perjantai 29. kesäkuuta 2012

Englantilainen välipala

Kävimme miehen kanssa seikkailemassa Englannissa, joten viimeisen viiden viikon aikana ei ole syntynyt kovin paljoa neulosta. Jotain pientä ehti sentään valmistuakin, nimittäin pipo vauvalle.


Mitä: Poppy / Justine Turner
Miten: Pyöröpuikko 4 mm + sukkapuikot 4 mm
Mistä: Austermann Algarve Grande, 20 g

Hauskasti resoria vaille poikittain neulottavan Poppy-pipon ohje löytyy Ravelrysta. Ohjeen vastaisesti käytin villalangan sijaan merseroitua puuvillaa, Austermannin Algarve Grandea. Ei ehkä ihan täydellisin valinta, mutta riittävän kiva pipo tuli kuitenkin. Luonnollisestikin unohdin punnita pipon ennen napin ompelemista, mutta noin 20 grammaa tähän meni.


Voi että olen muuten onnellinen omasta kodista ja Suomen kesästä! Vaikka reissussakin oli kivaa ja ikävä jäi Englantiinkin, niin on se kyllä vaan ihana päästä laittamaan ruokaa omassa keittiössä, pestä hiukset omassa suihkussa ja nukkua omassa sängyssä oman tyynyn ja peiton kanssa.


Loppuun vielä vilkaisu seuraavaan pikku projektiin, jota näpersin Kensingtonin puistossa. Olipa ihanaa kolmen viikon sateiden jälkeen päästä nauttimaan auringosta!

Terkuin Vyyhti


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Mahdottoman malttamatonta

Tehtailin taas muutaman vauvanvaatteen Vyyhdin maha-asukkaalle. Ensin pakersin Raya Budrevichin suloisen Cascade-neuletakin. Olin nähnyt täällä aivan ihanan toteutuksen tuosta, mutta hillitsin haluni juosta lankakauppaan ja järkevänä käytin vanhoja jämälankoja. Näin pieneen projektiin, kun nekin riittävät.

Neuletakki söi Novitan Isoveli-lankaa 125 g. Puikot 4.5 mm.

Mitä: Cascade / Raya Budrevich
Miten: Puikot 4,5 mm
Mistä: Novita Isoveli, 125 g

Malli on muuten hyvin simppeli, mutta nappilistaa koristaa lehtirivistö. Näin kirjavalla langalla niitä on toki hieman hankalampi hahmottaa. Luotan kuitenkin lahjansaajan kaipaavan paljon lämmikettä talveksi, joten eiköhän tämäkin passaa.

Neuletakin lisäksi pistin juhannuksena puikoille villahousut. Ne hujahtivatkin vauhdilla, melkein jo loppui neulottava mökkireissulla. Myös näihin sain kätevästi käytettyä vanhoja ylimääräisiä lankoja. Mutta katsokaapa: Novitalla on ollut hullu langanvärjääjä vapaalla. Yläosan resorissa silmukkamäärä pysyy koko ajan samana, joten olettaisi värityksenkin kulkevan tasaisesti. Vaan tässä on ensin läikkiä, sitten vinoon kulkevia raitoja ja lopuksi värjäri on pistänyt täysin ranttaliksi. :D

Pöksyt söivät Novita Woolia ja Nalle Coloria yhteensä 70 g. Puikot 3.5 ja 4.5 mm.

Mitä: Villahousut / Drops
Miten: Puikot 3,5 mm ja 4,5 mm
Mistä: Novita Wool + Novita Nalle Color, 70 g

Minun oli tarkoitus yllättää Vyyhti näillä vauvanvaatteilla, kun hän palaa matkoilta. Minä mitään malta. Saat, Vyyhti, yllättyä blogia selatessa. :)


Malttamaton Neulisti

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Koukussa arvontoihin

Me ollaan Vyyhdin kanssa ihan innolla arpomassa vähän väliä. Mutta hälläpä väliä, teillä tuskin on mitään sitä vastaan? :)

Meidän blogissa oli eilen illalla käyty yhteensä 20 000 kertaa. Sitä täytyy siis ehdottomasti juhlistaa laittamalla hyvää mieltä langan muodossa jakoon. Tätä varten shoppailtiin jo tuossa keväällä Silmä, pisto, tikki, takki -käsityötarvikemarkkinoilta Ilun väri-iloittelu. Lanka sis. 80 % merinovillaa, 10 % polyamidia ja 10 % kashmiria. Vyyhdissä on 100 g / 400 m ja se sopii 2.0 - 3.0 mm puikoille.


Arvonta alkaa n-y-t ja päättyy 30.06. klo 23.59. Arpoja voi haalia itselleen vanhaan tuttuun tapaan:

1. arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen
2. arvan saat, jos olet lukijamme
3. arvan saat mainostamalla arvontaa omassa blogissasi

Kerrothan kommentissasi, monellako arvalla osallistut. Me taas tapamme mukaan koetamme keksiä jonkin hassunhauskan tavan arvonnan suorittamiseen. Siitä ei heru lisäarpoja, mutta terveisiä saa lähettää. Vaikka äidille.

Terveisin Vyyhti & Neulisti

Ps. Terkkuja äidille.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kiitti kalois...

eli Liftari, johon tuli vain 41 piikkiä. Lanka nääs lopahti kesken. Huivista tuli nätti kuin mikä, mutta kyllähän tuo kirjan ystävää häiritsee hieman. Jos joku ei ole lukenut Linnunradan käsikirjaa liftareille, niin tämä vitsi aukeaa opuksen avulla. Ajattelin tässä ensin tarkemmin selventää, mutta sillä saattaisin pilata joltain hauskan lukukokemuksen paljastamalla jutun etukäteen.

