Pikkujoulusukat

Olen jotenkin ihmeen kaupalla (lue: suhteilla) päässyt mukaan himoneulojien tukiryhmään, vaikka näistä kuuluisista ruuhkavuosista johtuen olenkin ollut enemmän tai vähemmän tarkkailuoppilaana. Tukiryhmällä vietettiin taannoin pikkujouluja, joissa jokainen neuloi sukat arvotulle parille. Minun parikseni määräytyi Neulisti. Vaikka sovittiinkin, että kukaan ei saa mollata saamiaan sukkia, oli minulla hirveä stressi asiasta. Mikä malli, mikä lanka, mikä väri, tuleeko liian tiukka, tuleeko liian löysä, tuleeko ihan tylsä, ehdinkö edes saada valmiiksi?

Mikä: Toscana / Melissa Morgan-Oakes: Varpaista varteen

Miten: Pyöröpuikot 2,5 mm

Mistä: Knitlob's Lair Väinämöinen, 86 g

Päätin tehdä sukat Melissa Morgan-Oakesin Varpaista varteen -kirjasta, koska tiesin, että mallit eivät olisi Neulistille tuttuja. Olin saanut kirjan jokunen vuosi aiemmin syntymäpäivälahjaksi mieheltäni ja olin siihen asti vain selaillut kuvia. Jo oli aikakin opetella neulomaan kaksi sukkaa kerralla. Toscana-sukkien varren hauska malli kiinnitti huomioni, mutta muuten sukka oli pelkkää sileää.

Nöttönen oli mukana lankakaupassa ja valitsi kummitädilleen tiilenvärisen vyyhdin Väinämöistä. Aloitin sukat jo hyvissä ajoin lokakuussa. Pitäisi jo oppia, että minun erittäin tiukalla käsialallani olisi parempi valita suoraan kokoa suuremmat puikot ja mieluusti myös viitsiä tehdä niitä mallitilkkuja. Neuletiheys ei nimittäin ollut lähelläkään ohjeenmukaista, mutta varpaista neulottaessa sukkaa on onneksi helppo sovitella ja muokata tehdessä. Sattumalta päädyin vielä isomman koon mukaisiin silmukkamääriin, joten loppusukka meni helposti kirjaa seuraten.

Varren aloitettuani aloin jännittää sukan jääneen silti liian kapeaksi, mutta omaan jalkaan ja Neulistin jalan kokoiseen sukanpingottimeen se kuitenkin mahtui, joten päätin olla huolehtimatta. Varren mallikerta oli yksinkertainen, mutta silti riittävän hauska pitämään mielenkiintoa yllä. Reilut pari viikkoa ennen pikkujouluja olin päässyt jo yli puoleenväliin vartta ja loppusuora häämötti, kun sovitin sukkaa jalkaani uudestaan. Ei muuten mahtunut. Ei niin mitenkään. Aikani manailin ja tuskailin, mutta eihän siinä muuta voinut kuin purkaa. Onneksi ei sentään koko sukkaa, mutta varren kuitenkin. Koska tein näppärästi kahta sukkaa kerrallaan, jouduin tietysti myös purkamaan kaksi sukkaa. Se siitä kätevyydestä...

Laskujen ja mittailujen jälkeen päädyin tuplaamaan varren silmukkamäärät, jotta ympärysmitta varmasti riittäisi. Lopulta vähempikin olisi riittänyt napakasti istuviin varsiin. Onneksi olin aloittanut työn hyvissä ajoin, sillä jouduin melkein antamaan paketissa tee-se-itse-pikkujoulusukat. Olisin halunnut varsista pidemmät, mutta aika ei riittänyt enempään. Jouduin ottamaan sukat pikkujoulupäivänä töihin mukaan, jossa tein vielä resorit. Valitettavasti aika kävi niin tiukille, että laitoin sukat pakettiin langanpätkineen kaikkineen ja tein päättelyt loppuun juhlissa.

Kaiken vaivannäön jälkeen oli hauskaa nähdä rakkaan ystävän pitävän sukkia jalassa koko seuraavan viikon. Sen verran kiva mallikin oli, että hyvin voisin kuvitella tekeväni uudestaan. Sitten joskus...

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat!

Vyyhti

P.S. Kirja-arvosteluista löytyy juttua Varpaista varteen -kirjasta.