituuden mukaan. Onneksi alpakka on hanakkaa venymään. Kastelin pipon ja roikottelin sitä hetken ennen kuin nostin kuivumaan, niin johan alkoi pituutta piisata.

Näistä myssyistä on tullut niin ihanan pehmoisia, että tässä alkaa olla tarvetta omallekin käsinkehrätylle päähineelle.

Neulisti