Sivut

tiistai 10. joulukuuta 2013

Bazinga

Himoneulojien tukiryhmässä päätettiin pitää pikkujoulut. Kaikille arvottiin pari, jolle tehtäisiin villasukat ja kenenkään sukkia ei sitten saa mollata. Taisin olla ainoa himoneuloja, jonka sukat valmistuivat niin hyvissä ajoin, että sain ne kuvattua vielä näin syksyissä tunnelmissa.


Mitä: Narcissus pseudo-narcissus / Hunter Hammersen
Miten: Sukkapuikot 2.5 mm
Mistä: Malabrigo Sock, 65 g

Kovasti ensin kuulustelin Sukansaajalta mieltymyksiä, mittailin jalkaterän pituutta ja selailin mahdollisia sukkaohjeita. Etsin ravelrysta rumimman mahdollisen sukkaohjeen ja tein siitä hämäysprojektin, jotta jos Sukansaaja yrittäisi urkkia mitään, se kostautuisi heti kammottavasti.

Tukiryhmän Helsingin lankakauppakiertueella löytyi sitten sopivan oloista lankaa. Mallailin sitä Sukansaajan kinttujen vieressä ja sain kuulla, että oikein hyvin siitä voisi sukat hänelle tehdä. No eihän sitä tietenkään voinut sitten ostaa, ettei etukäteen ole väri ja lanka selvillä. Vaan Sukansaajan katsellessa muita lankoja kaupan toisella nurkalla, kassaneiti hyvin hissuksiin salamyhkäisesti myi minulle kuitenkin tämän vyyhdin. Ostoskassin selitin Sukansaajalle sillä, että ostin uutta huivilankaa kokeiluun. Eihän se nyt näin helppoon voinut mennä?


Sukat valmistuivat hujauksessa. Lanka ja malli kohtasivat täydellisesti. En yleensä ole lehtikuvioiden ystävä neuleissa, mutta nämä kierretyin silmukoin tehdyt lehdet olivat upeita. Ja kaiken lisäksi kivoja neuloa. Kaavion oppi ulkoa ja sai rauhassa posotella menemään.

Koska Sukansaaaja on tohtori Sheldon Cooperin fani nro 1, piti kehitellä jotain hauskaa. Niinpä tein kirjoneuleena sukkien pohjaan tämän:


Loppuun vielä yksi kuva koko tukiryhmän sukista. Oli monta onnellista sukitettua.


Neulisti

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Pitänee jossain välissä tehdä itsellekin.

      Poista
  2. Ooo! Niin kauniit sukat! Kyl sä oot aika ovela :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä Sukansaaja ihan oikeasti meni niin helppoon. :D

      Poista
  3. Hauska juju sukanpohjissa :)

    VastaaPoista
  4. Voi että! Superhienot! Olet kyllä ihmeihminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vaikka en ihan tiedä, mikä musta ihmenaisen teki..? :D

      Poista
    2. Superkova neulevauhti! Ei siihen paljon muuta tarvita! ;)

      Poista
    3. Yöunet on ihan yliarvostettuja.

      Poista
  5. Ihanat sukat. Nuo minäkin haluan tehdä!

    VastaaPoista
  6. Kylla voi sukat olla kauniit!!! Hienosti malli ja vari yhteensopivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Omat on myös saatava, mutta hieman erisävyisestä vihreästä.

      Poista
  7. Kuulostaa aikas mahtavalta tukiryhmältä! Hienot on sukatkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukiryhmä on parhautta, vaikka kaikki muut taisivatkin tempaista ihan kammottavan sukkastressin. :D

      Poista
  8. Hienot sukat! Mitähän Sheldon tuumaisi moisista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aika varma, että sillä olisi joku kertakaikkisen vedenpitävä perustelu sille, miksi nämä on täysin epäkelvot sukat. :D

      Poista
  9. On ne hianot. Täydellinen vihreä kera täydellisen mallin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan tehdä nää itelleni Kraftin Old Forestista!

      Poista
  10. Kuolaaa..... Valuuu..... Niin kauniit sukat, että vois pistää kehyksiin ja seinälle.

    VastaaPoista