Sivut

torstai 6. kesäkuuta 2013

Neljäkäs

Wikipedia tietää kertoa, että
Neljäkäs (engl. rhombus) eli vinoneliö (joskus myös salmiakkikuvio) on geometriassa nelikulmio, jonka kaikki sivut ovat yhtä pitkät.
Sen sijaan sukat, joista ensimmäinen valmistuu viikossa ja toinen aloitetaan joskus yli kuukauden päästä, eivät ole yhtä pitkät. Onneksi on succaplokit.


Mitä: Rhombus / Cookie A.
Miten: Sukkapuikot 2.5 mm
Mistä: Lanitium ex machinan perussukkis, 73 g

Nämä ovat toiset sukkani Sukkia.Rakkaudella. -kirjasta. Jos olet hulluna palmikoihin, suosittelen. Jos olet kuten minä ja menetät hermosi, kun silmukoita pitää siirrellä puikoilta toisille palmikoiden tähden, suottaapi olla, että menetät hermosi. Ihan kiva ohje, aivan ihanat sukat. Pikkiriikkisen häiritsi, että ennen jalkaterän kavennuksia käskettiin palmikkokuvion viimeisellä kerroksella jättämään 4 ensimmäistä lisäystä välistä. Kuviossa oli yhteensä 5 lisäystä sillä kerroksella. Pieni symmetrian ihannoija pääni sisällä ei sulattanut moista. Jotta silmukoita jäisi oikea määrä, jätin sitten viimeisestä tekemättä sekä kavennukset että lisäykset.


Suosikkikohta näissä sukissa on kantapäät. Kierretyt oikeat silmukat ovat kauniita ja tykkään siitä, että kuvio jatkuu kantapään poikki. Hieman harmillista oli se, että kuvion takia tarjolla on vain koot S ja L. Pingottamalla sain kyllä venytettyä S:n sopivaksi 39-koon jalkaani.


Langan ostin kevään ensimmäisestä retriitistä. Tarjolla oli vaikka mitä herkullisia kimallesukkiksia, mutta perussukkiksen intensiivinen violetti vei mennessään. Lanka oli kivan tuntuista, mutta neuloessa se jännästi värjäsi kaikki sormet, sormenpäät ja kynnet ihan vihreiksi. Odotin kauhulla, paljonko väristä jää jäljelle, kun kastelen sukat pingottamista varten. Yllättävää kyllä, pesussa väriä ei lähtenyt lainkaan.


Huomatkaa ihan vain sukkia varten mustaksi öljytty terassi. Pitäähän sen nyt sopia sukkien väriin.

Neulisti

24 kommenttia:

  1. Mahtava väri! Omat sukkani ovat joutuneet työsukiksi ja ovat tähän mennessä palvelleet mainiosti.

    VastaaPoista
  2. Kivat sukat ja malli erityisesti.

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniin väriset ja tuo mallihan on todella upea! Mutta samaa mieltä olen siinä, että hermo menee niitä tikutellessa:) Ensimmäinen sukkani ei ole edennyt parissa kuukaudessa 10 cm pidemmälle, joten saattaa olla että valmistuvat ensi talveksi jos sittenkään. Näitä kuvia kun katsoo, niin haluaisin kyllä itselleni samanlaiset ja heti!

    VastaaPoista
  4. Ihanat on nämä sukat :) Mä tein nämä melko tarkkaan pari vuotta sitten, 11 päivää kesti parin valmiiksi saaminen. Aika kovasti säi väkertää ja otti käsiin se neulominen mutta pakkohan ne oli valmiiksi saada. Tosi nätti malli, joka alko nyt houkuttaa uudelleen :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis väri ja ihana malli! :) Näissä asioissa oon kyllä niin maallikko, etten voi käsittää, miten tuollaista kauneutta voi puikoilla syntyä.. :D

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat! Minä en ole tuosta kirjasta neulonut vielä mitään, vaikka se hyllystä löytyykin.

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat! En ole vielä uskaltanut tuota mallia kokeilla, enkä kertomiesi hankaluuksien jälkeen taida ihan lähiaikoina uskaltaakaan. Mutta niin hurjan kauniit ne on, että ehkä olisivat kaiken vaivan arvoiset? :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat, kauniit sukat. Olen katsellut tuota mallia, että voisi tehdä, en ole vain vielä uskaltanut. Jospa joskus uskaltaisin;)

    VastaaPoista
  9. Kiehtova malli! Ymmärtääkseni moni on taistellut sen kuvion kanssa ja se juuri mielenkiinnon herättää. Pitää vain lähteä itsekin kokeilemaan.

    VastaaPoista
  10. Ovatpa nätit! Väri on kyllä ihanan intensiivinen.

    VastaaPoista
  11. Hienot sukat! Tuo malli on kaunis ja varmaan se tulee joskus tehtyä, mutta ei se kyllä mitenkään kaikkein mukavimmalta mallilta neulomisen suhteen vaikuta.

    VastaaPoista
  12. Kauniit nää on =) Juuri tuosta silmukoiden siirtelystä johtuen on nää vielä tekemättä vaikka suunnitelmissa on...

    VastaaPoista
  13. Mulla on jo pitempään ollu ongelma, kun tarvisin uusia villasukkia mutta ei yhtään tee mieli aloittaa tekemistä kun tietää että meidän talon uusi kova lattia rikkoo ne heti (ennen kuin on vähän kulunut, siis se lattia). Mutta kun näkee tämmösiä, on aina yhden askeleen lähempänä sitä tunnetta että on jo kohta pakko alottaa sukkien tekeminen. Upiat!

    VastaaPoista
  14. Kiitoksia kaikille! Sukat ei tosiaan ole vaikeat neuloa, ainoastaan vähän ärsyttävät silmukoiden siirtelyineen. Mutta ehdottomasti vaivan arvoiset. :)

    VastaaPoista
  15. Hienot on! Väri sopii tähän malliin mainiosti.
    ja muistan edelleen, kuinka Se hermo niin kätevästi menikään näitä neuloessa! Mua häiritsi Se jatkuvalisääminen, kun en meinannut saada niistä nättejä millään��
    mut nää on tosi siistit, syystäkin saat olla ylpeä!

    VastaaPoista
  16. Komeat! Ihana yksityiskohta tosiaan tuo kantapää. Voi ei, mun ei varmaan kannata tuota mallia neuloa - sun kokemusten perusteella mulla varmaan hajoais pää. :D

    VastaaPoista
  17. Aivan upeat! Arvostan, että sait noin komean parin tehtyä. Minulla kun oli sama malli puikoilla ja v*tuiksmän. Olin tehnyt yhdessä kohtaa palmikonkierrot väärään suuntaan, lisäksi Step Classic oli niin pörheää, että kuviot vain peittyivät nuhjaantuneen pinnan alle. Meni roskiin... ;)

    VastaaPoista
  18. Harvinaisen kaunis kantapää kyllä, ja koko sukat myös :D Kiitos varoituksesta, mie VIHAAN silmukoiden siirtelyä puikolta toiselle...

    VastaaPoista
  19. Niin kauniit sukat! Mä taidan vain ihailla näitä ja jätän mallin neulottavaksi jollekin parempi hermoiselle...

    VastaaPoista