Eri kuitujen kesto käytössä

Eräs lukija pyysi minulta postausta siitä, miten erilaisista langoista tehdyt neuleeni ovat kestäneet käyttöä. Pengoin vaatekaappia ja etsin muutaman malliesimerkin siitä, miten tietyt kuidut ovat nuhjuuntuneet tai olleet nuhjuuntumatta käytössä.

Aloitetaan alpakasta. Neuloin 2013 Veera Välimäen Still light -tunikan Drops Alpacasta. Lanka on 100% alpakkaa, joka on tunnettu pörheydestään.

Tunika on ollut ahkerasti käytössä ja alpakka on nyppyyntynyt jonkin verran. Itse asiassa odotin, että neule olisi ollut paljon nyppyisempi ja nuhjuisempi, kun kaivoin sen kaapista, mutta se yllätti positiivisesti. Neljä vuotta käyttöä ja isompia määriä nukkaa löytyy lähinnä taskujen pohjilta.

Myös seuraavan paidan langassa on alpakkaa mukana. Neuloin 2016 keväällä Joji Locatellin Light rain -puseron Baa ram ewen Tituksesta. Langassa on 50% wensleydalea, 20% blue faced leicesteria ja 30% alpakkaa. Wensleydale on hyvin pitkäkuituista (ja hiukan karheaa), mutta bfl tuo tähän lankaan kivasti pehmeyttä.

Puserosta on nopeasti tullut yksi käytetyimpiä neuleitani. Ja tämän langan kanssa se käyttö myös näkyy. Irtokuidut kasaantuvat suuriksi ja näkyviksi nypyiksi - etenkin kyljissä ja hihoissa, eli niissä kohdissa, jotka käytössä hankaavat toisiaan vasten. Tästä huolimatta, paita on niin mukava ja pehmoinen päällä, etten jaksa niin välittää sen nyppyisyydestä.

Se alpakasta. Pohditaanpa sitten erilaisten merinolankojen käyttäytymistä. Olen neulonut useammankin paidan yksisäikeisistä merinolangoista, kuten Madelinetosh Merino Lightistä ja Hedgehog Fibresin Skinny Singlesistä. Tässä käsiteltävä yksilö on 2015 neulottu Hanna Maciejewskan Moyen Age.

Merino on pehmoisuutensa vuoksi hyvin altis nyppyyntymiselle. Lisäksi yksisäikeinen lanka on herkempää kuin monisäikeinen, kun siinä merinon lyhyet kuidut pääsevät nousemaan pörröisinä neuleen pintaan. Tämäkin pusero on nuhjuuntunut käytössä jonkin verran, mutta vähemmän kuin mitä olisin voinut muiden merinosinkkunurinoista päätellä. Paita on nuhjuisin toisiinsa hankaavista kyljistä ja hihoista, sekä tiukimmasta kohtaa rinnanympäryksen korkeudelta. Nypyt ovat kuitenkin kovin pieniä, eivätkä siksi häiritse minua kovinkaan paljon. Tämän lisäksi esimerkiksi suunnittelemani Wrought iron -pusero on neulottu merinosinkusta ja on kestänyt hyvin sen, että siitä on nopeasti tullut suosikkipaitani.

Paksumpia merinoneuleita edustaa 2014 valmistunut The Uncommon Threadin Merino DK:sta neulottu Veera Välimäen Hooray cardigan. Tämä on luottotakkini kylmimmissä talvipakkasissa.

Lanka on sen verran tiukkakierteistä, ettei takissa näy merinon pehmeydestä huolimatta juuri mitään kulumisen jälkiä. Toisen etukappaleen helmasta löysin muutaman nypyn, mutta siinä kaikki. Kierteessä lienee sen salaisuus.

100% merinon lisäksi minulla on useita neuleita, joissa on merinon kaverina silkkiä. Kauan sitten vuonna 2012 neuloin ihanan paksusta ja kevyestä Manos del Uruguayn Silk Blendistä itselleni Amy Christoffersin Pomme de pin cardiganin. Lanka on yksisäikeistä ja siitä on 70% merinoa ja loput silkkiä.

Pomme de pin on neulevarastoni ehdoton ykkönen. Se on valmistumisestaan lähtien ollut lähes päivittäisessä käytössä. Olenkin jo 2013 kirjoittanut Ravelryssa projektin muistiinpanoihin, että jos minun olisi pakko valita vain yksi neule loppuiäkseni, se olisi tämä. Koska takki on ollut niin kovassa käytössä, käytön jäljet myös näkyvät siinä. Paitsi että yksisäikeinen merinopohjainen lanka on innokas nyppyyntyjä, silkillä on omat omituisuutensa. Silkki näet nostaa jo pienen käytön jälkeen eräänlaisen hohdon neuleen pintaan - haloksikin (=sädekehä) tätä kutsutaan. Se tekee neuleen pintaan harmahtavan, hohtavan kerroksen.

