Sivut

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Anopille rakkaudella

Minulla on melkoisen mahtava anoppi. Aivan ihana. Ja on kerrassaan hävytöntä, etten ole neulonut anopille kuin parit tossut. Asiantila on korjattava heti. Tiedustelin, mitä saisi olla. Sininen huivi kuuleman mukaan passaisi. Tässä sellainen anopin sydäntä lämmittämään.


Miten: Pyöröpuikot 4.5 mm
Mistä: Louhittaren luolan Pohjan akka, 288 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/sydamenlammittaja

Voi, miten inhottavaa onkaan, kun törmää netissä kauniiseen ja kätevään neulemalliin ja sitten selviää, että ohje on julkaistu vain lehdessä, ei netissä ensinkään. Pöh. Onneksi kevään neuleretriitissä jollakulla oli juurikin tuo lehti mukanaan ja sain ohjeen käsiini. Heti seuraavaksi hoksasin sitten, että tietty myös ohjeessa suositellun langan (Louhittaren luolan Ahti) myynti on loppunut. Onneksi Tuulian laareista löytyi sille kelpo korvaaja.


Huivi on hurjan nätti. Ainaoikeaa palmikoilla höystettynä. Ensin neulottiin takakappale ylhäältä alas. Sitten poimittiin silmukoita sivuista ja neulottiin etuliehukkeet. Pohjan akka oli mahtavaa lankaa, mutta olisi varmaan pitänyt ottaa vähintään 5.0 mm puikot, jotta olisin saanut hieman laskeutuvamman huivin aikaiseksi. Etukappaleiden päihin tehtävistä i-cord-naruista tein paljon ohjeistusta pidemmät. Toivottavasti ovat anopille sopivan mittaiset kieputeltavat.


Suosikkijuttujani tässä huivissa on tuo takana oleva pieni lenkki, jonka kautta huivi kiedotaan niin, että se varmasti pysyy päällä lämmittämässä. Äidille taas kerran kiitos kuvista.

Neulisti

17 kommenttia:

  1. Siinäpä monipuolisesti lämmin lahja anopille. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä anoppi saa kauniin huivin lämmittämään :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Eri hauska. Pitäisköhän tehdä vielä omakin..? :)

      Poista
  4. Ohh! Katsoin just tuota lankaa tänään titityyn verkkokaupasta, mutta päädyinkin sitten toiseen vaihtoehtoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kauhea cliffhangeri! Mitä otit sen sijaan?!? :D

      Poista
  5. Erittäin kaunis huivi! Kyllä anopin kelpaa siinä lämmitellä.

    VastaaPoista
  6. Sulla on varmasti maailman paras anoppi. Siis jos mun anoppia ei lasketa. ;) Hieno huivi ja kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Ja anoppi on ehdottomasti huippuluokkaa.

      Poista
  7. Ihanalla anopilla on ihana miniä! Kaunis huivi! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä nyt harhauduta siellä. Tää oli anopin eikä miniän kehumispostaus. :D

      Poista
  8. Niin kaunis huivi! Kyllä anoppi varmasti ihastuu tuohon!

    VastaaPoista
  9. Haa miten hieno huivi, ja tuo lenkki on tosiaan ovela! Tuo ohje on saatava...

    Miksi parhaat lähtevät aina ensin? RIP Ahti ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta viserrä. Mä en koskaan ehtinyt edes kokeilemaan sitä. :/

      Poista
  10. Onpa kiva huivi. Mulle valkeni tuo lenkkiasia vasta tämän postauksen myötä, vaikka oon haaveillu kyseisestä mallista jo pitkään. :D

    VastaaPoista