Sivut

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Allitnil

Lintilla on Linnunradan käsikirja liftareille -radiokuunnelmasta tuttu naisparka, joka on kloonattu 578,000,000,000 kertaa. Sattumoisin Lintilla on myös kaunis huivi, josta löytyy Ravelryn mukaan jo 2980 kopiota ympärin muailman.


Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm
Mistä: Wollmeise Pure, 147 g

Minulle on kuitenkin kovin tärkeää aina harrastaa pikkiriikkistä kapinaa valtavirtaa vastaan. Ensin ihastuin mahdottoman paljon tähän versioon, jossa huivi ei ole ollenkaan röyhelöinen vaan kauniisti laskeutuva. Enpä kuitenkaan sitten hoksannut matkia tuosta versiosta myös suurempaa puikkokokoa. Näillä eväillä huivista tuli juuri niin röyhelöinen kuin sen 2978:sta kloonistakin. Eihän siitä esikuvansa mukaista saanut pingotettua, mutta keksinpä sitten toisen tavan tehdä tästä antikloonin, Allitnilin. Pingotin huivin siten, että venytin neuloin vain muutaman röyhelön kärjen sieltä täältä ja sain aikaan hauskoja lieskojen tai vaahteranlehtien oloisia soiroja.


Huivi oli hauska ja aivoton neulottava. Se alkoi ihan muutamalla silmukalla ja eteni aluksi vauhdilla koko ajan hidastuen. Röyhelöt saatiin aikaan helpoilla lyhennetyillä kerroksilla. Jätin kyllä ohjeesta poiketen lankalenkit poimimatta. Erityisesti plussaa siitä, että kun huivissa piti jättää lankaa toisen sivun röyhelöitä varten, oli ohjeessa annettu tarkat grammat, joilla se onnistuu. Minultakin jäi yli vain 3 g lankaa, kun huivi oli valmis.


Langan sain vastalahjaksi sukkien neulomisesta jo aikaa sitten. Wollmeise tuntui samalta kuin aiemmallakin kokeilulla, ihan liian puuvillainen tuntuma neuloessa. Sormeni eivät pidä sen neulomisesta, mutta valmiit neuleet ovat todella siistejä tiukan kierteen ansiosta. Ja kyllä kuvatessa tuli jo todettua, että on tämä ihan selvästi 100% villaa, kun niin ihanasti lämmitti. Väri on todella kaunis, ihanan semisolidi. Ei kuitenkaan yhtään minun värini. Niinpä huivi sai lähteä eteenpäin, siskon kaulaa lämmittämään.


Neulisti

18 kommenttia:

  1. Tulipas siitä kivannäköinen!

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi ja väri on taas kovasti minun mieleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri oli minustakin tosi kaunis, mutta kävi siskolle paljon paremmin.

      Poista
  3. Kaunis huivi, tykkään noista kaikista kolmesta versiosta. Hyvin muuttaa huivin ilmettä, kun ei olekaan niin röyhelöinen. Jännä miten moni ei pidä WM:n neulomisesta, vaikka onhan se tosiaan puuvillaisen tuntuinen. Itse tykkään, vaikka muuten en puuvillan neulomisesta niin perusta. Linnunradan käsikirja liftareille on yksi mun lempparikirjoista, kuunnelmaan oon tutustunut ihan vastikään areenassa suomalaisena versiona. Leffa sen sijaan ei ole niin hyvä, vaikka ihan hauska sekin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WM:n värit on huikeita, mutta kun sen neulominen käy käsiin. Multa se ainakin uhkaa hiertää ihon rikki.

      Poista
    2. Niin, ja linnunradan käsikirja liftareille on kyllä huikea. Vaikka lähteekin viidennessä kirjassa aika lailla lapasesta. :D

      Poista
  4. Kaunis huivi! Tuo samainen malli on ollut minunkin mielessäni monta kertaa, mutta jäänyt kuitenkin toistaiseksi neulomatta. Ehkä pian tartun puikkoihin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella. Oli helppo ja kiva neulottava.

      Poista
  5. Tosi kaunis huivi! Mulla on vielä Lintilla neulomatta, en kyllä tiedä miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on siis hyvä hetki korjata tämä aukko neulesivistyksessä.

      Poista
    2. Aivan! Lankakin on jo keritty. ;)

      Poista
    3. No niin, eikun hommiin vaan. :)

      Poista
  6. Hauska reuna Lintillassa, huivi sopii kauniisti uudelle omistajalleen :) Miullakin tämä ollut jo öö kaksi vuotta jonossa, millonkohan sitä neulois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun makuun tämmöinen reunus kävi paljon röyhelöitä paremmin.

      Poista
  7. Kaunis huivi =) Ja väri on myös nätti. Sopii tosi kivasti saajalleen =) Taitaa tää olla mullakin jonossa.. Jos sit joskus!

    VastaaPoista