Sivut

torstai 6. joulukuuta 2012

Mitä neuloa syys- ja talvivauvalle?

Kun ensimmäistä kertaa saa vauvan, on näin käsityöihmisenä mielessä se suuri kysymys: mitä neuleita pienokainen tarvitsee? Minulle ei toki ole kertynyt kokemusta vielä paljoakaan, mutta kun tässä vielä on talvea jäljellä jokunen kuukausi, niin edellisen kirjoitukseni innoittamana ajattelin jakaa omia mietteitäni. Ehkäpä näistä vinkeistä ehtisi olla vielä hyötyä muillekin tämän talven keltanokille ja lähipiirin vauvoille lahjoja miettiville. Päivitellään kokemuksia vaikka sitten tarpeen tullen, kun vauva on isompi.

Mummon neuleissa pysyy lämpöisenä.

Villasukat ovat tuikitarpeellisia ja näitä luultavasti tuleekin lahjaksi, jos vauvan lähipiiriin kuuluu lainkaan neulojia. Itse olen kokenut kätevimmäksi vähän reilumman kokoiset, koska ne saa puettua paksumpienkin housujen päälle. Varsi olisi hyvä olla pitkä ja joustava. Suosittelen tutustumaan Jenyn erittäin joustavaan silmukanluontiin (tai päättelyyn, jos tykkäät tehdä varpaista varteen). Hyvä malli on esimerkiksi junasukissa tai yllä olevassa kuvassa.

Villatumppuja ilmankin varmaan pärjää, mutta ainakin me olemme kokeneet ne erittäin tarpeellisiksi. Säästä riippuen ovat olleet käytössä joko yksinään, kääntöhihaisen fleecehaalarin kanssa tai topparukkasten alla. Näihin pätee sama kuin sukkiin: pitkä ja joustava varsi helpottaa pukemista ja tällaiset myös pysyvät paremmin huitovan vauvan käsissä.


Myssyjä tulee niitäkin luultavasti lahjaksi, mutta myös näissä on hyvä olla vaihtovaraa. Leuan alta solmittavat ovat olleet käytössä toimivimmat. Villaista kypärämyssyä meillä ei ole, mutta olettaisin olevan hyödyllinen ja ainakin mieluusti kokeilisin. Jälleen kannattaa tehdä joustavaa ja ennemmin liian isoa kuin pientä. Meillä pari pipoa oli niin tiukkoja, että eivät koskaan mahtuneet vauvan päähän. Hyvä malli on esimerkiksi tämä.

Kauluri tai kaulahuivi meiltä puuttuu myös, mutta ilmankin ollaan pärjätty puuvillaisen kypärämyssyn ja kaulaa suojaavien haalarien kanssa. Varmasti olisivat kuitenkin käytössä, jos meiltä sellaisia löytyisi. Kaulurissa painottaisin jälleen joustavuutta, että se on helppo vetää vauvan pään yli mutta tulee tarpeeksi tiiviisti kaulaa vasten. Kaulahuiviksi riittää sellainen, jonka saa kerran kaulan ympäri. Itse tekisin tällaisen pujotettavan.

Neulistin unipussista on ollut kovasti iloa.

Unipussi oli varsinkin aluksi aivan huippujuttu. Neulistin tekemä malli oli paljon käytössä päiväsaikaankin, kun vauvalle piti äkkiä saada jotain nopeaa lämmikettä. Iltaisin se toimi kapalona ja auttoi vauvaa rauhoittumaan. Pussukkaa voi vielä jatkokäyttää myöhemmin pipona. ;)

Neuletakkeja ei varmaan voi olla liikaa, ainakaan, jos vauva yhtään puklailee. Niille on ainakin meillä käyttöä niin sisällä kuin ulkona. Ehdottomasti suosisin napillisia tai muuten avattavia ainakin pienen vauvan kanssa. Huppu on kätevä ulkoillessa mutta hankalampi sisäkäytössä. Aivan liian isoa ei kannata tehdä, jos sen haluaa alusta saakka käyttöön, mutta joustavalla neuloksella ja pitkillä käännettävillä hihoilla saa pidennettyä käyttöaikaa.

Villahousut ovat käytännölliset ulkoillessa, mutta myös sisällä kylmemmillä ilmoilla. Sisäkäytössä ovat haalaria mukavammat vaipanvaihtoa ajatellen. Joustavat ja pitkät käännettävät lahkeet sekä vyötäröresori tuovat lisää käyttöikää.


Villavaippahousut ovat kivat, jos vanhemmat ovat kiinnostuneet kokeilemaan kestovaippoja. Nämä myös lämmittävät, etenkin pitkälahkeisena versiona. Vaipaksi eivät toki riitä yksinään vaan tarvitsevat jotakin imuksi (esim. harso tai sisävaippa). Langan tulee olla huopuvaa, joten esim. superwash-käsittelyllä konepestäväksi tehty lanka ei näihin sovellu. Lisää kestovaippainfoa esimerkiksi täältä ja lankavinkkejä täältä. Itse suosin joustavalahkeisia vaippakuoria ohivuotojen pelossa. Vyötäröstä kannattaa tehdä reilusti korkea. Meillä ensimmäiset olivat aika naftit alusta alkaen ja jäivät pian pieneksi. Alku on myös monilla sellaista kaaosta kaiken uuden edessä, että heti ei välttämättä riitä energiaa opetella kestovaippojen käyttöä. Lahjaksi antaisin siis mieluummin S-kokoa kuin pienimpiä vastasyntyneen vaippoja, ellei muuta toivota. Kolmilla villavaipoilla pärjää jo hyvin ja kaksillakin pääsee alkuun, koska näitä ei tarvitse pestä usein.

