Sivut

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Raapustelua

Olen auttamattomasti myöhässä tämän huivin esittelyn kanssa, mutta minkäs teet, kun kalenterineulonta valtaa blogin aina koko joulukuuksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä näytille mysteerihuivia, joka tuskin enää on mysteeri kenellekään.


Mitä: The Doodler / Stephen West
Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm
Mistä: Hedgehog Fibres Sock + Handmaiden Fine Yarn Cashbah Sock + Keesi Precious Sock, 88 + 77 + 100 g
 Ravelryssa

Kuten olen aiemmin kertonut, osallistuin syksyllä Stephen Westin huivikurssille. Sedän rämäpäisestä tyylistä inspiroituneena päätin kolistella mukavuuslaatikkoni rajoja: innostuin ensimmäistä kertaa osallistumaan mysteeriKAListeluun, eli yhteisneulontaan, jonka lopputulosta ei tiedä kukaan osallistujista.


Olen viime vuosina pitäytynyt melko tiukasti suosimissani epäväreissä ja hillityhköissä (on se sana, on on!) neulemalleissa. Olen aika tarkkaan selvillä omasta maustani ja vältellyt neulomasta mitään, mistä en ole ihan varma. Nyt oli kuitenkin sopiva hetki repäistä ja osallistua mysteerineulontaan, josta saattaa lopputuloksena saada ulos ihan mitä tahansa. Stephen-sedästä kun ei tiedä.


Ihan ensimmäiseksi päätin, että tuli ohjeessa vastaan miten kajahtanutta settiä hyvänsä, niin neuloisin kaiken kiltisti ja mieluiten vielä villeimmän vaihtoehdon mukaan, mikäli vaihtoehtoja tarjottaisiin. Seuraavaksi hurjastelin niin tosissani, että päätin penkoa tulevaan huiviin lankalipastosta kaikkein herkuimmat luksuslangat ihan siitä huolimatta, etten tiennyt, mitä mieltä neulottavasta huivista tulisin olemaan. Ja huh, mihin lankoihin päädyinkään!


Mysteerihuivin ohjeen ostaessaan sai alkuinfon, jossa opastettiin sopivien lankojen valinnassa. Jos aikoi käyttää jotain kirjavaa tai roiskevärjättyä lankaa, se sopisi langaksi A. Lanka B saisi olla jotain rauhallisempaa, kunhan se loisi riittävän kontrastin langan A kanssa. Viimeisenä pirskeisiin saapuisi lanka C, jonka pitäisi olla dramaattinen ja vaatia huomiota. Näillä kuvauksilla oli hauska penkoa lankalipastoa ja yllätin itseni kerrassaan, kun valikoin huiviini värejä. Siis värejä, ei epävärejä.

Ensimmäiseksi langaksi valikoitui herkullista siililankaa värissä Truffle. Siinä oli kauniita punaisen, violetin ja ruskean sävyjä iloisesti sekaisin. Sen kontrastiväriksi poimin vasta ostamani, elämäni ihka ensimmäisen Casbahin värissä Minegold. Olen itsekin hiukan järkyttynyt siitä, etten ollut testannut Casbahia koskaan aiemmin. Minegoldin viileä sinapinkeltainen vietteli minut samoin tein. Näitä kahta väriä pääsi käyttämään ensimmäisen vihjeen kolahdettua sähköpostilaatikkoon.


Huivi aloitettiin neulomalla lyhennetyillä kerroksilla kiiloja langalla A ja kiilojen väliin reikäraita langalla B. Olin kerrassaan hämmentynyt, kun huivin alku näytti niin tavalliselta. Ihan jopa minun näköiseltäni huivilta. Kun ensimmäinen vihje oli neulottu loppuun, minulla oli käsissäni valtaisan kaunis perhosen siipi. Hetken haaveilen tulevien vihjeiden myötä sille syntyvän pariksi toisen siiven, mutta muistin lopulta, ettei se annettujen langanmenekkien myötä ollut mahdollista. Pakko oli vaan kiltisti odottaa seuraavan viikon vihjettä.


