Sivut

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Oot pellavasilkkii mun sylissäni

Noin vuosi sitten poimin Kierojen puikkojen lankalotosta itselleni TitiTyyn yllärikassin ja löysin sen sisuksista upean väristä lankaa. Puolet pellavaa, puolet silkkiä. Aika huimaa.



Miten: Pyöröpuikot 4.0 mm
Mistä: BC Garn Setalin, 88 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/cicada-shawl

Lopulta löytyi sopiva ohje pariksi langalle ja jostain vielä hieman neulomisaikaakin (siis kaikkien muiden neulomusten keskellä).


Tykkäsin ohjeesta kovasti. Siinä oli pienillä palmikonkierroilla, jotka tehtiin ilman silmukoiden siirtelyä, saatu kivasti ilmettä huivin sileään osaan. Myös pitsi oli erityisen kaunista. On kivaa vaihtelua, kun pitsi tehdään pudottamalla ja poimimalla langankiertoja sen perinteisemmän "kavenna, tee langankierto" -pitsin sijaan. Vähän vaihtelua välillä. Tykkäsin.


Lanka laskeutuu kauniisti ja siinä on upea väri. Se tuntui sormissa ihan kivalta neuloessa, mutta voi sitä halkeilua! Lanka koostui säikeistä, joilla ei ollut aikomustakaan pysyä kiinni toisissaan. Ihan koko ajan sai vahtia, että tuli otettua kaikki langat mukaan. Hieman rasittavaa, mutta lopputulos palkitsee.

Neulisti

21 kommenttia:

  1. Kaunis huivi ja upea väri langassa!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis huivi ja myös asukokonaisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Arvaa vaan, että oli kylmä kuvatessa! :D

      Poista
  3. Kerrassaan ihana huivi!

    VastaaPoista
  4. No onpa aivan ihastuttava huivi! Värikin on tosi kaunis, kuin tehty tuolle söpölle mekolle kaveriksi, mutta halkeilevaa lankaa on kyllä työläs neuloa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin oli haastavaa lankaa. Mekkokehuista kiitokset, sekin on itse tehty. :)

      Poista
  5. Kaunis! Tykkään varsinkin noista palmikonkierroista ja pitsireunus on aina ihana:)

    VastaaPoista
  6. Huisin hieno! Väri tulee tuossa valossa vielä niin upeasti esiin. Kiva, että tehdään myös vähän erilaisia pitsimalleja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta virka. Vaihtelu tosiaankin virkistää.

      Poista
  7. Kaunis huivi ja lankakin on kauniin väristä. :)

    VastaaPoista
  8. Miten nätti! Sait kiinnostumaan tuosta pitsistä.

    VastaaPoista
  9. Kaunis huivi, ja kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista