Sivut

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Jäniksen selässä

Joskus on niin kiirus pistää neule puikoille, ettei meinaa malttaa edes lankaa keriä. Niin kävi näiden sukkien kanssa.


Mitä: Monkey / Cookie A.
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Drops Fabel, 59 g
Ravelryssa

Kävin huhtikuussa viettämässä vuoden parasta viikonloppua Kierot puikot -retriitissä, jossa osallistuin myös värjäyspajaan. Olen aiemmin värjännyt kehruukuituja kotosalla, mutten vielä koskaan lankaa. Nappasin pajaa varten mukaan kaksi kerää vitivalkoista ja kaksi kerää haaleanharmaata Fabelia. Ajatuksena oli värjätä poltettua oranssia harmaan päälle ja jotain mintunvihreää valkoisista langoista.


Poltettu oranssi muuttui yhteisessä väripadassa enemmänkin ketun väriseksi. Hailakka vedenvihreä sen sijaan onnistui yli odotusten. Lykkäsin värit jo liotusveteen odotellessani vapaata kattilaa. Hiukan vihreää ja yksi pisara sinistä. Hiukan hirvitti, kun pikkiriikkinen sininen pisara tuntui räjähtävän veteen osuessaan. Puoli pisaraakin olisi riittänyt. Sekottelin kuitenkin värit huolella, laitoin langan veteen ja roiskin sen päälle vielä sinne tänne hiukan vihreää. Lanka makoili liotusvedessä niin pitkään, että ehti imeä kaiken värin vedestä jo ennen kattilaan pääsyä. Kiinnitin värin kuitenkin vielä kuumentamalla ja tästä tuli ihan hirvittävän ihana. Juuri sopivasti semisolidi.


Koska langasta tuli niin kaunis, se kaipasi näyttelyalustakseen sopivan simppelin sukkamallin. Päätin vihdoin viimein tarrata maailman suosituimpaan sukkaohjeeseen. Ainakin Ravelryssa tästä on enemmän projekteja kuin mistään muusta sukkamallista, lähes 20 000. Olihan tuo jo aikakin neuloa ensimmäiset apinat!



Monkey ei suotta ole maailman suosituin sukkaohje. Paitsi että se on ilmainen, se on nerokas. Hiukan kavennuksia ja lisäyksiä, muutamaan väliin pari nurjaa silmukkaa. Kyllä voi vähällä vaivalla saada näyttävää jälkeä aikaan. Kuvion oppii nopeasti ulkoa ja sukat valmistuvat vauhdilla.


Kantapäähän päästyäni sovelsin omiani. Ohjeen mukaan tehtynä kantalapusta olisi tullut turhan pitkä, enkä muutenkaan ymmärrä, miksi silmuikoita olisi pitänyt siirrellä puikoilta toisille.



Aurinkoiset päivät ovat olleet omiaan neulekuvaamiselle ja puistosta löytyi mahtavaa rekvisiittaa. Kiitokset kuvausapurille.

Neulisti

16 kommenttia:

  1. Tosi kivan värisiä lankoja olet saanut värjättyä ja sukkamallikin on kaunis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan väriset sukat! Millä värillä vörhödit sukat? Ihan perus kangasväreilläkö? Onko jossain tarkempaa ohjetta, kuinka lankoja värjätään?

      Poista
    2. Tämä lanka on värjätty happoväreillä. Niiden käytöstä löytyy jonninlainen ohjeistus esim. täältä:


      http://villaviidakko.blogspot.fi/2010/11/taas-varjataan.html

      Poista
  2. Onpa kivat sukkaset ja vitsi miten ihanan värinen tuo ketunvärinen (mahtava ilmaisu värille!) onkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheasti hotsittaisi pistää sekin heti puikoille. Pitäis vaan pystyä ensin päättämään se täydellinen malli.

      Poista
  3. Ihanat! Tosi kauniin värin sait tuohon lankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yllätin itseni saamalla aikaan sitä väriä, mitä yritinkin. :D

      Poista
  4. Upeasti pääsee lanka oikeuksiinsa apinasukissa! Se värjääminen on kyllä varsinaista magiaa...

    VastaaPoista
  5. Vedenvärinen on huikean ihana lanka! Sopii Monkeyhin paremmin kuin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä taitaa maku käydä yksiin näiden vedenvihreiden/vihertävänsinisten/sinertävänvihreiden lankojen kanssa. :)

      Poista
  6. KAuniit värit noista tuli ja tosi kivat sukat!

    VastaaPoista
  7. Noista tuli kyllä ihanat noista langoista (se ketunvärinen aivan yhtä ihana kun tämä nyt neulottu)! Ja Monkeyt on myös mainio malli!

    VastaaPoista
  8. Värjäysonnistumisia, sanon! Ihan loistava semi-solidi!

    Mun piti ihan tarkistaa Ravelrystä, että teinkö vai enkö tehnyt apinoita joskus, mutta ei, en ole vielä tehnyt. Muistan, että hilkulla se oli! Jospa mäkin tartun niihin vielä.

    VastaaPoista