Sivut

lauantai 17. tammikuuta 2015

Keksejä kansalle

Tai ainakin Keksi-tädin sukkia. Tulipa taas kerran neulottua siis Cookie A:n sukat.


Mitä: Marlene / Cookie A.
Miten: Pyöröpuikot 2.5 mm
Mistä: Louhittaren luola Väinämöinen Sport, 110 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/03-marlene

Kerrassaan kauniit sukat, mutta harvinaista kyllä, tästä Cookien ohjeesta jäi hieman nuristavaa. Päätin neuloa molemmat sukat yhtä aikaa pyöröpuikoilla, koska lankaa oli sopivasti kaksi kerää. Lievästi sanottuna omituiselta tuntui, kun ohjeessa kaavioita ei sijoitettu symmetrisesti puikoille, vaan vinoon. Ajattelin sokkona totella, mutta myöhemmin tälle ei kyllä löytynyt niin mitään syytä. Tätä alkuhämmennystä lukuunottamatta varsien neulominen oli ihan sujuvaa. Ranteeni vaan tahtoivat hiukan kärsiä jatkuvasta kierrettyjen silmukoiden neulomisesta. Varsista myös käskettiin tehdä mielestäni holtittoman pitkät.


Kun lopulta pääsin kantapäihin asti, iski blääh. Ennen kantapäiden neulomista piti siirrellä silmuikoita puikolta toiselle ja kahta sukkaa yhtä aikaa magic loopatessa tämä on tietty mahdottomuus. Sukat pääsivät joululahjojen neulomisen ajaksi jäähylle, koska ne tarvitsi siirtää kokonaan toisille puikoille, jotta pystyin muljauttelemaan silmukoita paikasta toiseen. Noh, tämän lopulta tehtyäni neuloin kantalaput taas pyöröpuikolla - vain huomatakseni, että kantapään jälkeen niitä silmukoita pitää siirrellä taas! Ärsyttävää touhua tuommoinen, kun ei ihmisten anneta rauhassa posotella menemään.


Ihan loppuunkin mahtui vielä muutama ongelma. Ensinnäkin, ohjeessa kerrotaan, että jos haluaa kuvan mukaiset sukat, neulotaan kärki joustimena eikä ohjeen mukaisena sileänä neuleena. Öh, miksi kuvassa on joustin, jos ohjeessa käsketään muuta? Ja sitten, koska tietenkin halusin kuvan mukaiset sukat, tein kierrettyä joustinta. Paitsi, että niin tehdessä pitää huomata, että kuvion neulominen on lopettava kaavion viimeiselle riville. Muuten joustin ei mene oikein. Se olisi ollut mukava tietää pari kerrosta aiemmin. Tästä kun ei ohjeessa tietenkään mainittu mitään. Ja vielä kirsikkana kakun päälle lopuksi käskettiin silmukoida kärjet, kun puikoilla on jäljellä 14s. Paitsi, ettei se ollut mahdollinen silmukkamäärä. Tässäkin pitäisi lukea 15s.  Että näin. Ei Keksi-tädin paras päivä.

Paljon pieniä ärsytyksen aiheita, ei mitään oikeasti isoa ja sukkia pilaavaa. Ranteet hajosivat, mutta sukista tuli erittäin kauniit. Ja sehän se pääasia on.

Neulisti

41 kommenttia:

  1. Mutta miksi 15? Mä silmukoin kyllä aina parillisen määrän silmukoita.

    neitinomad

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi, että sukkien kuvio on parittomalle silmukkamäärälle.

      Poista
    2. Selvennykseksi vielä, että kummallakin puikolla oli siis tuo 15s, kun aletaan silmukoida.

      Poista
  2. Upea lopputulos. Varmaan on ollut haastetita tekemisessä on sen verran erikoiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman haasteellista, mutta palkitseehan upea lopputulos aina. :)

      Poista
  3. Kun löydät ohjeen omituisuudet noin hyvin olisit sopiva koeneuloja keksitädille. Kun melko monta mallia olen tädiltä puikottanut, niin niissä olisi koeneulojille tarvetta. Uskon, että ohjeet voisivat olla yksinkertaisemmat. Nyt puikotan BFF sukkia ja ihan turhan vuoksi kuvio esitetty 4:llä kaaviolla.
    t. kopmar

    VastaaPoista
  4. No mutta on kyllä hienot! Ja tuo harmaa on ihan unelmaväri.

    Mä muistan kanssa yhdet Cookien sukat, joissa kaavio meni vinoon. Siihen oli tavallaan ihan perusteensakin - kuvio laskeutui sukan takaa eteen silleen jännästi - mutta silti piti pari kertaa kokeilla, että mitenkäs tää nyt menis, ennen kuin meni oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä kyllä koko ajan odotin, että jossain kohtaa mulle selviäisi, miksi piti aloittaa vinosti. Vaan ei auennut.

      Poista
  5. Mielettömän upeat! Kannatti tikutella valmiiksi:)

    VastaaPoista
  6. No tosi hienot sukat ne kaikesta huolimatta on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä ne kyllä on. :) Olisi vaan mukava, jos neulominen ei olisi sellaista ohjeen läpi rämpimistä.