Takki on siis sekä nyppyyntynyt, että halon peitossa. Se on myös todella ahkeran käytön seurauksena hiukan huopunut hihansuista. Tämä osoittautuikin pelkästään positiiviseksi jutuksi, kun ompelutouhuissa menin vahingossa leikkaamaan kankaan lisäksi vekin tämän takin hihansuuhun. Ensin meinasi päästä parku, mutta sitten huomasin, ettei huopunut hihansuu aio lähteä purkautumaan. Se ei ole ollut pikku vekistä moksiskaan. Tätä takkia on rakastettu, ja se näkyy. Mutta antaa näkyä, aion käyttää tätä jatkossakin.

Olen neulonut vaatteita myös monisäikeisestä merinosilkistä. Tämän Veera Välimäen suunnitteleman Laneway-tunikan neuloin kesällä 2014 The Uncommon Threadin Merino Silk Fingering -langasta. Nykyään langalla on vähän eri koostumus, mutta tuohon aikaan siitä oli 50% merinoa ja 50% silkkiä.

Myös tässä tunikassa erottuu selvästi silkin halo - ainakin, jos sitä tarkastelee paikan päällä eikä näistä valokuvista. Harmahtava halo peittää tunikaa, mutta nyppyjä ei juurikaan löydy kuin kainaloista, jotka ovat vaatteessa kovimmilla. Vähistä nypyistä saanen kiittää silkin korkeaa osuutta langassa sekä monisäikeisyyttä. Tunika on ollut niin mukava ja tyylikäs käytössä, että olen viime aikoina suunnitellut toisen saman moisen neulomista - merinosilkistä tälläkin kertaa.

Entä sitten muut kuidut kuin merino? Yksi suosikkikuitujani on BFL eli Blue faced leicester. Se on lähes yhtä pehmeää kuin merino, mutta kestävämpää. 2014 keväällä neuloin itselleni yhdistelmän Joji Locatellin Feathers in the wind - ja Veera Välimäen Make space -takeista. Lankana minulla oli Kraft Hand-dyed BFL DK. Lanka on 100% pöffeliä, eli BFL-villaa.

Tämäkin neule on vaatekaappini käytetyimpiä. BFL-lanka on kestänyt käyttöä hyvin. Se ei ole juurikaan nyppyyntynyt vuosien varrella, mutta kuitu on sen verran merinoa pörheämpää, että tämäkin tuntuu muodostaneen oman pienen halonsa takin pintaan - ei tosin niin selkeästi kuin silkki. Yksi syy nyppyttömyyteen on varmastikin langan monisäikeisyys.

Jos sitten lopuksi katsottaisiin ihan villaa. Syksyllä 2013 neuloin itselleni Veera Välimäen Opettajattaren Louhittaren luolan Väinämöisestä. Halusin rentoon paitaan hiukan rakennetta, minkä vuoksi valitsin langaksi ihan villaisen sukkalangan. Väinämöisestä on 75% villaa ja loput 25% nylonia.

Takki on selvinnyt kunnialla kovasta käytöstä, enkä löytänyt siitä kovinkaan montaa nyppyä. Sukissa lanka (tämä ja kaikki muutkin) nyppyyntyy huomattavasti helpommin. Lanka ei toki ole mikään pehmein mahdollinen ihoa vasten, mutta tiesin sen projektia aloittaessani ja hipiäni kestää villaista tuntua aika hyvin.

Täysvillaisia takkeja edustaa tässä katsauksessa viime syksynä itse Tukuwoolista suunnittelemani Uan. Tukuwool Fingering on suomalaista, kaksisäikeistä villaa. Se on yhtä aikaa pehmoista, mutta selvästi villaisen rouheaa. Takki on ollut todella ahkerassa käytössä ja nyppyyntynyt sen myötä aika lailla.

Langan kierre on melko löyhä, mikä tekee langasta pehmeän, mutta altistaa sen myös nyppyyntymiselle.

Paitsi neuleiden kestävyydestä, minulta kysyttiin myös niiden huoltamisesta. Villaahan ei tarvitse pestä, jollei mene sotkemaan neuleitaan. Villavaatteille yleensä riittää tuuletus. Paidat ja takit voi vaikka pistää henkarissa takapihalle roikkumaan pakkassäässä, niin johan virkistyvät. Jos neuleitaan pesee, on varauduttava siihen, että ne täytyy sitten myös pingottaa uudestaan. Uudelleen pingottaminen voi muutenkin tehdä silloin tällöin hyvää, vaikka onkin ärsyttävän työlästä.

Tästä postauksesta inspiroituneena innoistuin vihdoin ostamaan itselleni Sweater stone -nukanpoistokiven. Kokeilin sitä kaikkiin postauksessa esiteltyihin neuleisiin ja sain aikaan korkean keon nukkaa, nöyhtää ja nyppyjä. Parhaiten nukkakivi puri Drops Alpacaan, Baa ram ewen Titukseen ja Tukuwooliin. Näin pikaisella kokeilulla voin suositella sen käyttöä nyppyisiin neuleisiin. Sen sijaan toisten neuleiden kohdalla, jotka eivät olleet niinkään nyppyisiä vaan esim. silkin halon peitossa, nukkakivi tuotti enemmän nukkaa kuin poisti. Älä siis yritä käyttää sitä neuleeseen, jossa nyppyjä ei oikeasti ole poistettavaksi, koska tällöin nyppykivi saattaa vain rikkoa langan pinnan.

Neulisti