Tai ainakin villahousut ovat pop, hip ja kovin muodissa, jos seuraa neuleblogeja ja -lehtiä. Niitä on viime aikoina putkahdellut esiin vaikka missä. Uusimassa Novita-lehdessäkin oli villahousujen ohje. Itse asiassa villaisten haaremihousujen ohje. Ja jotenkin omituisesti, vaikka pidän haaremihousuja jo itsessäänkin vallan omituisena ilmiönä, niin villaiset haaremihousut sen sijaan näyttivät hurjan hienoilta.
Löysin mahtavan muikeiden villapöksyjen ohjeen. Mallissa oli todella kauniit muotoilut ja ne näyttivät mallikuvissa istuvan täydellisesti ja korostavan vain parhaita puolia. Lopulta raaskin ostaa näihin lankaakin ja pääsin neulomaan. Housut valmistuivat hissukseen joululahjojen välissä, ja kunhan sain koon soviteltua kohdilleen, lopputuloksena ovat oivallisesti istuvat pöksyt. Villahousujen valmistuttua ja niitä hetken peilailtuani tajuntaan iski aavistuksen hirvittävä ajatus: Jos esittelen blogissa valmistuneita neuleita ja niiden kiinnostavia yksityiskohtia... ja neulon villahousut, joissa on minusta erityisen kauniit muotoilut... niin lopputulemanahan tässä joutuu ottamaan blogiin kuvia omasta takamuksestaan! Ja näin ihan siitä huolimatta, että vaikka pöksyt noin neuleena onnistuivat täydellisesti, ne eivät silti muovanneet alavartaloani ohjeen kuvien mallitytön mittoihin. Jaa, ehkä te lukijat ja minä yhdessä selviämme tästäkin shokista. Minusta nämä villahousut nimittäin näyttävät nätille ihan kaikenkokoisten takamusten peittona. Sovitaan, että tämä on minun osanottoni blogistaniassa villiintyneeseen alaston totuus -ilmiöön.
Mitä: Kalaloch / Andrea Rangel
Miten: Pyöröpuikot ja sukkapuikot 4.0 mm
Mistä: Vuorelman veto, 360 g
Ohje oli muutoin toimiva ja hyvin kirjoitettu, mutta koko meni pieleen. Päätin kerrankin totella ohjetta oikein tosissani. Alussa oli hyvin tarkat ohjeet siitä, mistä kohtaa kehoa otetaan mitat ja kuinka niistä lasketaan itselle tarvittava koko. Näillä laskuilla päädyin XXL-kokoon. (Ja kyllä, minulla oli samanpaksuista lankaa kuin ohjeessa.) Pidin tätä hiukan outona kokona itselleni, mutta ajattelin tosiaan kerrankin kuunnella ohjeen mitoitusta koon suhteen. Ja pieleenhän se meni. Parin päivän neulomisen ja purkamisen jälkeen päädyin L-kokoon, koska se kuullosti oikeammalta, ja sillä sain sitten juuri passelit villapöksyt. Se on usein jännä, miten oma tuntemus siitä, minkä kokoinen mahdan olla, on oikeammassa kuin ohjeessa tarkkaan määritellyt sentit.
Hieman jännitti sekin, osaanko tehdä toisen lahkeen samanlaisella käsialalla kuin ensimmäisen, kun niiden välissä oli valmistunut vaikka kuinka monta joululahjaa. Lopputulos näytti kuitenkin tosi hyvältä jo ennen pingotusta. Ihan ei kolme vyyhtiä Vuorelman Vetoa riittänyt. Yhtä kokoa pienempään olisi varmasti piisannut.
Hauskinta projektissa oli mieheni mutristunut naama, kun kerroin tekeväni villahousut. Kultani luuli, että aion käyttää niitä päällihousuina. Käytän talvisin farkkujen alla välikerroksena sukkahousuja ja nämä on ihanaa päästä töiden jälkeen vaihtamaan farkkujen tilalle. Lisäksi ovat melkoisen lämpimät, en pääse palelemaan. Tämän selvittyä mieskin on pitänyt pöksyjä loistoneuleena.
Neulisti
