Kun pakkokalistelua varten hankittiin valtaisa kasa ihania Tukuwooleja ja ne hyväksi todettiin, iski inspis. Lammastakki. Lampaista.
Mitä: Angry sheep cardigan /Pinneguri
Miten: Pyöröpuikko 3.0 ja 2.5 mm
Mistä: Tukuwool Fingering, 260 g
Ideana oli alunperin tehdä tästä punavalkoinen mariannetakki, mutta Tukuwoolin punainen olikin kovin violetti. Mutta hätääkös tässä, koska lammastakki. Lampaista. Lampaan värisenä.
Kovasti on lampaisa lanka. Tykkään. Hauskasti muuttuu maku. Sitä on käyty pitkä matka tekokuituisista langoista unelmanpehmoisten merinojen kautta karheaan, rouheaan villaan, jolla on luonnetta. Näissä luonnollisen värisissä Tukuwooleissa oli ihanasti vielä oikein se villan rasvaisuuskin tallessa. Lampaita! Koska en vielä muistanut mainita. Lampaita.
Takki neulottiin ylhäältä alas, tietty. Niskaan tehtiin hiukan korkeutta lyhennetyin kerroksin ja mukavasti heti takin alkuun pääsi neulomaan tuon mielenkiintoisimman osan, eli kaarrokkeen kirjoneuleraidan. Sen jälkeen olikin leppoisaa posotella raitoja. Itse asiassa jopa niin leppoisaa, että unohdin helmassa lopettaa raidoittamisen. Hihoissa sentään muistin sen.
Lanka oli huisin riittoisaa. Ostin ohjeessa mainitut määrät: 150 g raitaväriä ja 200 g pääväriä, mutta molempia jäi yli vaikka kuinka. Valkoista jäi yksi vyyhti kokonaan käyttämättä ja pääväristäkin piti aloittaa viimeinen vyyhti vasta nappilistoja varten. Ja tein siis takkini M-koossa. Kerrankin sattui tulemaan ihan jetsulleen oikean kokoinen. Ei kiristä, mutta istuu nätisti päällä. Jes.
Sitten herkimpiä lukijoita pyydetään jälleen vaihtamaan jollekin turvallisemmalle nettisivulle. Tämä takki nimittäin neulottiin suljettuna neuleena leikattiin lopuksi auki. Elikkäs noin niin kuin steekattiin. Koska olen itsekin steekkaamisen alalla melkoisen noviisi, niin muutama sananen aiheesta.
Takki siis neulottiin pyörönä. Resori neulottiin ensin tasona ja sitten luotiin muutama silmukka tuohon etukappaleen keskelle ja yhdistettiin suljetuksi neuleeksi, jota neulottiin aina tuonne helman resoriin asti. Siinä kohtaa taas pääteltiin ne ylimääräiset silmukat ja neulottiin resori tasona. Lopuksi ohjeessa käskettiin vahvistaa neule ompelemalla ompelukoneella kaksi tikkiä, joiden välistä steekki sitten leikattaisiin auki. Itse olen kerran aiemmin tutustunut steekkaamiseen ja silloin tein sen tällä Kate Daviesin ohjeella. Sitä käytin nytkin. Tässä tekniikassa neule vahvistetaan virkkaamalla. Minusta se tuntuu jotenkin mukavammalta ajatukselta, enemmän käsin tehdyltä.
Vahvistamisen jälkeen paita leikataan auki. Saksilla. Jaiks. Mutta kasassa se vaan pysyy. Kate on oikein maininnutkin, että ymmärtää tämän pelottavan. Neule kuitenkin on kiinnostunut purkautumaan vain pysty-, ei vaakasuunnassa. Niin, jotta ei hätää.
Seuraavaksi olisi parikin vaihtoehtoa. Ylimääräisten silmukoiden lepareet voisi neuloa "steek sandwichin" sisään jemmaan Kate-tädin opeilla. Tai sitten ne voi kääntää nurjalle puolelle ja ommella sinne käsin jemmaan. Niiden päälle voisi halutessaan ommella vielä nauhan piilottamaan steekkaushurjastelun jäljet. Tässä kohtaa erityisesti tykkään virkkausvahvistuksesta, koska kiinteiden silmukoiden rivistöstä on helppoa ja selkeää ommella lepare nurjalle puolelle. Jos olisin tehnyt vahvistamisen ompelukoneella, en oikein kyllä tietäisi, mistä kohtaa kiinnittää se tuonne nurjalle. Lopputulos oli sen verran siisti, ettei kaivannut enää nauhaa päälleen.
Muistinko jo mainita lampaat? Lampaita! Bää-ä.
