Sivut

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Bodyt kuntoon!

Niin kuin Neulisti jo kertoikin, joutui pahaa-aavistamaton Vyyhti yllätetyksi vauvakutsuilla. Minä kun olin menossa ihan vain tavalliseen neulepiirin tapaamiseen... Oli kyllä ihanat juhlat ja vaikka tällä kertaa ei neulottukaan, niin jotain käsitöitä tehtiin kuitenkin. Neulisti oli nimittäin hommannut kasan erikokoisia valkoisia bodeja sekä kangasmaaleja ja -tusseja.

Numerobody on Vyyhdin tekosia, maatuskat ja alareunan punavihreä
damaskikuvio Neulistin. Lopuista on vastuussa ihana juhlaväki.

Olin suunnitellut aiemmin päivällä kokeilevani sapluunamaalausta Englannista ostamani Stencil It -kirjan (esittely kirjavälilehdessä) ja sen valmiiden sapluunoiden avulla. Mies kuitenkin houkutteli muun tekemisen pariin (jotta en sotkisi vasta siivottua asuntoa juuri ennen juhlia), mutta pääsinpä sitten kuitenkin kokeilemaan sapluunoita, vähän eri tavalla vain.

Vaikka värivalikoima kuulemma oli askartelukaupan loppuunmyynnin vuoksi aika rajallinen, saimme kuitenkin aikaiseksi hauskoja kuvia. Sapluunoiden avulla oli jokaisen helppo tehdä eikä tarvinnut stressata, keksiikö hyviä ideoita tai onko riittävästi taiteellista lahjakkuutta. Ihania noista tulikin, kiitos ystävät!

Vyyhti

9 kommenttia:

  1. Ihanii noi koirat ovat yli ihanii niin söpöjä... Iloista kesää on onneksi viel jäljellä. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  2. Vauvakutsut, ihanaa! Sapluunoiden avulla on tullut kyllä kivaa jälkeä. Vauva saa sitten ylleen ihan uniikkeja luomuksia :) .

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille! Ei tosiaan tarvinne pelätä, että jokaisella vauvalla on samanlaiset. :)

    VastaaPoista
  4. Olipa ihana ja persoonallinen idea. Tosi sieviä bodeja. :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava idea baby showeriin! Sun vauvalla on sitten ihan uniikki mallisto käytössä :)

    VastaaPoista
  6. Komeita bodeja! Onnellista odotusta!

    VastaaPoista
  7. Loistava idea! Tykkäsin oikein kovasti!

    VastaaPoista