Sivut

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Esikko

Hyvin suunniteltuhan on tunnetusti puoliksi tehty? Tämän takin ohje ainakin ehti muhia huolella pääkopan pimennossa semmoiset puolitoista vuotta. Se lienee siis erittäin kypsää kauraa nyt, kun vihdoin ehdin idean toteuttamaan.


Mitä: Primrose (Esikko) / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Madelinetosh Sport, 370 g
Ravelryssa

Heti neulottuani nämä kämmekkäät, tiesin, että tahdon suunnitella takkiohjeen, jonka kaarrokkeeseen tulee samaa reikäkuviota - paitsi jotenkin niin, että kuvio ole ihan noin säännöllinen. Muuten takki saisi olla simppeliä sileää neuletta. Ei huono idea, sillä näin nätti takista tuli.


Suunnittelin takin niin, että etukappaleiden puolella on enemmän tilaa kuin selässä, koska minä ainakin olen vatsan puolelta huomattavasti selkäpuolta pyöreämpi. Lisäksi tein vyötärömuotoiluja myös selkään, koska yleensä takit ja puserot tuppaavat hiukan pussittamaan selän puolelta juurikin tuosta samasta syystä, kun en ole identtinen edestä ja takaa. Miksi vaatteidenkaan siis pitäisi? Varmaan siksi, että suunnitteleminen, leikkaaminen ja ompeleminen on huomattavasti nopeampaa sillä tavoin. Mutta sitten vaatteet eivät istu täydellisesti. Niin, että se ongelma on nyt tässä takissa korjattu.


Minun vyyhtini taisivat kaikki olla reippaasti ylipainoisia, sillä takkiin kului vain hiukkasen yli kolme vyyhtiä. Ja se silti painaa 370 g. Ja siihen neljänteen kerään jäi vielä 107 g! Mahtavaa. Sen sijaan vähemmän mahtavaa oli se, että tämä nimenomainen lanka pissi väriä käsiin neuloessa. Tassuni ovat edelleen ihan harmaanruskeat ja näyttävät siltä kuin en olisi pessyt käsiäni viikkoon. Kumma kyllä valmiista takista ei liotuksessa irronnut väriä juuri yhtään. Mystisiä ovat langat.


Kirjoitin ohjeen useassa koossa ja se on nyt testineulonnassa. Tarkoitus on saada ohje myyntiin toukokuun lopussa. Se tulee tarjolle sekä suomeksi että englanniksi. Koot 32'' ja 46'' (rinnanympärys) kaipaavat vielä testineulojaa. Kuvaukseen sopivat halukkaat voivat hihkaista aiheesta täällä Ravelry-ryhmässä.


Itse hotkaisin takin puikoille ja niiltä pois kahdeksassa päivässä. Testineulojille annetaan kyllä aikaa sinne toukokuun loppuun.

Neulisti

11 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä kaunis takki. Hyviä juttuja siellä sun aivoissa syntyy =)

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana... Odottelen ohjetta :-)

    VastaaPoista
  3. Mitä muutakaan tästä voi sanoa kuin, että todella, todella ihana!

    VastaaPoista
  4. Wau ihana takki, jään odottelemaan ohjetta :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille. En malta odottaa, että testineulojat saavat käytyä ohjeen läpi ja pääsen julkaisemaan ohjeen. :)

    VastaaPoista
  6. Voisi jopa sanoa että ERITTÄIN hyvä idea, kannatti kypsytellä! Heti teki mieli ilmoittautua testineulomaan, mutta miun neulontatahti vaihtelee nykyään valonnopeudesta olemattomaan täysin äkkiäarvaamatta, joten en taida uskaltaa :D

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis takki! Voisko siitä virittää fingering-vahvuisen jossain välissä, mitä luulet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko, että pienen pieni säänssi hamassa tulevaisuudessa. Juuri nyt työ imee ihmisestä enemmän kuin kaikki mehut.

      Poista