perjantai 1. marraskuuta 2019

Xenakis

Meikäneulojaa on kirjoneulottanut jo pidemmän aikaa. Ei sillä, että olisin neulonut kirjoneuleita erityisen paljon, mutta olen kylläkin kerännyt niihin sopivia lankoja jo pidemmän aikaa.


Mitä: Xenakis / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Retrosaria Vovó, 41 g

Yksi viimeisimpiä kirjoneulelankaostoksiani oli tämä muhkean rouhea Vovó kolmessa värissä. Jo langan vyöte oli kertakaikkisen houkutteleva tatuoidun neulovan mummonsa kanssa. Mielessä siinsi kirjoneulemyssy ja tällä kertaa suunnitelma päätyi puikoille asti.


Xenakis on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan hauska kirjoneulepipo, joka leikittelee kolmella värillä. Varsinaisia kolmen värin langat sotkevia kerroksia ei onneksi ole pipossa kuin muutama ja vastapainoksi mukana on myös yhdellä värillä neulottava osio.



Pipon kruunaa päälaen hauska tähtikuvio, jonka sekaan kavennukset on piilotettu.


Tavalliseen tapaan pipo-ohje löytyy niin Ravelrysta kuin verkkokaupastakin. Koodilla VOVO saa viikonlopun ajan 25% alennusta.



Lanka oli tosiaan uusi tuttavuus ja oikein mieluisa sellainen. Se on täyttä villaa ja ihanalla tavalla rouheaa olematta kuitenkaan karheaa. Olen viime aikoina keskittynyt neulomaan tällaisia ei-superwash-käsiteltyjä lankoja, joissa villa tuntuu luonnollisemmalta.


Valitsin langan värit omien mieltymysten mukaan ja yritin suunnitella piponkin itselleni, mutta mieshän sen nappasi, ja pannahinen, kun se sopiikin toisen päähän hyvin - ihan kuin olisi hänelle suunniteltu. Ei ollut, mutta sinne meni. Täytynee neuloa itselle uusi.

1 kommentti:

  1. Thank you for publishing a very informative post. Every post of yours is very awesome,

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...