Sivut

perjantai 9. marraskuuta 2012

Minifantti

Mulle naurettiin kankaankudonnassa! Kaikki nauroi. Nauroivat sille, miten leveä virne naamalleni nousi, kun tallustelin uudella juuri valmistuneella matollani. En kyllä ihmettele.

Ilmoittauduin syksyllä kansalaisopiston kankaankudontakurssille, koska tuli sellainen olo, että täytyyhän nämä tämmöiset asiat osata. Minulle on muutenkin tullut viime aikoina polttava tarve oppia kaikki mahdollinen, missä ollaan langan ja villan kanssa tekemisissä. En ole koskaan ennen kangaspuita käyttänyt ja tällaisen maton tein nyt alkuun. Ja voi sitä riemua, kun valmiin maton sai kantaa kotiin ja asettaa eteisaulan lattialle.


Mitä: Matto 80x150 cm
Miten: Kangaspuilla
Mistä: Kauhavan kangasaitan miniontelokude + Fanttilanka, 860 + 762 g

Minulla oli tarkka visio siitä, että haluan maton, jossa on rakennetta - sellaista pintakuviota, joka tuntuu jalkapohjissa. Opettaja kuunteli kärsivällisesti haaveitani ja auttoi suunnittelemaan toiveiden mukaisen maton. Jos joku harrastaa kankaankudontaa, niin käsittääkseni kangaspuissa oli sokeripalasidonta. Matto on suurimmaksi osaksi miniontelokuteella kudottua palttinaa ja aina kahdeksan kerroksen välein on laitettu sitten fanttilankaa.


Loimilangat sidottiin lopuksi ja niihin olisi ollut vaikka mitä vaihtoehtoja. Minä ihastuin näihin kierrettyihin solmuihin. Olivat vain melkoisen hitaat tehdä.

Ehdottomasti on sitten kiellettyä huomata, että kuvat ovat ihan epätarkkoja johtuen valottomista aamuista. Myöskään ei saa nähdä noita kaikkia pieniä sukanpohjista pudonneita nukkia maton päällä.

Neulisti

24 kommenttia:

  1. Hirveen siisti matto! Onnee vaan, ku oot noin hyvin onnistunu ekalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaankudonnan opettajakin ihasteli, kun eka yritys oli niin siisti. :)

      Poista
  2. Voi että mikä matto, niin suloinen! Fanttilanka on mahtava materiaali, kudoin sitä viime vuonna joululiinoihin efektiksi :D Rakensitko loimenkin itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loimi tuli valmiina, mutta itse pistettiin puihin. Niisin ja kaikkea. :)

      Poista
    2. Noni, sehän on sitten kaksinkertainen ilo ihanasta matosta kun oot ite tehny niin ison työn :)

      Poista
  3. Onnittelut, hieno uusi aluevaltaus ja oikein kelpo matto! Hurahtaisin varmaan ihan täysillä tuohon, jos joskus pääsen kokeilemaan.

    VastaaPoista
  4. Oi minä kyllä ymmärrän tuon ilon! Tällä hetkelläkin meillä on 7 mun kutomaa matooa lattialla, vaikka olen viimeksi kutonut varmaan n. 20v sitten. Hyvin ovat siis kestäneet. Kiva olisi kutoa taas, mutta kun kangaspuille ei ole paikkaa.
    Kauniin maton olet heti ekalla kerralla tehnyt!

    VastaaPoista
  5. Kaunis! Se on kyllä niin mahtava tunne kun saan jonkun isotöisen projektin onnistuneesti valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matonteossa ehdottomasti suurin urakka oli kangaspuiden virittäminen kuntoon. Itse matossa ei montaa tuntia mennyt.

      Poista
  6. Wautsi miten hienon maton olet heti alkajaisiksi tehnyt. Oli sulla ymmärtäväinen opettajakin kun kuunteli eikä tyrmännyt aloittelijan lennokasta visiota.

    VastaaPoista
  7. Upea matto! Minä olen joskus tenavana osannut kutoa, voi kun vielä joskus pääsisi kokeilemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Jyväskylässä on kansalaisopistolta tms. mahdollista varata aika valmiiksi laitetuille kangaspuille. Kannattaa selvitellä. :)

      Poista
  8. Tosi ihana matto. Mä oon kanssa joskus lapsena kutonut mattoja. Äitiltä saisin kangaspuutkin, mut ekaks pitäisi opetella kutomaan =) Ehkä ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kutominen on helppoa, vaikea osuus on kangaspuiden kuntoon laittaminen. :)

      Poista
  9. Tyylikäs matto! Tykkään tuosta kolmiulotteisesta pinnasta! Ja sulla on tuo reuna niin tasanen, ei mulla vaan ollut ekassa matossa... jostain syystä kapeni sinne loppua kohden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan muistaa sitä pingotinta olla koko ajan siirtämässä. :)

      Poista
  10. Oh, vau, olet vissiin luonnonlahjakkuus. :) Ihanan muhkea pinta matossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, nyt on tekeillä laudeliina ja sen reuna ei oo kyllä ollenkaan näin nätti. :D

      Poista
  11. Kaunis matto ja sekin että reunat on suorat. Minäkin olen sitä mieltä että kutoa osaa jokainen mutta se loimen laitto puihin onkin sitten jo taitolaji.

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis matto! Minulla oli itsellänikin yksi kankaankudonnan kussin syksyllä, mutta vielä en ole tuotosta ehtinyt esitellä blogissa. Mutta ehkäpä sain tästä nyt tarpeeksi inspiraatiota... :)

    VastaaPoista