Sivut

perjantai 17. toukokuuta 2013

Maalaisromantiikkaa

Näistä tuli jotenkin niin perinteikkäät. Kutoessa tuntui kuin olisi kapioita tehnyt. Paitsi, että häät on kyllä vietetty jo aikaa sitten.


Mitä: Kesäheinä-pyyhe / Kauhavan kangasaitta
Miten: Kangaspuilla kutoen
Mistä: Kauhavan kangasaitan Aivina, valkaistu ja valkaisematon

Kankaankudonnassa päätettiin porukalla tehdä pyyhkeitä. Kauhavan kangasaitalta löytyi kaunis malli ja eikun hommiin. Ei ollut ihan helpoimmasta päästä, kun sain ensimmäisenä kokeilla tätä ohjetta. Se kudottiin kahdella värillä, joista kuvioväri kaksinkertaisella langalla. Kuvioväri ei sitoutunut reunoissa vaan sitä piti aina muistaa kieputella reunimmaisten loimilankojen ympäri. Malli on kyllä todella kaunis, mutta alkuun hirvittävän hidas kutoa. Minä nyt toki tietysti vasta syksyllä aloitin tämän kutomisen, että kokeneemmat olivat kyllä vauhdikkaampia. Itse aloin päästä vauhtiin vasta kolmannen pyyhkeen kohdalla.

En tietenkään jaksanut tehdä kolmea samannäköistä pyyhettä. Kaksi vasemmanpuoleista ovat samalla tavalla kudotut, tässä näkyvät vain kudotun kankaan eri puolet. Oikean reunimmaisessa pyyhkeessä vaihdoin värit toisin päin. Ero on aika huomattava.

Toisten pyyhkeet valmistuivat paljon nopeammin, kun minä ainoana käytin näin ohutta lankaa. Ja kyllä tuli eri näköisiä, kun värejä vaihdeltiin. Kirkkailla vihreillä ja oransseilla sai modernin näköisiä pyyhkeitä, nämä minun omani ovat enemmänkin jostain vanhasta Tauno Palo -elokuvasta. Hienot ovat joka tapauksessa.

Neulisti

6 kommenttia:

  1. Pellavapyyhkeet on ihan parhaita! Noi on mun silmissä erittäin moternit ja nythän on sisustuksessa in tuollaiset neutraalit ja vaaleat värit!

    Mun äiti ahkeroi tän lukuvuoden aikana kangaspuilla kuudet paneeliverhot, á 250 cm... Sitä yhtä ja samaa kuviota! Mä en olis jaksanut, liian tylsää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh! Mulle näissäkin kolmessa oli jo liian pitkästi samaa kuviota.

      Poista
  2. Kauniita pyyhkeitä ja koko loppuelämän kestäviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tosiaan kestävät. Vasta-alkajana aina jännittää, miten kestävää itse tehty on. :)

      Poista
  3. Tosi sieviä! Kävin itse tällä viikolla ekaa kertaa Kauhavan kangasaitalla ja hiplailin siellä pyyhkeitä, haaveissa joskus ehkä tehdä itsekin. Jos anoppi vaikka lainaisi kangaspuitaan joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat puut lainaan. Hauskaa se on, kunhan vauhtiin pääsee. :)

      Poista