Toinen vihje neulottiin kokonaan langalla B. Siinä perhosen siiven yläreunaan tehtiin koko ajan levenevä palmikko ainaoikealla. Minusta se oli ihan hauskan näköinen (joskaan nyt ei ihan samaa sarjaa perhosen siiven kanssa), mutta toiset neulojat nimesivät sen iloisesti suolipalmikoksi. Itse kyllä tykästyin ainaoikeaan palmikkoon ja voisin hyvinkin käyttää sitä vaikka jossain takissa hamassa tulevaisuudessa.

Kolmatta vihjettä odotellessa olin jo aivan malttamaton. Halusin päästä käyttämään lankaa C. Olin ostanut tämän melkein pikimustan silkkimerinon retriitin myyntipöydästä muutama vuosi sitten. Langassa on mieletön kiilto ja jos mahdollista, se tuntuu vielä siililankaa ja Casbahiakin pehmeämmältä. Oikeastaan alunperin ostin sen ja samaa pohjaa olevan oranssin langan parina, ajatuksenani neuloa niistä jotain yhdessä. Nyt kuitenkin olin päättänyt, ettei luksuslankojen hilloaminen suo yhtä suurta iloa kuin niiden käyttäminen, joten reippaasti kerin mustan vyyhtini, kun se kerran täydellisesti sopi huivin kolmanneksi väriksi.


Kolmannen vihjeen myötä perhosen siivestä poimittiin vinot pinot silmukoita ja neulottiin langalla C kaareva reunus. Siinä toistettiin siiven kiilojen muotoja tekemällä lisäyksiä ja kavennuksia vuorotellen. Viimeinen vihje ohjeisti huivin päättelyn. Viimeisissä kerroksissa oli useita vaihtoehtoja ihan langan riittävyydestä ja omasta hullutelun halusta riippuen. Koska olin luvannut itselleni hullutella tosissani, tein viimeisillä kerroksilla huiviin nyppyrypäitä. Vai oliko jollakulla tähän mikä tahansa järkevämpi termi?


En varsinaisesti sanoisi valmista huivia minun näköisekseni. Mies kuitenkin kehui sitä upeaksi ja äitikin yritti sen jo itselleen omia. Siinä on kumminkin minun lanka-aarteitani kolmin kappalein, huivin tuntu on huikaiseva ja väriyhdistelmä mielestäni jokseenkin täydellinen, vaikkei epäväreistä olekaan kysymys. Kaiken lisäksi oli hauskaa välillä neuloa jotain ihan muuta kuin yleensä. Niinpä taidan ottaa tämän hullutuksen ihan omaan käyttöön.

Neulisti

24 kommenttia:

  1. Hyvät värit! Hieno huivi! Ja miksei ois sun näköinen, just tolleen aika tummien vaatteiden kanssa tuo hienon täräyksen asuun.

    Mutta suolipalmikko, aaaagh, olin onnistunut ohittamaan tämän termin ja nyt ollaan tilanteessa "what has been heard cannot be unheard" o_0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa suolipalmikkojen iloiseen maailmaan! :D

      Poista
  2. Ihastuttava. Todella tyylikäs. Sopii juuri sinulle.

    VastaaPoista
  3. Kauniin huivin sait aikaiseksi, vaikka mukavuusalueelta poistuitkin. Todella hyvin sointuvat värit toisiinsa, omaat hyvän värisilmän!

    VastaaPoista
  4. Oh ja ah mikä huivi! Mie en uskaltanut tällä kertaa kalisteluun osallistua, viimekerran stephen-huivi kun jäi kesken... Mut olis kyllä kannattanu! Tuon kun aina muistaisi, että luksuslankojen käyttäminen on palkitsevampaa kuin niiden hilloaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä jännä oivallus, jota oon koettanut nyt noudattaa. Ja kyllä on ollut ihanaa neuloa, kun on pelkkiä herkkuja puikolla!

