Sivut

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Rouva Opettajatar

Täällä on harrastettu kilpaneulontaa. Olen kilpaillut kelloa vastaan. Ja lähestulkoon voitin. Eilen oli TitiTyyssä Veera Välimäen uuden Lankaleikki-kirjan julkkarit. Itse ostin kirjan heti elokuun alussa ja kauhealla kiireellä piti neuloa, koska halusin ehdottomasti julkkareihin jonkun kirjan neuleen päälleni. Tämä takki valmistui päivää ennen julkkareita ja kävi mm. saunassa. Koetin kuivattaa sitä myös hiustenkuivaajalla. Lopulta se piti vetää niskaan vielä kosteana. Mutta kaikki kiirehtiminen oli ihan sen arvoista, sillä samantien astuessani ovesta sisään Veera kiljaisi "Ei voi olla totta!" :)



Mitä: Opettajatar / Veera Välimäki
Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm ja 3.5 mm
Mistä: Louhittaren luolan Väinämöinen, 280 g

Opettajatar, kuten kaikki muutkin kirjan neuleet, neulottiin saumattomana ylhäältä alas. Tätä tehdessä tuli ihan sellainen olo, että kyllä neulominen ja neuleiden suunnittelu on taidetta. Neulominen tuntui aivan kuvanveistolta, kun takkia muotoiltiin kavennuksilla, lisäyksilllä ja lyhennetyillä kerroksilla. Ja kyllä tuli hyvänmallinen takki. Tästä tulee uusi lemppari.


Lankaleikin ohjeet on suunniteltu käsinvärjättyjä lankoja varten. Niinpä piti jotain sellaista ihkulankaa saada tähänkin. Väiskissä oli vain muutamia värejä riittävästi takkilangoiksi kaupan hyllyllä. Ohjeen mukaan työhön tarvitsi neljä vyyhtiä ja tätä Oliivin sävyistä Väiskiä oli vain kolme. Onneksi muistin viime syksyn retriitissä ostaneeni Tuulian laarista yhden sukkia silmällä pitäen. Loppujen lopuksi se kolmekin olisi riittänyt. Tämä oli minulle aika erilainen värivalinta näin isoksi vaatekappaleeksi, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen. Koska vain kaksi vyyhdeistä oli samaa värjäyserää, kokeilin ensimmäistä kertaa sitä kikkaa, että neuloo koko ajan kahdelta kerältä raidoittaen. Hyvin toimi. Ainoastaan toisessa hihassa huomaa selkeää sävyeroa. Väiski oli Opettajattareen nappivalinta. Ihanan rouhea, ei yhtään pistävä ja sopivasti kevyt ja laskeutuva.



Kirja on pullollaan toinen toistaan ihanampia ohjeita. Harmikseni bongasin tästä ohjeesta monta huolimattomuusvirhettä. En ainakaan millään saanut silmukkamääriä täsmäämään ohjeen kanssa siinä kohtaa, kun hihat oli jätetty apulangoille odottamaan, vaikka laskin monesti (tein M-koon). Se vähän kummastutti, koska olen kuullut aina pelkkiä kehuja Veeran ohjeista ja omankin kokemuksen mukaan ne ovat olleet hyviä. Noh, pitänee laittaa kustantajalle viestiä noista, jos kokoavat joskus erratan ravelryyn tms.  Ei anneta pienten häiritä, pistin eilisissä julkkareissa/neuletapaamisessa jo seuraavan kirjan ohjeen puikoille.


Voi onnea, mulla on ihan romanssi tämän neuletakin kanssa. Napit löytyivät muuten keväisiltä kädentaitomessuilta.

Neulisti

36 kommenttia:

  1. Upea takki ja mieletön väri! Hurjaa vauhtia olet neulonut, kun sait neutetakin jo nyt valmiiksi:) Samaa mieltä olen tuosta taiteesta. Puikoilla on nyt taskutakki, ja ei voi kuin ihmetellä, miten joku osaa suunnitella niin taitavasti. Taskutakissa oli muuten errata ravelryssä, ja niitä löytyi lopulta pidempikin lista:
    http://www.rainknitwear.com/index.php/errata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytynee laittaa Veeralle viestiä.

      Poista
  2. Voi vitsi, miten upea neule! Tykkään kovasti väristäkin. Itse olen aloittanut Taskutakkia, mutta työt haittaavat pahasti neuleen edistymistä...

