Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ennalta-arvaamaton

No niin. Käsi ylös, kuka yllättyi, että se ompeli taas mekon. Mitä? Ei kukaan?


Mitä: Sarafan-mekko / Lekala
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Mistä: Puuvilla, 2 m

Kuten aiemmin kerroin, sain myöhästyneestä toimituksesta hyvityksesi viisi ilmaista kaavaa Lekalalta. Monta iltaa vierähtikin arpoessa ja valitessa, mihin malleihin lahjukseni käyttäisin. Ensimmäinen valintani osui simppeliin mekkoon neuletakkien kaveriksi.


Otin pari lomapäivää ja suunnittelin pitkää ompeluviikonloppua. Paitsi, että edellisviikolla minua vaivannut flunssa päätti ottaa uusintamatsin, saumurini hajosi ja lopulta ompelukonekin kieltäytyi yhteistyöstä. Ei mennyt ihan putkeen.

Flunssa aaltoili kivasti niin, että pahempien hetkien välissä saatoin tuntea itseni riittävän terveeksi kangasostoksille. Löysin Eurokankaan palalaarista kivaa kukallista puuvillaa ja sain kaverilta saumurinkin lainaan.


Mekon malli on mukavan yksinkertainen. Kaikin puolin rento ja mukava mekko kuminauhavyötäröllä ja racerback-selkämyksellä (mikä ihme tämä on suomeksi?). Mekossa olikin kokonaiset neljä saumaa ommeltavaksi: olat ja sivusaumat. Niiden lisäksi tarvitsi vain ommella kuminauha vyötärölle ja huolitella reunat.

Helmaan tein kaksinkertaisen käännöksen ja pääntien sekä kädentiet huolittelin samasta kankaasta leikatulla vinonauhalla. Se olikin hyvä ja toimiva ratkaisu. Ompelin nimittäin myös toisen mekon samalla mallilla, mutta joustava kangas ja joustamaton kaupan vinonauha olivat sen verran huono yhdistelmä, että sitä mekkoa ei tulla blogin puolella näkemään. Aina ei voi onnistua, onneksi tuli tehtyä kaksi.


Neuleitakin on valmiina ja esittelyä vailla vaikka kuinka. Mutta kun ne ovat hyshys-kamaa, niiden esittelyä täytyy vielä odottaa.

Neulisti

7 kommenttia:

  1. Oisko toi painijanselkä? Ainakin niin mä luulen :) Kiva mekko ja kiva kangas ja kivaa kun on valmiita neuleitakin, koska nekin on kuitenki kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painijanselkää vähän epäilinkin, mutta en sitten luottanut tuntumaan. Tarkoitus on toki pitää blogi neulepainotteisena, mutta hyshys-touhut vähän häiritsevät tällä hetkellä. :D

      Poista
  2. Painijanselkähän se.

    Mie yllätyin, että se vielä ompelee kesämekkoja vaikka kohta jo joulu kolkuttelee ovella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jäänyt koukkuun tähän "köykäinen mekko, muhkea neule" -yhdistelmään.

      Poista
  3. Ompas kivan näköinen mekkko. Noita lisää, ja monta!

    VastaaPoista
  4. Sä se osaat yllättää hih! Vaikka taidan itse olla yhtä ennalta-arvattava!

    VastaaPoista
  5. Minä olen ihan äimän käkenä !!! Mekkoja ! Sinä ! Kaunis mekko, jatka ihmeessä samaan malliin...Muutama mekko taitaa kaapista jo löytyäkin...

    VastaaPoista