Sivut

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Vauvan pakkopaita

Veljen tytöllä oli tänään ristiäiset. Tehtailin lahjaksi vauvan pakkopaidan. Oikeasti tämä on tarkoitettu turvaistuinhaalariksi/viltiksi, mutta minulle se tuo kyllä mieleen erittäin suloisen pienen pakkopaidan. :D Ohje on Kate Oatesin Snuggle bug car seat cozy.


Mitä: Vauvan pakkopaita / Kate Oates
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Lima, 200 g + Novita 7veljestä isoveli, 5 g

Ostin neuletta varten Dropsin Limaa, joka ei sitten ikävä kyllä sopinut ohjeeseen ensinkään. Ehdin tehdä haalarin jo puoleen väliin, kun totesin siitä tulevan ihan liian iso. Siis purkamaan ja aloittamaan alusta sovelletulla ohjeella. Ja tietysti, kun ei ole mahdollisuutta sovittaa lahjaa etukäteen, tein siitä sitten hiukan liian pienen. Ehkäpä siitä tulee kuitenkin ihan hyvä, jos siihen lisää yhden tai kaksi nepparia.


Limaa kului haalariin 200 g ja reunuksen i-cordiin muutama gramma beigeä jämälankaa lipastosta. Nopeasti tämä tuli tehtyä kahdessa päivässä purkuoperaation jälkeen. En tosin ihan ehtinyt yöllä nukkumaan, kun oli saatava valmista kastejuhlaan mennessä.


Pitänee lähteä nappikaupassa käymään, kun olin jemmaillut näitä retroihanuuksia johonkin omaan projektiin, mutta ne sopivat tähän täydellisesti. Täytyy saada uusia tilalle nappivarastoon.

Ja loppuun sain vielä ristiäisten jälkeen napattua kuvan lahjansaajan yllä. :)


Neulisti

13 kommenttia:

  1. Söpön värinen ja onnistunut "pakkopaita" :)

    VastaaPoista
  2. Muistuttaa kieltämättä pakkopaitaa, mutta tosi hauska! Vauvalla on tuohon kääriytyneenä takuulla turvallinen olo turvaistuimessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen vauveli "pakkopaidassaan" !
      Näyttää ihan tyytyväiseltä, tuossa käärössä :)

      Poista
  3. Kiitos. Tämä on kyllä sen verran suloinen vauva, että ihan sama mitä sille pukee ylle, se näyttää aina näin söpöltä ja tyytyväiseltä.. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana "pakkopaita", näyttää lämpimältä ja vauvat kuulemma tykkää, kun toi tuntuu kapaloilta. Ja neuleen uusi omistajakin on niin suloinen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vauvan isoveli ainakin pienenä oli aina ihan levoton, jos kädet sai huitoa vapaana. Niitä kun ei tuon ikäisenä vielä oikein hallitse itse. :)

      Poista
  5. Tämä on kyllä hauska :D Ihana "pakkopaita" :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos! Söpö on kuin mikä; pötkylä ja pakkopaitansa. :)

    VastaaPoista
  7. Varmasti lämmin ja käytännöllinen neule ja söpö pikku pötkylä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pötkylän äiti keksi, että sitähän voisi käyttää toisinkin päin. Silloin takana olisi kurkistusaukko, josta voi tarkistaa vaipan tilanteen! :D

      Poista
  8. Räkätän täällä ääneen! niin hullu ajatus on vauvan pakkopaita, että eihän sille voi kun nauraa :D

    VastaaPoista