Sivut

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Vilukorvien pelastus

Sain jokin aika sitten Arjen luksusta -klubipaketista ihan uutta lankaa ihasteltavaksi. En ehtinyt edes pohtia vielä, mitä tästä hurmaavan rouhean näköisestä, mutta pehmoisesta merinosta neuloisin, kun näin, että Raiku oli jo ratkaissut asian puolestani.


Mitä: Palmikkopilvi / Raiku Räsänen
Miten: Pyöröpuikot 4.0 ja 5.0 mm
Mistä: De Rerum Natura Gilliatt, 77 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/palmikkopilvi

Raikun pipon nähtyäni ei kyllä tarvinut hetkeäkään arpoa, mihin tahtoisin lankani käyttää. Ohje vaan oli kamun omasta päästä, joten mun piti kysyä lupaa kaivella vähän sitä pääkoppaa. Ja sainkin ohjeen testattavaksi.



Pipossa on meikäläisen vilukorvien kannalta ehdottoman tärkeä kaksinkertainen resorireunus. Pipo neulotaan ensin normaaliin tapaan ja lopuksi poimitaan silmukat ja neulotaan resorin toinen puolikas. Ensin ajattelin, että onpa hassua. Miksei siitä vaan saman tien neulota riittävän pitkää ja taiteta? Mutta kiltisti tottelin, ja kah, näin tehtynä se taittuu aina siististi samasta kohtaa ja pysyy paikoillaan. Tätä tehdessä opin ihan uuttakin. Jotta luontireuna pysyy siistinä silmukoiden poimimisen jälkeenkin, silmukat luotiin German twisted cast-onilla. Erikoisjännää kieputtelua sai harrastaa.



Pipo koostuu pääasiassa ainaoikeinneuleesta ja siinä on katseenvangitsijana valtaisa lettipalmikko. Olen kovasti tykästynyt lettejä imitoiviin palmikoihin. Ne ovat paljon somempia kuin tavanomaiset kieputtelut. Kovasti pidän pipossa myös siitä, että se pysyy saman levyisenä ihan loppuun asti ja sitten vasta viime hetkellä tehdään nopeasti kavennukset. Kivan muotoinen on hän ja istuu hyvin päähän. Tälle tulee ensi talvena paljon käyttöä.

Raiku muuten suunnittelee julkaisevansa ohjeen joskus hamassa lähitulevaisuudessa. Katsotaan, jos se vaikka löytyisi seuraavasta Ullasta.

Neulisti

12 kommenttia:

  1. Onpas ihanan muhkean ja lämpöisen näköinen pipo. Oikein kaunis. Tuo lämmittää varmasti pakkasilla. Jäänpä odottelemaan ohjetta :)

    VastaaPoista
  2. Kaikkea sinä kaiveletkin :D Ihana pipo, toivotaan että seuraavaan Ullaan ehtii :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana pipo ja lämpöisen näköinen. On varmasti mukava käyttää tuollaista. Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  4. Ihana letti! Mulle kans!

    VastaaPoista
  5. Kaunis! Toivotaan, että tulee Ullaan :))
    Kysyn muuten nyt sen, mitä oon miettinyt ennenkin: miten paljon päivässä käytät aikaa neulomiseen/ käsitöihin? Kun oot noin tuottelias. Toki sulla on varmasti tekniikat hallussa ja voit olla luonnostasi nopea tekikä...mutta silti... blogipäivityksetkin tulevat niin nopeasti. Siis mietin vaan, saisko ite joskus neuleblogin perustettua...nyt ei siltä näytä, sen verran tehokkuuta se taitaisi vaatia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan varmaa ei ole, tuleeko ohje Ullaan vai jonnekin muualle, mutta julki on kuitenkin tarkoitus tulla joskus lähiaikoina.

      Multa on ennenkin kysytty, että käynkö töissä tai nukunko öisin. :D Töissä on käytävä, jos mielii lankaa ostaa. Yöunista tingin, ja se ei ole kyllä yhtään fiksua se. Riippuu päivästä. Nyt olen koittanut jättää aikaa myös liikunnalle, mutta noin yleisesti ottaen en liiemmin harrasta muuta kuin käsitöitä ja käytän niihin aika lailla kaiken vapaa-aikani. Eli tunteja ja tunteja päivittäin.

      Mutta eihän sitä blogin pitämistä työnä tarvitse ajatella, jossa on pakko tuottaa jatkuvasti sisältöä. Kannattaa lähteä sillä ajatuksella liikkeelle, että jos tahtoo perustaa blogin, niin perustaa. Päivittelee sitten sitä mukaa, kun töitä valmistuu eikä niin päin, että valmistaa töitä päästäkseen päivittelemään. (Vaikka pakko myöntää, että toisinaan sorrun itsekin tuohon jälkimmäiseen ajatteluun. Mutta ei pitäisi!)

      Poista
  6. Mahtavan muhkea palmikko! Mie tykkään näistä missä palmikko yhdistetään ainaoikeaan, se jotenkin hyppää siitä entistä enemmän esille :)

    VastaaPoista