lauantai 16. maaliskuuta 2019

Keijuvaloja

Niinhän niitä pitkin pihoja ripustettavia ihania pieniä valosarjoja maailmalla kutsutaan. Meillä päin ne tunnetaan nykyisin kaamosvaloina. Keijuvalot on kyllä paljon kauniimpi nimitys ja sopii paremmin siihenkin, kun valoja nykyisin pidetään pihapensaissa vähän ympäri vuoden.


Mitä: Fairy lights hat / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 3.25 mm
Mistä: Walcot Yarn Opus (3 väriä), yhteensä 48 g

Ihastuin vuosi sitten Edinburghin neulefestareilla Walcot Yarnsin Opus-lankaan, joka on pumpulinpehmoinen sekoitus Falklandin merino ja baby alpakkaa. Suunnittelin langalle Dre-takin ja nyt ilahduin kovin, kun minua kysyttiin suunnittelemaan langalle asusteohje.


Tällä kertaa halusin hyödyntää langan kaunista värikarttaa enemmän ja päätin suunnittella kirjoneuleisen pipon ja lapaset. Inspiraatio iski ja näin mielessäni kirjoneuleella maalatun kuvion puutarhassa roikkuvista valosarjoista - keijuvaloista.

Pipo alkaa siistillä putkialoituksella (tubular cast on), joka tekee luomisreunasta kauniin pyöreän. Resorin jälkeen neulotaan keijuvalokaavio kolmella värillä ja sen jälkeen suurin osa piposta on kahdella värillä neulottavaa keijupölykaaviota.


Kaikkein kauneinta mallissa on kuitenkin päälaki. Kun pipolla on riittävästi mittaa, neulotaan keijuvalokaavio vielä kerran. Tällä kertaa se tehdään vain kahdella värillä ja päälaen kavennukset on piilotettu sen sekaan. Kavennukset vetävät silmukat kasaan ja roikkuvat keijuvalot muodostavatkin kauniin kukkasen pipon päälle.


Mitä: Fairy lights mittens / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm
Mistä: Walcot Yarns Opus (3 väriä), yhteensä 53 g

Pipo kaipasi kaverikseen lapasia, joten suunnittelin myös sellaiset samoilla kirjoneulekuvioilla.



Lapasissa on kaksinkertainen ranneke, jonka päällä toistuu sama tuttu keijuvalokuvio. Peukalokiilassa ja peukalossa on oma kaksivärinen kuvionsa, mutta muuten lapaset ovat suurimmaksi osaksi samaa keijupölykuviota kuin pipokin. Ja samaan tapaan myös lapasten kärjessä tehdään vielä kerran keijuvalot kavennusten kera, jolloin ne muodostavat kauniin kukkasen.


Pipo-ohjeessa on tarjolla kolme eri kokoa ja lapasissa yksi. Ohjeet ovat ostettavissa Ravelryn kautta ja ne ovat toistaiseksi saatavilla vain englanniksi. Mallit on suunniteltu niin, että niihin riittää yksi vyyhti pääväriä ja minivyyhdit kontrastivärejä. Mikäli neulot omasi jostain toisesta langasta saatat joutua säätämään puikkokokoja hieman, sillä Opus on ihan omanlaisensa lanka ja monesti sille sopivat eri puikot kuin muille saman paksuisille langoille.

Neulisti

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...