Sivut

perjantai 25. marraskuuta 2016

Välipaloja

Ensin tuntui siltä, ettei mikään neule valmistu ja sitten sisuunnuin ja pykäsin muutaman päivän aikan kolme eri projektia valmiiksi. Erityisen nopeaan saa valmista, jos ottaa työn alle miniriikkisiä neuletöitä, kuten vaikka vauvan tumput.


Mitä: Baby Bunny / Snowy woods knits
Miten: Pyöröpuikko 3.0 mm
Mistä: Yarngrimoire BFL Sport + Holst Garn Highland,  14 + 5 g
Ravelryssa

Neulojatoveri sai syksyllä vauvan ja vihdoin ehdin neulomaan jotain pientä pienokaiselle. Joka vauvalla pitäisi olla pupun peput käpälissään.


Malli on simppeli ja helppo. Hiukan resoria ja sitten perään soma kirjoneulekaavio, jonka myötä tumpuissa on toisella puolella pupun naama ja toisella puolella pupun peppu. Söpöä kuin mikä!

Muistelin viime kerralla neuloneeni tumput ohjetta ohuemmasta langasta, koska ohjeen silmukkamäärä tuntui hurjan suurelta. Tällä kertaa sopivan väristä lankaa löytyi juuri ohjeen mukaisesti sporttina, joten kokeilin tiputtaa hiukan silmukkamäärää. Toivottavasti tuli sopivat.


Tietenkään jämien joukosta ei löytynyt kahta sopivaa väriä samassa paksuudessa, joten kontrastiväri on näissä tumpuissa fingeringiä. Ja sehän sitten todellakin näkyy kirjoneulejäljessä. Kirjoneuleesta on ihan riittävän haastavaa saada siistin näköistä jo samankaan paksuisilla langoilla. Että pitääkö sitä ihmisen itseään kiusata tekemällä kaikki vaikeimman kautta? Onneksi valmiiden tumppujen kastelu hiukan tasoitti pahimpia epätasaisuuksia.

Neulisti

6 kommenttia:

  1. Nää on kyllä olleet jo kovassa käytössä, kuten myös omatkin lapaset :)

    VastaaPoista
  2. Kai teiltä on tulossa tänäkin vuonna joulukalenteri? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä tänä vuonna aikataulu ei anna myöten. Vyyhti on lähtenyt maailmalle seikkailemaan, enkä ehdi järjestää kalenteria yksin. Sen sijaan suosittelen tutustumaan Ravelryssa Satakieli-nimiseen kalenterimuotoiseen mysteerineulontaan. :)

      Poista
  3. Nämä ovat aivan ihania, pieniä ja suloisia <3

    VastaaPoista