Sivut

perjantai 11. toukokuuta 2012

Kukkia äidille

Joululahjatunika on edistynyt pikku hiljaa, mutta yhä edelleen sitä on sen verran paljon jäljellä, etten olisi saanut sitä valmiiksi äitienpäiväksi. Piti siis keksiä jotain muuta.


Äiti tykästyi joskus Tallinnasta ostamaani huovutettuun kukkarintaneulaan, joten lähdin etsimään jotain samantyyppistä neulotavaa tai virkattua versiota. Virkatun ruusun ohjeen löysin Ravelrysta. En ole aiemmin virkannut tällaisia saati sitten englanninkielisestä ohjeesta, joten sain aloittaa pari kertaa alusta, ennen kuin ruusu alkoi näyttää siltä miltä piti. Ohje sinänsä oli ihan helppo, mutta termit vähän hukassa – jopa suomeksi. Taitaa olla aikaa siitä, kun olen viimeksi virkannut ohjeesta.



Mitä: Rose Brooch / Daniela Herbertz
Miten: Virkkaus
Mistä: Austermann Algarve Grande, 12 g

Lankana käytin Karnaluksista ostamaani Austermannin Algarve Grandea, sataprosenttista merseroitua puuvillaa. Uuden kerän aloitaminen tällaiseen pikkuprojektiin on ehkä vähän tuhlausta, mutta lanka tuntui sopivan tähän niin mainiosti, joten annoin mennä. En valitettavasti muistanut punnita pelkkää kukkaa ilman rintaneulaa, mutta kokonaisuudella on painoa 12 grammaa ja leveyttä noin 6 senttiä.


Mitä: Kukka / oma ohje pohjana A Knitted Flower Miss Crafty Fingers
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Lin, 10 g

Vauhtiin päästyäni halusin kokeilla myös neulottua kukkaa. Otin terälehtiin mallia Miss Crafty Fingersiltä ja tein isomman ja pienemmän kukan, jotka sitten yhdistin. Kokonaisuuden kruunaa kolme mummon vanhasta ompelulaatikosta löytynyttä helminappia. Yhdessä näkyy selvä tummempi raita, mutta toivottavasti tämä ei haittaa, kun napit muuten sopivat kukkaan niin mainiosti.


Käytin tähän Dropsin valkoista Lin-pellavalankaa, jota kului 12 grammaa miinus neula ja helmet. Leveyttä kukalla on noin 11 senttiä. Terälehtien päättelemisessä oli hirveä työ, mutta oli se sen arvoista.

Onnea jo etukäteen kaikille äideille!

Terkuin
Vyyhti

8 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia olet taiteillut. Tietenkään ei valkoisessa napissa oleva viiva ei haittaa yhtään. Tulee vain luonnollisen näköistä kun on vähän värivahtelua. Ihan kuin oikeissakin kukissa. Kauniita.

    VastaaPoista
  2. Tulipa tosi söpöjä! Ja tuo helmen raita sopii miun mielestä tuohon kukkaan tosi kivasti, eihän oikeatkaan kukat ole niin "täydellisiä"!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille! Toivotaan, että äitikin tykkää. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkia! Vitsi, että toi lilja on on mahtava, täytyypä ite kokeilla tota mallia!

    VastaaPoista
  5. Tosi hieno tuo valkoinen kukka! Sopisi koristeeksi vaikka mihin.

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkia! :) Jälkimmäinen on malliltaan ihan uudenlainen, en ole vastaavaan malliin aiemmin törmännytkään.

    VastaaPoista