Sivut

lauantai 22. helmikuuta 2014

Sateenkaaren väreissä

Kehräämisessä on toisinaan se vika, että kehräämään innostavat kirkkaat, räikeät värit, joita ei koskaan kuvittelisikaan neulovansa.


Mitä: I heart cables / Justyna Lorkowska
Miten: Sukkapuikot 4.0 mm
Mistä: Käsinkehrätty bfl, 91 g

Tämä nimenomainen värikimara toi valmiina lankana mieleeni pellen, joka oksentaa sateenkaaria kakkivia yksisarvisia. On meinaan siis väriä kerrakseen. On kuitenkin kiva saada kehräämänsä langat käyttöön, joten tässä kohtaa ollaan erityisen iloisia suloisesta pienestä pummitytöstä, joka ihan varmasti osaa arvostaa värikylläisyyttä vaatteissaan.

Pidettiin ystävän kanssa olympilaisten alla startiittiviikko. Tämä tarkoitti sitä, että 1.-7.2. joka ikinen päivä oli aloitettava vähintään yksi uusi neule. Otin palmikkopipon ensimmäisenä työnä puikoille ja se myös ehti valmistua ennen startiittiviikon loppumista. Malli oli kivan muheva, korvaläpät lämmittävät ja nauhat varmistavat, että pipo pysyy päässä. Pipon siisteys kyllä edellytti kastelun ja pingottamisen, sillä korvaläppien reunat olivat kovin kääntyväiset ja kippuraiset.


Lopuksi oli hauskaa muistella ala-asteaikoja tupsun tekemisen merkeissä. En tietenkään yhtään osannut arvioida, minkä kokoinen pohja pahvista pitäisi leikata. Niinpä tupsu painaa varmaan vähintään yhtä paljon kuin muu pipo. Toivottavasti pummitytön niska ei mene nurin näin massiivista tupsua kanniskellessa.

Neulisti

10 kommenttia:

  1. Hah, niin totta tuo mitä sanot kehrättävien ja neulottavien värieroista!;D Mutta kelpo pipo siitä tuli, eikä ne värit pipossa niin pahaa tee. Komia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tee pahaa niin kauan, kun ei omaan päähän tarvi laittaa. :D

      Poista
  2. Hassunhauska väriräjähdyspipo! :D

    VastaaPoista
  3. Thahaa, on juu väriä kerrassaan! Sitten se toinen "ongelma", meinaa langan liukuvärjääminen. Hirmusen hauskaa, mutta äh, en osaa käyttää sellasta kirjavaa lankaa mihkään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta varmasti lähipiirissä on joku pikkuinen, jolle voi tehdä liukuvärjätystä vastaavan väri-iloittelupipon. ;)

      Poista
  4. Eihän tuota tupsuakaan voi olla fanittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sillä onkin melkoisen iso ego. :D

      Poista
    2. xD Mutta kilpailee aika tasavahvasti langan kanssa! Aikamoinen väriräjähdys. Etten jopa sanoisi pläjäys.

      Poista
  5. On kyllä värikylläinen mutta ihana! Toivottavasti tyttö ei kaadu tupsun painosta :D

    VastaaPoista