Sivut

lauantai 26. toukokuuta 2018

Haltioiden mailla

Jälleen kerran neuloin vihreät sukat. Joku saattaisi väittää jo huomaavansa tässä jonkinasteista väriteemaa.


Miten: Pyöröpuikot 2.25 mm
Mistä: Miss Babs Tarte, 67 g
https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/rivendell

No hyvä on, myönnetään heti alkuun, että sinne samaan vihreiden sukkien Box-of-Socks -laatikkoonhan tämäkin pari oli matkalla.

Kun suunnittelin sukkaboksin neulomista, paritin valmiiksi jonoon lankavarastoni vihreitä sukkalankavyyhtejä ja sukkaohjeita, jotka minun on pitänyt neuloa jo pitkään. Tällä kertaa vuorossa oli muutama vuosi takaperin Tour de Sock -kilpailusta palkintolankana saatu Miss Babs Tarte.


Lanka oli tosi mielenkiintoinen tuttavuus. Siinä on tavalliseen tapaan merinoa ja nylonia, mutta nylonin lisäksi vahvikkeena on tenceliä, jonka interwebbi kertoo olevan vastuullisesti eukalyptuksesta valmistettua ja erittäin ympäristöystävällistä kuitua. Olen vuosia sitten kerran kokeillut kehrätä merinon ja tencelin sekoitusta, mutta siinä lähti vain järki kuidun katkeillessa kaiken aikaa. Huomattavasti miellyttävämpi kokemus oli neuloa sitä valmiiksi kehrätyssä langassa. 


Itse lanka hieman turhan puuvillaisen tuntuinen minun makuuni, mutta muuten kiva. Tencel antoi sille kauniin kiillon. Mutta parasta langassa ovat upeat värit. Pidän yleensä enemmän semisolideista langoista, joissa värivaihtelut eivät ole näin suuria, mutta tämä vihreiden ja sinisten värien leikki on todella kaunista katsottavaa.


Sukkamalliakin olen ihastellut vuosikausia, kunnes nyt vihdoin sain luotua silmukat. Nämä sukat neulottiin varresta varpaisiin ja kaikki jännittävät asiat tapahtuivat heti alkuun. Sukissa on todella kaunis lehtiä esittävä pitsikuvio, jonka neulomista ei malttanut jättää kesken. Sitä ennen piti kuitenkin neuloa monenmonta kerrosta, joilla kiedottiin silmukoita.


Silmukoiden kietominen itsessään on ihan hauskaa puuhaa, mutta siinä saa olla hyvin varovainen, ettei kiedo liian kireästi. Minä muistin kyllä kietoa löysästi, mutta silmukat ensin kiedotaan ja sitten neulotaan ja menin neulomisvaiheessa kiristelemään, mikä kiristi sitten samalla sitä kietomislankaa. Lopputuloksena on sukat, jotka ovat aikas kireät tuosta pohkeen kohdalta. Onneksi sukat eivät ole tulossa omaan jalkaan vaan hieman sirommille pohkeille.


Kun alun kuviot sai neulottua, loppusukat olivat jalkapohjassa sileää neuletta ja jalkapöydän päällä kierrettyä joustinta. Kovin rentoa menoa siis. Muokkasin ohjetta sen verran, että jatkoin kierrettyä joustinta ihan varpaiden kärkeen asti, kun ohjeessa jalkaterän kavennusten alettua neulottaisiin sileää.


Malli oli hauska ja viihdyttävä neulottava. Voin suositella. Laatikkokin alkaa jo näyttää joltain, mutta vielä pitäisi neuloa monta paria.

Neulisti

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Haiku

Puikkojen kilke,
silmukoiden tanssia.
Nauti hetkestä.

Sain keväällä suuren kunnian suunnitella tämän vuoden Jyväskylän kesän neulefestareiden etkoiluhuivin. Ideana siis on, että koska kukaan ei millään tahtoisi kestää odottaa festareita heinäkuuhun asti, odotusta helpottamaan järjestetään yhteisneulonta, eli KAListelu. Ja tällä kertaa meikäneuloja sai suunnitella huiviohjeen tätä etkoKAListelua varten.


Mitä: Haiku / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Tukuwool Fingering, 157 g
https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/haiku

Festareiden etkoKAListelu toimii siten, että huiviohje on suunniteltu tietylle langalle ja ostaessaan huiviin langat TitiTyystä, saa samalla huiviohjeen. Tällä kertaa langaksi oli valittu TitiTyyn oma, iki-ihana Tukuwool. Nappasin mukaani pari vyyhtiä väreissä Runo ja Ujo, ja pistin mietintämyssyn päähän.



Halusin suunnitella langalle rennon, mutta näyttävän huivimallin. Mallissa pitäisi tapahtua, jottei neulominen käy tylsäksi ja kuitenkin sen pitäisi olla helppoa ja rentouttavaa. Tukuwoolin kuohkeus alkoi kuiskailla sopivansa erityisen hyvin briossin, eli kaksivärisen patenttineuleen, kaveriksi. Siitä se ajatus sitten lähti.


Tykkään neuloa kaksiväristä patenttia ja ainaoikeaa, joka siihen usein yhdistetään. Useimmiten vaan briossin kaverina neulotaan sellaista ainaoikeaa, jossa raitojen väri vaihtuu joka kerroksella ja lopputuloksessa värit näyttävät aika sekavilta. Halusinkin nyt suunnitella huivin, jossa vaihtelevat briossi ja ainaoikea, joka raidoitetaan ihan tavalliseen tapaan kahden kerroksen raidoilla. Niinpä mallista tuli mukavan graafinen: ainaoikea muodostaa vaakaraitaa ja briossiosiot pystyraitoja.


Huivin malli on epäsymmetrinen kolmio. Sen neulominen aloitetaan kolmion kapeasta ylänurkasta ja hissukseen lisäillään silmukoita. Kun kolmion pinta-ala alkaa olla riittoisa huiviksi, poimitaan kolmion alareunasta silmukat ja neulotaan patenttineuleinen chevron-reunus.


Pidän lopputuloksesta hirmuisesti. Malli on kaiken lisäksi toimiva monilla erilaisilla värikomboilla. Itse harrastan näitä puuterisia, haaleita yhdistelmiä, mutta briossin ja ainaoikean graafiset raidat näyttävät tosi kivoilta myös vahvan kontrastin väreissä.



Ja jos kaksivärisen patentin neulominen ei ole tuttu juttu, niin tein aiheesta pienen ohjevideon, jolla näkyvät kaikki tässä mallissa tarvittavat briossikikat.


Lähtekääpä siis mukaan KAListeluun. Ohjeen saa lankojen mukana TitiTyystä (tai festareiden jälkeen Ravelry-puodistani) ja täältä löytyy KAListelun keskusteluketju, jossa voi hehkutella, jakaa onnistumisen iloa tai kysellä vaikka apuja silmukoiden selättämiseen. Somessa KAListelu löytyy avainsanalla #jklknitfesthaikukal ja festareilla napataan sitten yhteiskuvaa huiveista.

Neulisti