Neulisti
Miten: Pyöröpuikko 3.0 ja 2.5 mm
Mistä: Tukuwool Fingering, 260 g
Ideana oli alunperin tehdä tästä punavalkoinen mariannetakki, mutta Tukuwoolin punainen olikin kovin violetti. Mutta hätääkös tässä, koska lammastakki. Lampaista. Lampaan värisenä.
Kovasti on lampaisa lanka. Tykkään. Hauskasti muuttuu maku. Sitä on käyty pitkä matka tekokuituisista langoista unelmanpehmoisten merinojen kautta karheaan, rouheaan villaan, jolla on luonnetta. Näissä luonnollisen värisissä Tukuwooleissa oli ihanasti vielä oikein se villan rasvaisuuskin tallessa. Lampaita! Koska en vielä muistanut mainita. Lampaita.
Takki neulottiin ylhäältä alas, tietty. Niskaan tehtiin hiukan korkeutta lyhennetyin kerroksin ja mukavasti heti takin alkuun pääsi neulomaan tuon mielenkiintoisimman osan, eli kaarrokkeen kirjoneuleraidan. Sen jälkeen olikin leppoisaa posotella raitoja. Itse asiassa jopa niin leppoisaa, että unohdin helmassa lopettaa raidoittamisen. Hihoissa sentään muistin sen.
Lanka oli huisin riittoisaa. Ostin ohjeessa mainitut määrät: 150 g raitaväriä ja 200 g pääväriä, mutta molempia jäi yli vaikka kuinka. Valkoista jäi yksi vyyhti kokonaan käyttämättä ja pääväristäkin piti aloittaa viimeinen vyyhti vasta nappilistoja varten. Ja tein siis takkini M-koossa. Kerrankin sattui tulemaan ihan jetsulleen oikean kokoinen. Ei kiristä, mutta istuu nätisti päällä. Jes.
Sitten herkimpiä lukijoita pyydetään jälleen vaihtamaan jollekin turvallisemmalle nettisivulle. Tämä takki nimittäin neulottiin suljettuna neuleena leikattiin lopuksi auki. Elikkäs noin niin kuin steekattiin. Koska olen itsekin steekkaamisen alalla melkoisen noviisi, niin muutama sananen aiheesta.
Takki siis neulottiin pyörönä. Resori neulottiin ensin tasona ja sitten luotiin muutama silmukka tuohon etukappaleen keskelle ja yhdistettiin suljetuksi neuleeksi, jota neulottiin aina tuonne helman resoriin asti. Siinä kohtaa taas pääteltiin ne ylimääräiset silmukat ja neulottiin resori tasona. Lopuksi ohjeessa käskettiin vahvistaa neule ompelemalla ompelukoneella kaksi tikkiä, joiden välistä steekki sitten leikattaisiin auki. Itse olen kerran aiemmin tutustunut steekkaamiseen ja silloin tein sen tällä Kate Daviesin ohjeella. Sitä käytin nytkin. Tässä tekniikassa neule vahvistetaan virkkaamalla. Minusta se tuntuu jotenkin mukavammalta ajatukselta, enemmän käsin tehdyltä.
Vahvistamisen jälkeen paita leikataan auki. Saksilla. Jaiks. Mutta kasassa se vaan pysyy. Kate on oikein maininnutkin, että ymmärtää tämän pelottavan. Neule kuitenkin on kiinnostunut purkautumaan vain pysty-, ei vaakasuunnassa. Niin, jotta ei hätää.
Seuraavaksi olisi parikin vaihtoehtoa. Ylimääräisten silmukoiden lepareet voisi neuloa "steek sandwichin" sisään jemmaan Kate-tädin opeilla. Tai sitten ne voi kääntää nurjalle puolelle ja ommella sinne käsin jemmaan. Niiden päälle voisi halutessaan ommella vielä nauhan piilottamaan steekkaushurjastelun jäljet. Tässä kohtaa erityisesti tykkään virkkausvahvistuksesta, koska kiinteiden silmukoiden rivistöstä on helppoa ja selkeää ommella lepare nurjalle puolelle. Jos olisin tehnyt vahvistamisen ompelukoneella, en oikein kyllä tietäisi, mistä kohtaa kiinnittää se tuonne nurjalle. Lopputulos oli sen verran siisti, ettei kaivannut enää nauhaa päälleen.
Muistinko jo mainita lampaat? Lampaita! Bää-ä.
Neulisti
Just tässä mietin yhtenä päivänä, että pitkä matka on tosiaan kuljettu lankojen suhteen. Onneksi näin! Taitaa aika monella harrastajalla olla kehitys samansuuntainen.
VastaaPoistaIhania lampaita, bää!
Joo, on varmasti samantapaisia muuttuvia makuja muilla neulojilla. :)
PoistaIhana! Mulla on vielä steekkaus kokeilematta, pakkokait se on joku päivä uskaltaa :)
VastaaPoistaEhdotan, että ryhdyt asialle nyt heti. :P
PoistaIhastuttava takki! Tuo steekkaus on sananakin minulle uusi.