Villahaalarille löytyy varmasti käyttöä joka vauvalla. Ulkokäyttöön tarkoitetun haalarin koko saa olla reilumpikin. Etenkin ulkoillessa käännettävät hihan- ja lahkeensuut (tähän tyyliin) ovat käytännölliset ja huppu tuo lisäsuojaa päälle. Varsinkin sisäkäyttöä ajatellen suosisin mallia, joka on helppo riisua tai avata vaippaa vaihtaessa.

Isotädin peiton alla maistuu uni.

Peitolle löytynee tarvetta joka kodista. Meillä on toistaiseksi ollut eniten käytössä minikokoinen versio, joka kulkee helposti mukana ja jonka voi vetäistä vauvan suojaksi niin turvakaukalossa kuin imetyksenkin aikana.

Rinnanlämmitin ei ole suoraan vauvaa vaan äitiä varten, mutta pienokaisen hyödyksi yhtä kaikki. Imettäessä rinnat ovat herkät kylmälle, mikä altistaa rintatulehdukselle. Se taas ei useinkaan ole mikään ihan pikkujuttu, joten kannattaa ottaa neuvosta vaari ja pitää rinnat lämpöisenä. Minä tein hätäapuna tällaisen yksinkertaisen pötkömallin, mutta esimerkiksi Purnauskikselta löytyy nätimpiä ideoita, joille lienee käyttöä myöhemminkin.

Jos sinulta löytyy muita ideoita tai olet jostain jutusta eri mieltä, niin jätä toki kommentti. Nämä perustuvat meidän perheen kokemuksiin parista ensikuukaudesta yhden vauvan kanssa ja tarjoavat siksi vain hyvin suppean näkemyksen. Toivottavasti tästä on kuitenkin hyötyä jollekulle.

10 kommenttia:

  1. Kokemuksia lastenvaateliikkeen kaupantätinä: villasukat ohuesta langasta -> lasten kenkien varsia ei ole mitoitettu useamman lahkeen (puolipotkarit tai sukkahousut ja sisähousu yhdistelmä, saati siihen lisäksi vielä villahousut) levyiseksi ja villasukkien varret tekee jo erittäin tiukkaa!

    Asiakkaiden jatkuvasti kyselemiä tuotteita, joita ei näytä löytyvän tavarantoimittajilta: vauvojen kaulurit, nutut ja varsinkin ne villahaalarit (alle 80 cm). Villaisia vaatteita kysellään erittäin usein, mutta tarjolla on vain sitä fleeceä… joskus harvoin puuvillaa. - Omaa lähipiiriä olen lahjonut niillä pienenpienillä, 56-80 cm riippuen koska on syntynyt, villahaalareilla ja kaikki ovat olleet erittäin kiitollisia. Paras kiitos on saada kuva lapsesta neule päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ammattilaisen vinkeistä! Villahaalarille löytyy tosiaan varmasti käyttöä kaikissa perheissä.

      Poista
  2. Minä kaipaisin vinkkejä siitä, mitä neuloa kesävauvalle. Kesälläkin voi olla viileä, mutta onko villa vähän liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kokemusta kesävauvasta, mutta arvelisin villan kelpaavan oikein hyvin. Jos on viileää, on viileää. Varmaan ainakin nutut, myssyt, tumput ja villasukat ovat käyttökelpoisia, ja ohkaista unipussia ja/tai pientä peittoa suosittelisin myös. Itse tekisin jostain villa-silkkisekoitteesta, niin on lämpöinen mutta ei hiostava. Ja se rinnanlämmitin...

      Poista
  3. Ihania vauvaneuleita! Kyllä vauva saa olla onnellinen, jos hänellä on noin paljon erilaisia neuleita. Aika monella vauvalla ei ole lähipiirissään ketään, joka neuloisi, ja välillä mietinkin, että mitä niille vauvoille oikein puetaan päälle? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan sitten tosiaan olla harvinaisen onnekkaita. Varsinkin villasukkia löytyy jo toistakymmentä paria, kun ihanat läheiset ovat halunneet muistaa.

      Poista
  4. Kiitos tosi hyödyllisestä postauksesta! Mulla on nyt lähipiirissä paljon vauvoja tulossa ja olenkin nyt neulonut jo pari nuttua. Sukista olen aina ajatellut että kyllä joku sukulainen neuloo niitä :P
    Tulipahan ideoita muihinkin neulelahjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä oli sinulle hyötyä! Ihanaa, että jaksat tehdä pikkuvaatteita toisten iloksi. :)

      Poista
  5. Kiitos hyvästä postauksesta! Kannattaa myös vilkaista Vilman aiemmat mietteet samasta asiasta. Itse lapsettomana olen hyötynyt tästä listasta ihan sikana kaverien muksuja lahjoessani: http://vilman.blogspot.fi/2009/11/vinkkeja-vauvaneuleita-varten.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sieltä löytyikin myös hyviä vinkkejä koottuna.

      Poista