Sivut

torstai 3. marraskuuta 2016

Terälehtiä hangella

Joko muistin kertoa maailman huonoimmasta ideasta olla langanostolakossa huhtikuun alkuun asti? Todella. Huono. Idea. Onneksi on ystäviä, jotka tuovat matkoiltaan tuliaisiksi lankaa. Ei tarvi täällä 30 lankakilon keskellä olla ilman. Köh...


Mitä: Rose petals on snow / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 2.25 ja 2.5 mm
Mistä: Tukuwool Fingering + Hélène Magnusson Love Story, 40 + 12 g
Ravelryssa

Sain Islannintuliaisina maailman suloisimman pienen lankakerän. Siinä oli marjapuuron väristä islantilaista villaa pitsivahvuisena 25 g. Pikkuruisesta kerästä ei kovin isoon työhön riittäisi, mutta heti iski inspiraatio uudesta ohjeesta.


Silmissä vilisi visio lapasista, joiden päälle neuloisin tuliaislangasta pitsisen päällisen. Eikä siinä sitten kovin kauaa malttanut odottaa lapasmallin suunnittelemista.


Neuloin ensin pienemmillä puikoilla aluslapaset. Sitten otin yhtä kokoa suuremmat puikot ja toivoin hartaasti saavani suunnilleen saman tiheyden. Onneksi se onnistui. Poimin resorin yläreunasta silmukat ja neuloin pitsilapaset aluslapasten päälle.


Kämmenpuolelta päällimmäiset lapaset on neulottu samalla ohjeella aluslapasten kanssa ja kämmenselkään neuloin pitsisiä lehtiä.


Tällä kertaa ei pääse sanomaan, että yksinkertainen on kaunista, mutta ehdottoman kauniit näistä tuli.  Hiukan romanttisempaan makuun ovat toki.


Lapasohje on parhaillaan testineulonnassa ja pääsen toivottavasti julkaisemaan sen muutaman viikon päästä.

Neulisti

15 kommenttia:

  1. Hienot on lapaset!

    Mutta lakko ... jooei. Kerroinko, että itse koplasin langanosto-optiot ja juoksulenkit yhteen? Saan ostaa yksikön lankaa jokaista juostua kymmentä kilometriä kohtaan.

    Ennen kuin kysyt, niin ei, yksikkö ei ole tynnyrillinen lankaa.

    ...ja kyllä, se toimii. Juoksen kuin kauris pitkin paikallisia metsiä, langankiilto silmissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko, että mulla edes lankapalkinto innostaisi mua juoksemaan. Saattaisin siinä kohtaa todeta, että ehkä tuo 30kg riittää. :D Mutta erinomaista, mikäli sinun kohdallasi porkkana toimii.

      Mulle on tarjolla pelkkää keppiä. Himoneulojien tukiryhmä on uhannut, että jos sorrun lakossani kertaakaan, ne vievät jotkut tuoreimmat herkkulankani pantiksi, eivätkä palauta ennen kuin olen neulonut kilon k**kaa stashista. Ei sillä, oikeasti stahsissa ei ole mitään, minkä neulominen tuntuisi rangaistukselta. Mutta herkkulankojen vieminen on silti pelottava keppi.

      Poista
  2. WAU! Nuo on kyllä todella upeat, vaikka mun makuun vähän liian romanttiset ;)

    Langanostolakko täälläkin, muutaman kerran oon kyllä tänäkin vuonna siitä lipsunut... Mutta paremmin menee kuin viime vuonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mulle toinen langanostolakko. Tosin, se ensimmäinen jäi muutama vuosi sitten lähinnä erittäin surkeaksi haaveeksi. Silloin lakko onnistui vain nostamaan langanostohimoja niin, että ostin tavallista enemmän.

      Poista
  3. Ihanat lapaset! En ole ollenkaan romanttisien neuleiden ystävä mutta nää kolahti.

    Mä oon sellanen että keksin projektin, ostan langat ja teen. Paitsi sukkalangat... niitä löytyy mutta niitä tarvitaankin... eh?

    VastaaPoista
  4. En kestä miten söpöt!

    Aikanaan yritin neuloa itselleni pitsilapasia Suvi Simolan Kuurankukat-ohjeella, mutta tuli liian lyhyet vaikka miulla on ihan minikädet! Ja ne on hankalat kun päällipalanen ja sisälapanen on erilliset. Näissä sen sijaan vaikuttas olevan toimivampi rakenne.

    VastaaPoista
  5. Oho. Nyt on kyllä kauniit!

    Lankalaihis onnistuu mullakin aina yhtä hyvin ku normilaihis, eli huonosti.

    VastaaPoista
  6. Söpöydenmaksimointilapaset <3

    VastaaPoista
  7. Kauheen herkät ja romanttiset on =) Mä nään itseni juuttumassa joka paikkaan kiinni tuosta pitsikerroksesta =D (juutun jo tavallisillakin lapasilla milloin mihinkin) Ja lankalakko huoh menee vaan huonommin ja huonomin. Oikeestaan puhalsin jo pelin poikki menköön tää vuosi tälleen ens vuonna yritän uudestaan!

    VastaaPoista
  8. Nyt mää voin kommentoida, että ihanat! :D Ohjetta odotellessa :)

    VastaaPoista