Sivut

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Unelmien polvisukat

Joskus kesällä iski visio kirjoneuleisista polvisukista. Ja semmoiset oli sitten saatava. Tai ainakin laitettava alulle ja jätettävä sitten kaiken muun mahdollisen jalkoihin. Vaan tipattomassa tammikuussa kun ei saa uusia projekteja aloittaa, oli vihdoin otollinen hetki neuloa nämä valmiiksi. Ja voi pojat, miten somat sukista tuli.


Mitä: Kirjoneulepolvarit / omasta päästä ja muilta kaavioita lainaillen
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Triskelion Elen Sock, 140 g

Olipa kerran kaksi mahdottoman kaunista vyyhtiä pehmoista BFL-sukkalankaa, jotka tahtoivat isona kirjoneuleisiksi polvisukiksi. Koska halusin sukkiin vaikka mitä kuvioita, en ostanut valmista ohjetta, vaan kehittelin osan omasta päästä ja osan röyhkeästi lainasin toisten sukista.


Ihan ensiksi nappasin sukkiin varpaat tästä mallista. Jalkaosan neuloin pelkällä harmaalla, jotta sukkien ilmeestä tulisi jokseenkin rauhallinen. Varteen lainasin yhden kaavion näistä sukista. Ylin lumihiutalekaavio löytyi myös netin syövereistä valmiina, loput kehittelin itse.


Kantapäät tuottivat hiukan päänvaivaa - tämä lanka kun ei sisällä yhtään nylonia vahvikkeeksi. Päätin ensinnäkin tehdä kantapäät lyhennetyin kerroksin. Näin, jos ne kuluvat puhki, niiden reunoista voi poimia silmukat ja neuloa uudet jälkikäteiskantapäät tilalle. Neuloin kantapäät myös kahdella värillä, jotta niissä olisi mahdollisimman paljon lankaa kulutusta kestämässä. Nähtäväksi jää, miten niiden käy.



Lisäilin kaavioiden välissä silmukoita vähän väliä, jotta varsista tulisi riittävän suuret pohkeille. Kohtuullisen hyvin onnistuinkin, vaikka minulla kirjoneulesukista tuppaa herkästi tulemaan turhan pinkeät. On se vaan niin vaikeaa, vaikka kuinka yrittää pitää langanjuoksut rentoina. Mutta nämä onneksi mahtuivat ihan hyvin jalkaan. Loppuun neuloin pitkän pätkän kierrettyä (2o, 2n)-joustinta.


Yleensä viimeistelen sukat sukkaplokeilla, mutta niissä ei riitä varsi polvisukkiin. Enpä olekaan ennen tehnyt vastaavaa pingotusoperaatiota: Kastelun jälkeen sujautin sukkaplokit sukkien sisään ja niiden kaveriksi kummankin sukan sisään kaksi pingotusrautaa, joilla venyttelin varsia. Kannatti operoida, koska kirjoneulejälkeni vaatii kunnollisen pingotuksen siistiytyäkseen.


Nyt on sukat, jotka eivät jää kenkiin piiloon - sikäli mikäli uskallan näitä joskus kenkien kanssa käyttää.

Neulisti

15 kommenttia:

  1. No jo on nätit sukat! Hyvin kehitelty! :)

    VastaaPoista
  2. Ehkä ootkin jo tietoinen vinkistä, mutta pyörönä neulottavaa kirjoneuletta kannattaa neuloa nurja puoli päälläpäin (käännä työ aloituksen jälkeen nurja puoli päälle). Ulompi rinki on aina hitusen isompi kuin sisempi, joten lankajuoksut jäävät automaattisesti löysemmälle. Hienot sukat juu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis käytännössä miten? Pidetään nurin päin, mutta neulotaan oikein? O.o
      Kiitos siis vinkistä, minä en ole kuullut. Mut en oo ihan varma hoksasinko tuosta.

      Ja blogistille: ihanat sukat, näkee että ajatuksella ja rakkaudella tehdyt. :)

      Poista
    2. Googlaa "kirjoneule nurinpäin" - löytyy ohjeet ja kuvat!

      Poista
    3. Tämä vinkki on tiedossa, mutta vanhalla neulojalla menee hetki uusien kikkojen kokeilemisessa. :D

      Poista
  3. Kyllähän noilla kelpaa tepastella!

    VastaaPoista
  4. Ihanat sukat! Erityisesti tykkään noista varpaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan samaa mieltä, ne on laittoman somat.

      Poista
  5. Kylläpä ovatkin kauniita sukat!

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit! Toivottavasti kestävät hyvin. Ja fiksua tehdä jälkikäteiskantapää - sen tosiaan luulisi olevan helposti korvattavissa, jos ensimmäiseen tulee reikä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan ekana päivänä kengät ei saaneet näitä edes nyppyyntymään, eli lupaavalta näyttää. Näissä ei siis itse asiassa ole jälkikäteiskantapäätä vaan lyhennetyin kerroksin tehty tiimalasipää. Mutta, jos se kuluu puhki, sen tilalle on helppo tehdä jälkikäteiskantapää.

      Poista
  7. Olipahan hyvä pingotusvinkki! Kiitos siitä.
    Kauniit sukat olet tehnyt, tosi kivat.

    VastaaPoista