Sivut

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Neulepiirin sytykeruusutalkoot

Meillä on jo parisen vuotta pyörinyt ystävien kanssa pieni neulepiiri, jossa olemme Neulistin kanssa molemmat mukana. Tapaamme välillä enemmän, välillä vähemmän säännöllisesti jonkun kotona, jossa tehdään sitten kukin omia käsitöitämme, höpistään ja juodaan teetä sekä syödään emännän tai isännän (kyllä!) tarjoamia herkkuja. Tänä syksynä päätimme poiketa tutusta kaavasta ja teimme porukalla sytykeruusuja pukinkonttiin.


Mitä: Sytykeruusut / Käsityökorin ohjeella
Miten: Steariinissa dippaillen
Mistä: Munakennoja, kynttilänpätkiä

Ennen tämän päivän talkoita hamstrasimme pari kuukautta munakennoja ja kynttilänpätkiä. Munakennoista muotoiltiin ensin pahvisia ruusuja, jotka sitten kastettiin vesi-steariiniseoksessa. Tarkempia ohjeita askarteluun löytyy vaikkapa täältä. Meillä taisi lopulta olla aivan liikaa vettä suhteessa steariiniin, koska ruusuja joutui dippaamaan aika moneen kertaan eikä väristä siltikään tullut kovin peittävä. Seuraavan kerran siis vähemmän vettä ja vahvemman värisiä kynttilöitä. Erityisen tarkkana kannattaa olla siitä, että kynttilät ovat läpivärjättyjä.


Kennojen harmaa loistaa aika vahvasti läpi, mutta saimme kuitenkin aikaiseksi suunnilleen punaisia, siniharmaita ja kellertäviä ruusuja. Kuvissa on esillä minun aikaansaannoksiani, joista toisista tuli ihan nättejä, mutta toiset eivät niin mieltä lämmitä. Mutta väliäkö tuolla – kyllä sitä rumemmallakin ruusulla saa varmasti yhtä lailla tulen takkaan. Tällä hetkellä sitä paitsi mikä tahansa valmistunut joululahja tuntuu jo huikealta saavutukselta, olen nimittäin purkanut äidille tarkoitetun tunikan (keskeneräisen) takakappaleen jo neljästi. Ehkäpä viides kerta toden sanoo... jos vain joskus saan riittävästi energiaa vielä yhteen koitokseen.

Vyyhti

3 kommenttia:

  1. Oikein nättejä sytykkeitä! Itse asiassa mun pitäis myös tehdä noita joululahjaksi, niin sais samalla käytettyä kynttilän jämiä.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, oli kyllä mukavaa puuhaa. :)

    VastaaPoista