keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Mona

Viime keväänä Langanlumous-podcastin Mona otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko minua sunnitella hänen värjäämälleen langalle ohje. Matkaan tuli pari muuttujaa, kun tämä meiltä molemmilta näin venähti, mutta kun ei paljastettu etukäteen, niin ettepä tienneet odotella.


Mitä: Mona / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm
Mistä: Langanlumous Merino/Bambu, 243 g

Pohdin hetken, mitkä langoista puhuttelivat eniten ja hieman yllättäen päädyin ihan näin värilliseen komboon. Tumma violetti ja kepeä vaaleanpunainen lanka toimivat hauskasti yhdessä. Mielessä siinsi heti briossihuivi.


Huivissa vaihtelevat siis kaksivärisen patentin osiot ja yksiväriset pitsiosiot. Patenttiosaset neulotaan kuin kolmiohuivissa. Niissä siis tehdään lisäyksiä reunoissa ja kolmion keskellä. Pitsiosioissa lisäykset ovat vain reunoissa, jolloin pitsi on paljon leppoisampaa neulottavaa.


Halusin kehystää huivin tummemmalla värillä, joten reunoissa kulkee i-cord -tuppilo tummalla värillä, jolla neulotaan myös pitsiosiot. Useimmiten kaksivärisessä patentissa päälle tuleva vaalea väri on se neuleen pääväri, mutta minusta huiviin sai paremman kontrastin näin. Myös briossiosiot on mallissa myös kehystetty muutamalla kerroksella nurjaa. Tämä halkoo huivin kauniisti selkeisiin palasiin.


Viimeisessä briossiosiossa on hauska piparkakkureunus. Lopuksi silmukat päätellään i-cordilla. Ohjeessa on mukana vinkki pingotukseen niin, että reunus pysyy pyöreänä.


Niin kuin varmaan päättelitte, huivi sai nimensä värjäriltä. Tästä kun tuli yhtä ihanan kupliva kuin Monakin on. <3 Mona on värjännyt Etsy-puotiinsa lankasettejä tähän huiviin ja setin ostaja saa ohjeen lankojen kylkeen. Muuten ohjeen löytää tuttuun tapaan Ravelrysta tai verkkokaupasta.


Neulisti

5 kommenttia:

  1. Kaunis ja väreiltään selkeännäköinen huivi! Reunan piparkakkumaisuus on tuore ja mielenkiintoinen oivallus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Reunus on minunkin suosikkijuttuni tässä huivissa.

      Poista
  2. Hieno malli. :) Tuo reunus on tosi kaunis!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...