Makeaa mahan täydeltä

Täytyy sanoa, että jos blogiin on tässä kohtaa tullut jokunen uusi lukija, niin heille ei tällä hetkellä vaikuta kovinkaan uskottavalta väite siitä, etten tykkää neuloa samaa mallia useampaan kertaan. Enkä tosiaan tykkää. Mutta kerran nyt on hyvä putki päällä, niin mitäpä sitä suotta rikkomaan.

Mitä: Nordic arrows / Susanne Sommer

Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm

Mistä: Qing Fibres Silky Merino Singles + PetrichorYarns Merino Single x 2, 84 + 88 + 73 g

Neuloin viime kesänä Laine Magazinen ensimmäisen numeron upean huivimallin. Käytin siihen mahdottoman herkullisia lankoja: sinkkumerino ja sinkkumerinosilkkiä ja vielä kirsikkana kakun päälle Donegal tweediä. Ja huivista tuli kerrassaan upea. Henkeäsalpaava. Ja ihan hyvän ystävän värinen. Että se meni sitten synttärilahjaksi se.

Aika lailla heti oli selvää, että omakin pitää saada. Koska ekan huivin langat tuntuivat niin mahdottoman hyviltä, päätin mennä samanlaisilla herkuilla. Ensimmäiseksi pääväriksi valitsin yksisäikeisen, hempeän vaalean violetin Qing Fibresin merinosilkkisekoitteen. Siinä oli violetilla pohjalla upeita karkkivärisiä roiskeita. Kaverikseen se sai PetrichorYarnsin merinosinkun, jossa oli mustalla pohjalla samoja karkkiroiskeita. Se oli kerrassaan galaktisen upea väri ja hauskasti nämä kaksi yhtä aikaa sointuivat täydellisesti toisiinsa ja silti näyttivät omalla tavallaan lähes mustavalkoiselta parilta.

Ongelmana oli enää reunavärin valinta. Koska olin päättänyt pitää tämän yksilön itselläni ja hassasin siihen lankavarastoni suuria aarteita, piti reunuksenkin oleman täydellinen. Niinpä kysäisin, värjäisikö PetrichorYarnsin Johanna meikäneulojalle semmoisen galaktisen sinivioletin langan. Ja heti kohta sain vastausviestinä kuvan kolmesta justiinsa sellaisesta langasta. Että mikäs näistä laitetaan postikustin kyytiin. Sanoisin, että vallan nopeaa palvelua! Kun lanka vihdoin saapui perille, se oli täydellinen. Jos olisin pitemmälti kuvaillut kaipaamaani galaktista sähköistä siniviolettia ja lähetellyt puoli päivää inspiskuvia aiheesta värjääjälle, olisin varmaan saanut tasan tämän värisen langan.

Sitten piti vain neuloa. Kuten ensimmäiselläkin kerralla, tämä oli kerrassaan viihdyttävä neulomus. Kunhan hommaan pääsee sisälle, neulominen on sujuvaa. Ensikertalaiselle briossikokeilijalle en tätä suosittelisi, enkä seuraneuleeksi missään nimessä (vaikka taas kerran tyhmyyksissäni neuloin tätä seurassa). Mutta etenkin näin toisella kerralla jopa briossikolmiot olivat helposti ymmärrettävissä ja niistäkin löytyi looginen rytmi.

Ja ihan niin kuin ensimmäiseltä kerralta muistelinkin, viimeisten kahden kolmion neulominen vei tuhottomasti aikaa. Sitä ajattelee, että johan tässä on tahkottu melkein kaikki kolmiot, mutta ne kun kasvavat koko ajan suuremmiksi.

Ensin siis neulotaan huivista keskiosa, jossa ainaoikeinraitoja rytmittävät hauskasti lomittain asettuvat patenttineuleiset kolmiot. Sen jälkeen keskiosan reunoilta poimitaan n. miljoona silmukkaa ja neulotaan kolmannella värillä reunus. Reunuksen ylänurkissa on kaunis briossikuviointi ja reunusta muotoillaan lyhennetyin kerroksin niin, että se on leveämpi ylhäältä kuin kolmion terävimmästä kärjestä. Lopuksi ne miljoona silmukkaa päätellään i-cord -nauhaa neuloen.

Olihan tuossa hommaa, mutta ah, kuinka nautin joka hetkestä. Näitä voisi kuvitella neulovansa jopa kolmannen. Mutta tästä en aio luopua, vaikka sisko kuinka väittää, että nyt tulin neuloneeksi ihan hänen värisensä huivin. Hei: fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me. Kahdesti en tähän samaan vipuun mene. Sitä paitsi olen löytänyt ainakin osittain takaisin värien pariin! Ja se on aika paljon se, jos tämmöinen epävärikummitus ei pidä hurjana ideana käyttää sähköisen galaktista siniviolettia kasvojaan vasten. Jännä nähdä, koskeeko tämä kummallisuus muuta kuin asusteita.

Neulisti