      Poista
  7. Hienot! Kuulostaa kyllä tutulta, itsekin tappelin parin ohjeen kanssa kun oli Cookie-kausi meneillään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rähmä, lisää ongelmia on siis tiedossa muidenkin ohjeiden parissa? :D

      Poista
    2. Voi olla, että välillä vika oli myös neulojassa :D Mutta kyllä muissakin ohjeissa on joitakin virheitä ja osassa taas paljon miettimistä. Osassa taas totesin, että parasta tehdä just niin kuin Cookie käskee, eikä ajatella itse ollenkaan...

      Poista
  8. Jotenkin musta tuntuu, että en jatkossakaan tartu noihin Keksi-tädin ohjeisiin.. Vaikka kauniit nuo on kyllä, ihan valtavan kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitaa? Eikö mun Keksi-tätikertomus houkutellut sua? :D

      Poista
  9. Lääh en kestä kuinka upeat nää on! Pakko saada samanlaiset, saattaisin olla niin uhkarohkea että laittaisin nämä puikoille kaikista ohjeen kökköisyyksistä huolimatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan. Ja tässähän ne oli jo lueteltuna ne ongelmat, niin osaat sitten varautua. :)

      Poista
  10. Kerrassaan kauniit sukat! Niin tasaista jälkeä, että meinaa kateeksi käydä :)

    VastaaPoista
  11. Mielettömän kauniit! Harmaasta vielä kauniimmat kuin ohjeen värissä.
    Olin jo klikata ostaakseni ohjeen, mutta onneksi luin postauksen loppuun ensin. En osta. Muutenkin kynnys keksitädin sukkiin on ollut liian korkea, ja nyt kynnys korottui entisestään. Kas kummaa :-D Eli en neulo, vaan toivon, että joku kutilointitonttu kutoo mulle tämmöiset ens yönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näillä mainospuheilla voi kestää hetken etsiä sitä kutilointitonttua. :D

      Poista
  12. Oi että on kauniit sukat. Ainakin näin lopputuloksen perusteella kaikkien vaikeuksien arvoista :)

    VastaaPoista
  13. Juu kauniit niistä kyllä tuli hankaluuksista huolimatta!

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtavat sukat! Saat olla ylpeä lopputuloksesta! Mielestäni Cookien ohjeet ovat monimutkaisia, niitä voisi hieman yksinkertaistaa. Monissa sen ohjeissa on kyllä vinoon meneviä kaavioita, en tosin ole tutkinut miksi...

    VastaaPoista
  15. Heh mä inhoon tota silmukoiden siirtelyy puikoilta toiselle vähän väliä! Muistelenkohan oikein jos sanon että jopa hedera sukissa ois tätä pitänyt toteuttaa...no mähän en lukenut niin tarkkaan ohjetta niin jäi siirtelemättä. Nää keksi-tädin sukka ohjeet kyllä ajaa mut vaan hulluuden partaalle kaikkine kaavioineen ja siirreltävine silmukoineen!

    Kauniit sukat kuitenkin! Ja väri on huikeen kaunis!

    VastaaPoista
  16. Ihan MIELETTÖMÄN kauniit!!! Harmi että niiden neulominen oli niin työlästä. Mutta siis aivan mielettömät <3

    VastaaPoista
  17. Aivan mielettömän kauniit sukat, selvästikin vaivan, kipeidein ranteiden ja pienen nurisemisen arvoiset. :) Olen neulonut itse vain parit Cookien sukat, mutta joka kerta on pitänyt vähän nurista - usein mallit näyttäisivät toimivat magic loopilla, mutta aina tulee ohjeen puolesta "öö, miten tän oikein pitäisi mennä" -hetkiä. Mutta ihania, niin kovin ihania ovat Cookien mallit. :)

    VastaaPoista
  18. Todella kauniit sukat! Väri on aivan ihana! Mutta tuo säätäminen noissa ohjeissa!

    Mä ostin alesta Sukkia rakkaudella kirjan ja päätin luonnollisesti aloittaa helpoista, puikoille lähti Rhombukset. Pari päivää tuskailin niiden kanssa ja sain puolitoista mallikertaa tehtyä monen tunnin uurastuksella. Jätin sukat odottamaan, kun pohdin luovutanko. Seuraavana aamuna tytär oli päättänyt mun puolesta, repäissyt puikot irti ja antanut tekeleelle kyytiä. Että se siitä, ei tarvitse enää tuskailla niitä! Uudelleen en kyllä aloita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhombukset on ehkä rasittavimmasta päästä ainakin Cookie-sukkien aloitteluksi. Huh. Ne eivät tosiaankaan ole lämmittelysukat vaan ihan täysmaraton. Suosittelen antamaan muille malleille vielä mahdollisuuden. :)

      Poista
  19. Ihan sikahienot sukat! En varmaan kauniimpia ole nähnyt. Mutta tuon kertomuksen jälkeen ei jotenkin innosta itse kokeilla.

    VastaaPoista
  20. Tajuttoman kauniit! Menee kyllä projektijonoon.

    VastaaPoista
  21. Niin upeat! Väri ja malli natsaavat yhteen niin loistavasti!

    VastaaPoista
  22. Vasta ostin Cookie A:n sukkakirjan, ekat sukat menossa ja toistaiseksi ei kovin isoja ongelmia - nyt alkoi vähän jännittää :D

    VastaaPoista