VastaaPoistaAjattelinkin siitä hiukan puhua, kun ei varmaan kaikille ole tuttua puuhaa.
PoistaHieno takki! Muakin vähän Tukut kiinnostaa, Huivileikissä oli yksi ohje joka jotenkin huutaa krouvimpaa lankaa kaverikseen.
VastaaPoistaOtsikostakin tuli hyvä fiilis. Mummoni tykkää laulaa sitä biisiä. Nyt hän on jo isomummo, ja minäkin olen oppinut laulamaan sitä biisiä. Lapseni prefenssi saattaa kyllä olla, että isomummo laulaa.
Kovasti on meillekin lapsena tätä laulettu. :) Suosittelen Tukua testaamaan, on ihana lanka.
PoistaAika tyypillinen neulojan elämänkaari minusta tuo. Tai itse olen ainakin käynyt läpi saman.
VastaaPoistaJa KIITOS tästä steekkausinfosa! En ole koskaan tehnyt, enkä uskaltanut, mutta innostuin tuosta nurjan puolen viimeistelystä. Ehkä mä ensi talvena steekkaan.
Meitä on varmaan aika monta, jotka on tämmöinen lankapolku kuljettu. :)
PoistaSteekkaus tuntuu hurjalta ajatuksena, mutta ei ole toistaiseksi huonosti käynyt. Ja kun siististi viimeistelee, niin tulee tosi hyvän näköistä jälkeä. Tykkään.
Tää on tosi kaunis! Ja näyttää istuvan päällä tosi hyvin :-).
VastaaPoistaTästä tuli varmaan mun parhaiten istuva takki koskaan. :)
PoistaHurjan suloinen lammasneule :)
VastaaPoistaKiitosh, kiitosh.
PoistaKaunis ja hieno ja ihana! Ja istuu tosi hyvän näköisesti. Nuo neuleen-leikkauskuvat aina hirvittävät!
VastaaPoistaÄllös pelkää, takki on pysynyt ihan ehjänä ahkerasta käytöstä huolimatta. :)
PoistaTosi upea takki!
VastaaPoistaIhania lampaita! Ja kyllä mullakin on mennyt lankojen kanssa juuri noin, Tukuwool on juuri nyt just sopivan rouheaa mun makuun.
VastaaPoistaMikähän tästä mahtaa olla seuraava aste? Alkaako sitä seuraavaksi tahtomaan, että langassa olisi reippaasti vielä niitä heiniäkin seassa? :D
PoistaBäääääää miten hieno siitä tulikaan!
VastaaPoistaNiinbääääs tulikin.
PoistaVähän olen kuitenkin huolissani sun hienosta takista, että ne silmukat joku yö päättää vaan itekseen karata..
VastaaPoistaTiedänpä sitten, kuka täällä on käynyt, jos mun takkiin on jonkun yön aikana ilmestynyt pari varmistusommelta! :D
PoistaAi että on upea takki! Tässä olis kyllä haastetta kerrakseen - kirjoneuletta ja steekkausta... Saas nähdä milloin sellaiseen kykenen:)
VastaaPoistaRohkeasti vaan kokeilemaan. :)
PoistaKerrassaan upea! Jokunen vuosi sitten (en laita tähän että lähes 40 vuotta) tein itselleni kirjoneuletakin jossa steekkasin etukappaleet auki. Kaikki meni hyvin, pidin takkia paljon, eikä mitään ongelmia tullut, mutta jostain syystä homma on alkanut hirvittämään. Nyt jutustasi rohkaistuneena teen seuraavan mahdollisen neuleen just noin.
VastaaPoistaOletko muuten huomannut että tuossa takissasi yksi raita näyttää erilaiselta. Aivan kuin siinä olisi lampaita. ;)
Apua! Missä? Jaaaa, niin lampaita... :D
PoistaSe on jännä, miten kaikki tuntuu muuttuvan vuosien myötä aina vaan pelottavammaksi. Lapsena sitä meni pää kolmantena jalkana, kiipeilin puihin ja vaikka mitä. Ei sitä enää uskaltaisi. Mutta nyt reippaasti steekkaamaan!
Hei, hiieeno! Ja tuo auki leikkaaminen (steekkaaminen - opinpas juuri uuden termin :D ) kuulostaa juuri niin pelottavalta kuin kuvailit. Hui! Ai niin: lampaat!
VastaaPoistaLampaksia!
PoistaTää on kyllä kaunis. Mä tykkään kyllä tukusta ja muistakin villalangoista, mut en voi harkitakkaan pidettäväksi iho vasten tai edes puuvillapaidan päällä. Se kutina on aivan armotonta =(
VastaaPoista