      Poista
  5. Todella kaunis huivi, malli ja kuvat! Minun omani on myös ahkerassa käytössä, kaunis, käytännöllinen ja sopivasti hullu.

    VastaaPoista
  6. Hieno.
    Meinasin osallistua, mutta ei sitten ollut tarpeeksi oikean värisiä lankoja varastossa, olis joutunut lankakaupoille. Värit mistä huivia suunnittelin, olivat aika lähellä sinun huivisi värejä. Minegold oli hetken aikaa ostoskorissakin, mutta hillitsin itseni. Kiva nähdä että munkin värivalinnat olisi tällä kertaa osuneet aika kohdilleen.
    Teidän blogi on mun suosikki, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyt blogia lukiessa. <3 Oon kyllä itsekin kovin ylpeä tämän väriyhdistelmän toimivuudesta. Yleensä kateellisena katselen muiden neulojien värisilmän oivalluksia.

      Poista
  7. Kuin urbaanimaisema auringonlaskun aikaan... Vangitseva, monitasoinen- ja tulkintainen huivi :D Varsinkin nyt, kun sanoit tuon perhosen siiven... Ja tietysti vielä neuloja itse dramaattisen kauniina uudessa upeassa luomuksessaan :)

    VastaaPoista
  8. Komia huivi! Ja sopii sinulle, kaikessa värikkyydessään, aivan ihanalla tavalla. Pidä vain itselläsi.. (voit sitten siihen kääriytyessäsi aina välillä supista: ...my precious...)
    Oikeasti, ihan parhaan näköinen doodleri,,mitä oon nähnyt noita värikkäitä versioita.
    -R

    VastaaPoista
  9. Olen ihaillut muidenkin Doodlereita, minusta huivi on malliltaan kaunis! Sinun valitsemasi väri-kombo on upea! Huivi on värikäs mutta harmoninen. Tykkään, thumbs up!

    VastaaPoista
  10. Kaunis huivi!!

    Voisitko ehkä auttaa?? Ostin ohjeen eilen ja nyt olen vähän sekaisin kumpi on color A(Onko se sinun huivissa se tummempi?) ja kumpi color B?? Luulin että se vaaleampi olisi se color A. Näköjään aloitettaan sitten se tummeman värin kanssa. Ja se on se color A kun color B:llä tehdään viimeinen reunan, ainakin ohjeessa. Olen vähän sekaisin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun huivissani värit menevät seuraavasti:

      Color A = punakirjava Hedgehog Fibres Sock
      Color B = keltainen Casbah
      Color C = musta Keesi Precious Sock

      Stephenillä oli jonkilaisia suosituksia siitä, miten valita värejä, mutta sehän on ihan makuasia ja jokaisen itse päätettävissä, mitkä kohdat haluaa huivista tehdä tummalla ja mitkä vaalealla.

      Poista
    2. Nyt se selvisi minullekin :-)) kummalla värillä/huivin osalla aloitetaan, luulin kuvien perusteella että se olisi se osuus millä Stephen neuloi myös se palmikko, eli se olisi se väri A. Okay, nyt pitää mietiä värivaihtoehdot. Kiitos kovasti sinulle että autoit!!! Miltä kuulostaa A väriksi joku Regia Fluormania??? Varmasti silmiin pistävä väri :-))

      Poista
    3. Makuasioita. Jos Fluormania kutkuttaa makuhermojasi, niin anna mennä.

      Poista
  11. Kyllä kannatti heittäytyä hulluttelemaan! Kaunis, villi huivi, jota voi hyvin käyttää säväyttämään epävärejä. Namskis.

    VastaaPoista
  12. Aivan upeat värit! Rakastan tuota keltaista. Siinä on kokoa kääriytyä lämmittelemään kylminä iltoina. Kerrassaan hieno!

    VastaaPoista