tiistai 21. maaliskuuta 2017

Ystävälle

Kuten moni luki blogista, Vyyhti karkasi maailmalle. Eipä hätiä, nääs kun tiedän osoitteen ja voin mennä silloin tällöin perässä. I know where you live, ja kaikkea muuta rakkaan ystävän stalkkaukseen sopivaa tekstiä. Kävin siis Vyyhdillä kylässä ja neuloin matkalla sukat. Ja jätin ne Vyyhdin jalkaan.


Mitä: Perussukat / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: La Bien Aimée MCN Light + The Uncommon Thread Twist Sock, 42+16  g
Ravelryssa

Kuten kuvasta näkyy, tein raitasukat. Ai ei näy vai? En nimittäin tarkoita raidoilla näitä värikkäitä pätkiä. Tässä on raidoitettu kahta harmaata lankaa, joista toisessa on värikkäitä pätkiä seassa. Joo, en erota itsekään, missä kohtaa yksi harmaa vaihtuu toiseen. Uskokaa silti, kun kerron, että tässä on tehty kahdella harmaalla kolmen kerroksen raitoja.



Ennen joulua kalistelin toverin kanssa onnelliset sukat meidän ja maailman välejä pehmentämään. Meiltä molemmilta jäi niistä lankaa yli ja etenkin toveri on sitä mieltä, että kerran korkattu lanka on so last season. Ostin toverilta sekä kalistelusukista jääneen jämän että yhden toisen harmaan langan, jonka jälkeen minulla oli hyppysissäni yhteensä 90 g lankaa. Siitähän saa kevyesti sukat.



Iloisen kirjava La Bien Aiméen lanka ei olisi yksinään riittänyt toisiin sukkiin, mutta raidoittamalla sen sai venymään toiseenkin pariin. Resorin, kantapäät ja varpaat tein yksin sillä ja muut osat raidoitin toisella harmaalla. Raitoja tästä ei erota, mutta lopputulos oli paljon hauskempi kuin osasin odottaakaan. Oikeastaan kävi paremmin kuin hyvin, kun raitoja ei erota. Nyt sain toisella harmaalla venytettyä herkkulankani riittävyyttä ja raidoitus näyttää ainoastaan hieman harventaneen väriläiskien tahtia.



Vyyhdille sukat kelpasivat paremmin kuin hyvin. Erityisesti sen takia, että raidoitus toisella langalla rauhoitti väriläiskälangan ilmettä sopivasti. Olipa ihana pitkän tauon jälkeen pitää neulekuvaussessiot vanhan bloggaajakamun kanssa. Pysyköön jalkasi taas hetken lämpöisempänä!

Neulisti

torstai 16. maaliskuuta 2017

Utuisia aaltoja

Viime kesäisillä neulefestareilla lahjottiin kaikkia osallistujia Veera Välimäen huiviohjeella. En alunperin aikonut neuloa sitä, mutta ajan myötä malli alkoi puhutella minuakin.


Mitä: Hazy Waves / Veera Välimäki
Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Handu Handdyed Perussukkalanka + Ikke Yarns Merino/Nylon/Cashmere, 93 + 88 g
Ravelryssa

Huivi oli yksinkertainen ja koukuttava. Jopa niin koukuttava, että huitaisin sen valmiiksi ihan parissa päivässä.


Malli alkaa päävärillä tehtävän viiston huivin kapeimmasta nurkasta. Alkuun neulotaan pitkästi ainaoikeaa muotoillen huivia välillä hiukan lyhennetyillä kerroksilla. Ennen reunusta tehdään viimeiset lyhennetyt kerrokset kontrastivärillä raidoittaen.


Reunaan neulotaan kontrastivärillä simpukkakuvioita - nekin lyhennetyin kerroksin muotoillen. Tyypillistä ja kaunista Veeraa. Ei jää epäselväksi, kuka tämän ihanuuden on suunnitellut.


Sen sijaan huomattavasti epäselvemmäksi jäävät huivin värit, joita ei mihinkään kuvaan tahtonut saada toistumaan oikein. Pääväri on Handun merinoa värissä Totinen mörkö. Nimi kuvaa väriä ihan täydellisesti. Tämä on semmoinen jännittävä ruskea, joka taittaa metallinhohtoiseen vihreään. Erikoisjännä väri. Hurjan kaunis, eikä näy näissä kuvissa yhtään.


Kontrastiväriksi nappasin lankalipastosta Ikken kasmirssukkista vihreän, sinisen ja keltaisen kirjavana vyyhtinä. Voi jesta. Olenhan minä ennenkin neulonut kasmissukkalankoja, mutta joka kerta ne viettelevät yhtä hurjasti. Tavallinen sukkalanka tuntui tämän rinnalla piikkilangalta, vaikka sekin oli oikeasti pehmeää. Huivissa kasmir ei ehkä joudu niin kovalle koetuksellekaan, että alkaisi nyppyyntyä holtittomasti.

