Sivut

lauantai 28. syyskuuta 2019

Rohdin

Joskus sitä tekee mieli neuloa jotain erityisen kiehtovaa ja haastavaa (lue: yleensä aina!) ja toisinaan sitä haluaa neuloa vain jotain leppoisan rentoa miettimättä mitään sen kummempia. Ehkä vähän harvinaisempaa minulle, mutta tämä huivi edustaa tuota jälkimmäistä sorttia.


Mitä: Rohdin / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Wishbone Flax Flower, 92+76 g
 

Rohdin on juurikin sellainen yksinkertainen huivi, jossa ei enimmäkseen tapahdu yhtään mitään. Huivi on nuolenmallinen: se aloitetaan terävästä kärjestä ja reunoissa lisätään silmukoita. Lopuksi nuolen keskustan kolonen täytetään lyhennetyjä kerroksia neuloen. Koska itse tarvitsen aina jotain pientä pitämään mielenkiintoa yllä, on huivissa kontrastivärillä neulottuja raitoja, joista näkee neuleen etenevän.



Lopuksi huivin reunoilta poimitaan silmukat kontrastivärillä tehtävää pitsireunusta varten. Simpukkakuvioisen pitsin voi pingottaa ihan suoraksi tai sitten korostaa sen muotoa asettamalla pingotusneulat pitsikuvion viimeisen kerroksen reikiin, kuten minä tein tälle mallihuivilleni.


Yleensä, kun suunnittelen jotain yksinkertaisempaa, se johtuu siitä, että haluan langan olevan pääosassa - niin oli tälläkin kertaa. Wishbone Flax Flower oli uusi tuttavuus, joka tarttui mukaani keväällä Edinburghin neulefestareilta. Se on paksuudeltaan ja värien syvyydeltä kuin mikä tahansa käsinvärjätty merinosinkku, mutta tässä lankapohjassa on merinon kaverina hieman pellavaa - siitä huivin nimi.


Pellava antaa langalle ja huiville ihanasti rakennetta ja erityisen tuntuman. Pehmoinen merino ja pitkäkuituinen pellava ovat hauska yhdistelmä ja etenkin tämän huivin musteensinisessä päävärissä nuo langan seasta pilkottavat valkeat pellavakuidut ovat todella kauniit.



Ohje löytyy tuttuun tapaan niin Ravelrysta kuin verkkokaupasta. Koodilla FLAX saa 25% alennusta ensi viikon lauantaihin asti.

Vielä loppuun muistutus Hummingbird-miitistä ja kuvauksesta lankakauppa Nurjassa, Tampereella 12.10. klo 12-15.



Ja jos kesän neulefestareilla jäi nuolemaan näppejään Intarsia pyörönä -kurssini suhteen, se järjestetään uudestaan TitiTyyllä la 19.10. klo 12. Liput löytyvät TitiTyyn verkkokaupasta!

1 kommentti: