Sivut

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Helmi

Ryhdytäänpä sitten tekemään tarkempaa tuttavuutta kirjan mallien kanssa.


Mitä: Helmi / Oma ohje
Miten: 3.0 ja 4.0 mm pyöröpuikko
Mistä: Tukuwool Fingering, 76 g
https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/the-girl-who-said-baa

Aloitetaan ihan alusta. Sain siis päähäni, että tahdon suunnitella neulekokoelman Tukuwoolille. Ja heti sen päätettyäni, iski visio palmikkopiposta.


Ensinnäkin pipossa pitäisi olla korkea tuplaresori, koska minulle talvipäähineessä tärkeintä on korvien lämpöisenä pysyminen. Toiseksi pipossa piti olla palmikoita, joiden sisällä on helmineuletta. Ja kolmanneksi pipoon piti ehdottomasti saada tupsu. Näin syntyi Helmi.


Taitetun resorin jälkeen neulotaan siis palmikoita, joiden aikana kavennellaan osa silmukoista pois ja loppu pipo neulotaan nurjaa. Tykkään, että nurja neule tai ainaoikea on paras pohja palmikoiden kaveriksi, mutta kukapa nyt haluaisi neuloa ainaoikeaa pyörönä.


Ja lopuksi koko koreuden kruunaa tupsu. Niitä ei kai koskaan voi olla liikaa? En vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia tupsukonetta vaan teen kaikki tupsuni kartongista leikatun kehikon avulla, kuten päiväkodissa aikoinaan opetettiin.


Kaikkein parasta pipossa on kuitenkin se, miten söpöltä se saa käyttäjänsä näyttämään. Vaikkei pitäisi itseään yhtään pöllömän näköisenä, niin harvemmin sitä tulee vilkuiltua peiliin miettien, että jehna, näytänpä söpöltä. Mutta tämä pipo saa semmoisiakin ajatuksia päähän. Siispä korvat lämpiksi ja piposöpöilemään itse kukin! Ohjeesta löytyy kaksi kokoa, jotka molemmat saa tehtyä kahdesta vyyhdistä Tukuwoolia.


Kuvat napsi Miika. Ja Ravelryn yhteisneulontaan pääsee täältä.

Neulisti

7 kommenttia: