Missä neuloimme kerran: Edinburgh Yarn Festival -raportti

Ryhdyin hurjaksi ja lähdin maailmalle seikkailemaan. Sikäli kun matkaa vanhaan tuttuun kaupunkiin, mutta itselle uuteen tapahtumaan voi pitää kovin hurjana seikkailuna.

Osallistuin viime viikolla ensimmäistä kertaa yhteen suurimmista laatulankojen kässämessuista, Edinburgh Yarn Festivaliin, joka järjestettiin tänä vuonna viidettä kertaa. Tapahtumapaikkana toimi Corn Exchange. Matkaan liittyi kovasti jännitystä ja järjesteltävää. Piti varata lentolippuja ja hotellia. Suurimmat jännityksen hetket koettiin kuitenkin tapahtuman lippuja ostaessa: ne menivät kuumille kiville hetkessä.

Festarit kestivät viisi päivää, keskiviikosta sunnuntaihin. Keskiviikkona tarjolla oli kursseja, markkinapaikka oli avoinna torstaista lauantaihin ja sunnuntaillekin oli vielä järjestetty tapahtuma. Lisäksi keskiviikko- ja torstai-iltoina oli neuleillat ja perjantaina iltajuhla. Kurssilippuja en hoksannut olla kärppänä kyttäämässä, joten jäin nuolemaan näppejäni. Perjantain iltajuhlaan onnistuin kuitenkin nappaamaan itselleni paikan. Neuleillat jätin suosiolla välistä, koska kaupungissa oli paljon muutakin mukavaa puuhaa tarjolla. Myös markkinapaikalle oli sisäänpääsymaksu ja torstaina sisään pääsikin vain ennakkolipun ostamalla. Perjantaina ja lauantaina lippuja oli myynnissä myös ovella, mutta jono mutkitteli korttelin nurkan taakse. Jos siis suunnittelette matkaa ensi vuodelle, suosittelen ostamaan liput etukäteen.

Koska torstaina sisään pääsi vain ennakkolipulla, oli markkina-alueella hiukan tilaa hengittääkin. Se olikin ehdottomasti paras päivä kojujen kiertelyyn. Paikalla oli lähes sata myyjää ja minulta meni helposti neljä tuntia siihen, että sain kaikki kojut katsottua läpi. Markkinakojujen lisäksi paikasta löytyi useampi kahvilatiski ja runsaasti paikkoja istua ja neuloa rauhassa. Joskin 500 hengen neuleteltassa melu yltyi aika vauhdilla. Perjantain iltajuhlassa melun lisäksi yltyi ilo, kun samaisessa teltassa alkoi ruokailun jälkeen musisointi ja meille opetettiin perinteisiä skotlantilaisia tansseja.

Kuten arvata saattaa, lankaa lähti mukaan aika reippaalla kouralla. Sanoisin, että kaivinkoneen kouralla. Keskityin onnistuneesti ostamaan sellaisia lankamerkkejä, joita en ole ennen kokeillut ja joita ei ole Suomessa ainakaan toistaiseksi saatavilla.

Ensimmäisen päivän saaliiseen kuului takkilangat Little Grey Sheepiltä, jonka etiketissä kerrotaan ihanasti, miten villat ovat firman omalta tilalta peräisin. Lampaat on kasvatettu rakkaudella, keritty joulun alla Susien toimesta ja sitten siirretty latoon lämmittelemään. Toiseksi takkiprojektiksi ostin Walcot Yarnsin Opusta, tuota harmaata ihanuutta. Lanka on 70 % Falklandin merinoa ja 30 % baby alpakkaa. Ja etiketin mukaan 100 % awesome, mikä ehdottomasti pitää paikkansa. Langalla on upea samettinen tuntuma. Kolmantena ostin vielä paidallisen lankaa Stephenin ja Penelopen kojulta. Olen pitkään ihastellut Uschititan värjäyksiä instagramissa ja nyt voisi olla korkea aika suunnitella joku oma fade-ohje. Vielä kun osaisin päättää, haluanko faden kulkevan vaaleasta tummaan vai lämpimästä kylmään, kuten alla.

Takkilankojen lisäksi mukaan lähti kehruukuitua, nappeja, muutama yksittäinen vyyhti, projektipussi, pinssejä ja suloinen tupsu. Nyt kun tekoturkistupsut ovat kovassa huudossa, rakastuin festareilta löytyneeseen alpakkatupsuun. Se ei ole tekokuitua vaan alpakoiden kampausjätettä. Voisiko olla söpömpää kuin alpakantakkutupsu? No ei minustakaan. Sille on pipokin valmiina, kunhan vaan saisin aikaiseksi pääteltyä langat ja kirjoitettua ohjeen.

Mutta en käynyt festareilla pelkästään hurvittelemassa. Koko homman hienoin juttu oli se, että Ysoldalla oli omalla kojullaan myynnissä Tukuwoolia ja minun sille suunnittelmiani "The Girl Who Said Baa" -e-kirjan ohjeita. Myös mallineuleet pääsivät näytille. Kyllä on pienen neulesuunnittelijan elämä toisinaan jännittävää!