Sivut

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Neljäs etappi

Ja kilpailu senkun jatkuu.


Mitä: Dazzle them from behind / Meagheen Ryan
Miten: Pyöröpuikot 2.25 mm + virkkuukoukku 0.6 mm
Mistä: Handu Handdyed, 73 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/dazzle-them-from-behind

Pöh ja yh, ajattelin kun näin tämänkertaisen Tour de Sock -etapin ohjeen. Sukat eivät olleet makuuni malliltaan. Yhtä aikaa liikaa hörsötystä ja liian simppelit. Lisäksi olin kovasti odottanut helmisukkia, koska tykkään helmien käyttämisestä neuleissa. Monille ne ovat ihan suotta kauhistus, joten haaveilin pärjääväni helmietapilla hyvin. Nyt se sitten sattui päällekkäin kesälomamatkan kanssa. Lisäksi mallissa oli oikeasti tosi vähän niitä helmiä ja muutenkin se oli kovin yksinkertainen. Valivalivali...


Tietysti sukat on silti tehtävä, kun kisaamassa kerran ollaan. Lomamatka oli mahtava, mutta pilasi mahdollisuuteni hyviin sijoituksiin. Sain kyllä sukat valmiiksi hyvissä ajoin, mutta ei tässä vauhdissa päätä huimannut. Koska sukat itsessään olivat melko simppelit, päätin haastaa itseni muilla tavoin. Melkein nolottaa tunnustaa, mutta näiden sukkien kanssa vasta ihka ensimmäistä kertaa kokeilin neuloa kahdet sukat yhtä aikaa. Jos se sattuu jollekulle muullekin vielä olemaan vierasta maaperää, siihen löytyy ohjeistusta mm. tämän linkin takaa. Itsehän sain tietty heti kokea myös tämän tekniikan ongelmat, kun sitten bongasin aivan liian myöhään tehneeni toisessa sukassa yhden palmikonkierron väärään suuntaan. Eikun purkamaan. Otin sentään toisen sukan siksi aikaa eri puikoille odottamaan, jottei kaikki työ menisi vallan hukkaan. Ja täytyy sanoa, että olihan se nyt enemmän kuin mukavaa, kun sukat valmistuivat samalla kertaa.


Helmien, pitsin ja palmikoiden lisäksi tässä mallissa tehtiin nirkkoreunus heti alkuun. Ei sellaista perinteistä taitettua versiota vaan nyt silmukoita aina luotiin pari, pääteltiin muutama, luotiin pari, pääteltiin muutama jne. kunnes silmukoita oli puikoilla haluttu määrä. Tykkään enemmän taitetusta versiosta, mutta haastetta tässä aloituksessa kyllä riitti. Siihen sai helposti uppoamaan pari tuntia.

Loppujen lopuksi, vaikka alkuun mallia karsastinkin kovasti, lopputuloksesta tuli erittäin kaunis. Ei ole ensimmäinen kerta, kun ohjeen kuvassa sukat on tehty minun mielestäni hiukan epäedustavasta langasta ja jollain toisella lankavalinnalla ne voivat olla vaikka kuinka hienot.


Erikoisuutena tässä mallissa oli muuten kantapää, jossa kavennukset tehdäänkin jalkapohjassa. Ne muodostivat hauskasti vähän kuin lehtikuvion tuonne jalkapohjaan.

Neulisti

11 kommenttia:

  1. Täsmälleen samat fiilikset oli mulla: alkuun oli todella paha PLÄÄH, mutta lopulta sukkien valmistuttua tykkäänkin niistä yllättävän paljon. Pitää ilmeisesti asennoitua seuraavaa etappia varten valmiiksi niin, että vaikka ohje vaikuttaisi ihan tyhmältä, hienot niistä sukista kumminkin tulee ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaankin! Mäkin justiinsa luin sun blogista nuo ihan samat fiilikset. :D Olihan kakkossukissakin ihan susiruma ohjekuva, kun oli niin kirjavasta langasta tehdyt. Ja oma versio taas pomppasi heti suosikkisukikseni.

      Poista
  2. Seurailen kisaa kiinnostuneena, ja monella taisi olla vähemmän kiinnostusta näihin sukkiin. Hurjan kauniit kuitenkin niistä on kaikilla tullut; kuten myös näistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Pitäisi melkein olla katsomatta ohjekuvia, niin pysyisi tyytyväisenä. ;)

      Poista
  3. Upeen väristä lankaa, tykkään näistä sukista tosi paljon! Ja vitsi, miten upee toi kantapää on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itekin, mitenkä hienot näistä lopulta tuli. :)

      Poista
  4. Ihan somat sukathan nuo ovat. Onhan se tosin aika hassua, että kaikki ihanuus jää taakse ikään kuin piiloon. Nuo sukat jalassa pitää sitten vaan kulkea jonon kärjessä, niin saavat perässä tulijat ihastella! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tai sitten pitää vaan ahkerasti huomautella kaikille, että kattokaapas mun sukkia.

      Poista
  5. Tosi ihanat sukat! Yksinkertainen on kaunista! =)

    VastaaPoista
  6. Hienot sukat ja ihanan värinen lanka sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tätä väriä on moni ihmetellyt, että onko tosiaan Handua. :D

      Poista