Huivi söi Zeldan Kesämielellä -lankaa 47 g.

Olin koko tämän viikon työmatkalla ja reissuun piti tietenkin napata jotain helppoa neulottavaa. Ostin äskettäin Zeldalta ihania karkkeja lankalipastooni ja niitä piti heti päästä neulomaan. Kaunista lankaa varten täytyi löytää ohje, jossa langan värivaihtelut näkyisivät hyvin. Siispä päätin vihdoin hypätä liftarijunan kyytiin ja neuloa tämän hyvin suositun huivimallin.

Puikot olivat 3.5 mm pyöröpuikot.

Mitä: Hitchhiker / Martina Behm
Miten: Pyöröpuikot 3,5 mm
Mistä: Zeldan Kesämielellä, 47 g

Liftari oli oikein hauskaa neulottavaa ja siitä erityisen mukava, että sitä voisi neuloa juuri sen verran, kuin lankaa piisaa. Itse tähtäsin kuitenkin siihen ohjeen 42 piikkiin.



Ajattelin tehdä tämän itselleni, kun lanka on niin huumaavan värinen. En kuitenkaan vielä tiedä, osaisinko käyttää tämän mallista huivia. Ehkäpä se päätyy äidille, joka rakastui siihen ensi silmäyksellä.

Neulisti

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Aurinko armas

Onpa täällä ollut kamalan hiljaista! Syynä Vyyhdin seikkailut maailmalla ja minun hieman isompi, vihdoin valmistunut projekti. Tällä kertaa valmistui ihanan aurinkoinen pieni peitto. Olin ihastellut ohjetta jo pitkään, mutten raaskinut ostaa, peitto kun syö niin paljon lankaa. Karnaluksin reissulta lopulta kotiutui juuri oikean sävyistä keltaista ja pääsin pistämään peiton puikoille.

Peitto söi Rowanin Cotton glacea 750 g.

Puikot olivat 4.5 mm pyöröpuikot.
Mitä: Sunbreak / Margaret Mills
Miten: Pyöröpuikot 4.5 mm
Mistä:  Rowan Cotton glace, 750 g

Peitto neulottiin ensin suljettuna neuleena, kunnes aurinkokuvio oli valmis. Sen jälkeen tehtiin kumpikin reuna erikseen. Lopuksi neulottiin hauska palmikkoreunus ja ommeltiin se kiinni peittoon. Sitten vain kastelu ja pingotus. Ohjeessa neuvottiin neulomaan reunus neljässä palassa ja ompelemaan sitten kulmistaan yhteen. Laiskuri minussa kysyi heti, miksi ihmeessä? Ihan kätevästi sen sai neulottua yhdessäkin palassa. Tämän verran siis muokkausta ohjeeseen.



Oli vaihteeksi jotenkin omituisesti mukavaa aloittaa työ, jonka tiesi kestävän hyvän aikaa. Jostain syystä tuntui rentouttavalta tietää, että tässä sitten piisaa neulottavaa. Lisäksi tämä ohut puuvillalanka tuntui monen muun jutun jälkeen ihanan paksulta ja nopeasti etenevältä! :D


Viikon neulomisen jälkeen iski tietenkin lopulta kyllästyminen. Vieläkö tätä kestää pitkään? Painava työ rasitti ranteita ja on tylsää neuloa pelkkää sileää, vaikka se helpottaakin tv:n seuraamista. Lopulta jäljellä oli enää reunus, jonka ajattelin valmistuvan nopeasti, mutta väärässäpä olin. Siinä sitä vasta urakkaa riittikin, viikko vierähti pelkissä palmikoissa. Ennen pitkää peitto kuitenkin valmistui ja lopputulos on aivan ihana! Mittaa peitolle tuli noin 110 x 130 cm. Ja loppujen lopuksi sitä lankaakin jäi sitten yli, koska kuka sitä nyt jaksaa koko sängyn kokoista peittoa nyhrätä viikko toisen perään? :)


Mikä siinä onkin, että uutta lähtee aina innolla aloittamaan ja kahden päivän innokkaan neulomisen jälkeen homma alkaa maistua puulta ja tahtoo vain saada mahdollisimman äkkiä valmista, jotta pääsee seuraavan työn kimppuun? Orastavan startiitin oireita havaittavissa?

Neulisti

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Jänöllä on pätkät korvat

Huisin suloinen yhden illan projekti. Valmistui aivan hetkessä. Kyseessä on siis Noe Knitin hurmaava pupumyssy vastasyntyneelle.

Myssy söi seiskaveikkaa yhteensä 33 g.

Mitä: Bunny beanie / Noe Knit
Miten: Sukkapuikot 4.5 mm
Mistä: Novita 7veljestä, 33 g

Taas tuli opittua jotain uutta. Pipossa tehdään silmukoita luodessa hauska nirkkoreuna, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Sääli, ettei näy tuolta rullautuneen reunuksen sisältä. Sen verran muokkasin ohjetta, että tein korvien vaaleanpunaiset osiot oikeaa enkä nurjaa. Omaan päähän tämä ei "ihan" mahtunut. 

Puikot olivat 4.5 mm sukkapuikot.


Hui, miten hiljaista täällä blogissa on ollut, kun Vyyhti seikkailee maailmalla ja minulla oli hieman isompi projekti puikoilla. Huomenna se on jo toivottavasti kuivunut ja pääsen kuvaamaan. :)

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...