    VastaaPoista
  3. Piti vielä tulla tännekin erikseen kehumaan kuinka upea uusi takkisi on . Ei ihme jos siitä tuli lemppari : ) Sinun kuvasi saa minunkin neulesormeni syyhyämään taas alavireisen neuleinnostuksen jälkeen. Kiitos siitä <3

    VastaaPoista
  4. Hienot kuvat, onnistunut opettajarat-stailaus ;) Upea olin takki livenäkin, väiskin pehmeys yllätti!

    Ravelryssa mallisivulla on linkki sinne errataan, jonkun verran virheitä näyttää löytyvän useasta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Pitänee sitten kuitenkin laittaa Veeralle itselleen viestiä tuosta ohjeesta, kun errata on Veeran omilla sivuilla.

      Väiskihän on tosi hauska siitä, että se on neuloessa ihan villainen ja karski, mutta sitten valmiina vaatteena ei minua ainakaan pistele..

      Poista
  5. Näytät ja näytit eilenkin kovin kauniille ihanassa, upeanvärisessä ja taidokkaassa uudessa neuletakissasi. :)

    VastaaPoista
  6. Wau! Nyt mäkin tykästyin tähän malliin! Kirjassa on vähän liian tumma ja tunkkanen... mut vihreänä aivan ihana! - Mulla on puikoilla Taskutakki, myös Väiskistä :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis takki. Ihana tuo väri =) Harmi kun ohjeessa oli virhe!

    VastaaPoista
  8. Kaunis on ja väri on likipitäen täydellinen! Minä taas voisin hyvin tehdä ison työn tuolla värillä, mutta jostakin syystä sitä ei ole tullut tehtyä. Ehkä vielä.

    VastaaPoista
  9. Ah, mikä ihanuus! Ja hauskat kuvat! :)

    VastaaPoista
  10. Todella sievä neuletakki! Ja ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  11. Voi miten kaunis takki! :) Olet kyllä mahtavan nopea neuloja.

    VastaaPoista
  12. Ihana takki! Minäkin alan vähitellen lämpenemään tälle mallille, vaikka ensi näkemältä ajattelin ettei ole mun juttu.

    VastaaPoista
  13. oiku hieno! Onneks tilasin ton kirjan kans:)

    VastaaPoista
  14. Oi miten ihana!
    Minullakin on tuo kirja, mutta olen vasta tuumaus/ihastelu akselilla menossa niiden mallien kanssa.

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana! Tuo värikin näyttää upealta!

    VastaaPoista
  16. Aivan upea ja vitsi mikä opettajar-fiilis noissa kuvissa! :D

    VastaaPoista
  17. Kiitosta kaikille. Vihdoin löytyi hyvä vaateyhdistelmä, jossa pääsin käyttämään noita kenkiäkin. :D

    VastaaPoista
  18. On kyllä hieno! Kirjan kuvissa Opettajatar ei ollu niin nätti ku näissä :D

    Miulla on kanssa ny Taskutakki puikoilla ja löysin siihen ainakin jo errataa Veeran blogista.

    VastaaPoista
  19. Aivan järjettömän hieno! Minusta tuo väri passaa sinulle oikein hyvin

    VastaaPoista
  20. Voi, miten kaunis jakku!!! Ja ihana tuo värikin!!!!

    VastaaPoista
  21. Mahdottoman upea neule ja oikein kauniit kuvatkin!
    Kirjoissa on se paha puoli, että virheitä ei pysyt korjaamaan helposti, kuten nettiohjeissa. Harmi, että niitä virheitä aina löytyy.

    VastaaPoista
  22. No voe! Tuo värihän on kertakaikkisen mainio - onneksi valitsit langaksi Väiskin. Upea takki, hienosti se sulle sopii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii paremmin kun nenä päähän. Mä tahdon tän viidessä muussakin Väiski-värissä!

      Poista
  23. Kauniin takin olet neulonut ja värikin on hieno! Tuo kirja oli pullollaan niin kauniita neuleohjeita, että ehkä hankin sen itsekin vielä... Uusimmassa Modassa olikin sen kauniin taskutakin ohje mutta tämä opettajatar-takki oli kirjassa sellainen, mikä eri tavalla jäi mieleen. Hyvällä tavalla siis. :D

    VastaaPoista
  24. Ihana takki, kyllä ovat lanka ja malli kohdanneet täydellisesti! Itselläni odottaa hyllyssä samainen kirja, jos sitä syksyllä siitä jotain neuloisi :)

    VastaaPoista
  25. Upea takki! ja nuo kuvat :D Ihanat!

    VastaaPoista
  26. Ihana takki kyllä, ja hieno toteutus!

    VastaaPoista