Tämä huivi lähtee lämmittämään tädin kaulaa, mikäli värivalintani hyväksytään.

Neulisti

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Neulojan sivupersoona

Tässä vuosien varrella on alkanut epäilyttää, että neuloja sisälläni omaa sivupersoonia. Semmoisia ketkumaisia tyyppejä, jotka saavat ne kaikista "parhaat" ideat.


Mitä: Stormcloud mitts / William Nelson
Miten: Sukkapuikot 2.25 mm
Mistä: The Uncommon Thread Silky Merino Fingering, 36 g
Ravelryssa

Olen melkoisen vakuuttunut, että se oli joku täysin hallintani ulkopuolelle jäävä sivupersoona, jonka mielestä oli kannattavaa pitää startiittiviikkoa kahtena vuonna. Pidin siis sekä 2014 että 2015 helmikuun ensimmäisellä viikolla startiittipirskeitä, joissa joka ikinen päivä aloitettiin joku uusi projekti - ja viimeiset kaksi tammikuuta olenkin sitten viettänyt yrittäen tuhota startiittiviikkojen tuotoksia.

Olen aika varma, että se sama sivupersoona on se, jonka mielestä neuleprojekteista ei tarvitse tehdä muistiinpanoja, koska voihan kaiken sitten laskea myöhemmin, jos on tarvis. Ja ihan ehdottoman varmasti se on se sama sivupersoona, joka sitten jättää laskematta kämmekäs nro ykkösestä siihen tehdyt muokkaukset kämmekäs nro kakkosta neuloessaan. Itse olen epäilemättä syytön tähän kaikkeen ketkuiluun.


Faktat pöytään: Helmikuun 2015 startiittiviikolla tuli aloitettua kämmekkäät masokistineulojalle tyypilliseen tapaan: "Onpa erikoisen näköinen pintaneule! Näitä pitää kokeilla." Aloitin neulomaan kämmekkäitä, joissa on hyvin erikoinen ja vähän haastava pintaneule, joka koostuu nostetuista lankalenkeistä, helmistä ja vaikka mistä. Haastavan pintaneuleen lisäksi malli oli kirjoitettu tasona neulottavaksi, mihin piti tietysti puuttua. Erityisen lisähaasteen hommaan toi se, että pintaneuleen jännittävimmät asiat tapahtuvat nurjan puolen kerroksilla, jolloin ohjeen kuvatutoriaalia katsellessa pitäisi se päänsä sisällä osata kääntää toisella puolella neulottavaksi. Helppoa kuin nakki, eikö?

Kämmekkään alku jäi kaikessa ärsyttävyydessään lähes vuoden jäähylle. Viime vuonna tuskien tammikuussa päätin palata asiaan ja sain neulottua ensimmäisen kämmekkään peukaloa vaille valmiiksi. Tänä vuonna tuskien tammikuussa ärsyynnyin parittomaan kämmekkääseen ja päätin vihdoin saattaa projektin loppuun - ja kaikki meni suorastaan kuin elokuvissa. Not.


Manasin ohjetta, joka piti paitsi muuntaa suljettuna neulotuksi, sain myös itse soveltaa toisen kämmekkään ensimmäisen peilikuvaksi. Noin puoli kämmekästä myöhemmin huomasin, että ohje sisälsi kyllä oman ohjeistuksensa toisenkin käden kämmekkäälle, en vain ollut huomannut sitä. Hyvä minä.

En ole aikoihin neulonut mitään sukkapuikoilla. Mutta koska muistin neuloneeni ensimmäisen kämmekkään neliskanttisilla sukkapuikoilla, joilla on usein eri tiheys pyöreisiin puikkoihin verrattuna, oli ne pakko ottaa toiseenkin kämmekkääseen. Ja koska nykyisin käytän kaikessa aina magic loop -tekniikkaa pyöröpuikoilla, sukkapuikot olivat koko ajan tiellä ja tökin niillä itseäni vähän väliä.

Jos ohjeärsytys ja puikkojen tiellä olo unohdetaan, neulominen sujui muuten yllättävänkin jouhevasti. En toista kämmekästä neuloessani ymmärtänyt enää yhtään, mikä siinä pintaneuleessa muka oli ollut niin vaikeaa sisäistää ja neuloa. Kunnes lopulta tajusin unohtaneeni, että kuvatutoriaalin kuvat oli piirretty kämmekkään nurjalta puolen. Lopputuloksena näissä kämmekkäissä on ainakin kolmella eri tavalla neulottua pintaneuletta - liekö mikään niistä tehty oikein.


Ja paras oli vielä edessä. Kun loppu alkoi vihdoin häämöttää ja tarkistuslaskin mallikuvioiden toistoja, huomasin kämmekkäiden olevan ihan eri kokoiset. Tässä kohtaa oli kauhean hauska huomata, että olin ensimmäisen kämmekkään kohdalla päättänyt tehdä siitä ohjetta selvästi lyhyemmän. Niin. Kuten aiemmin totesin, se sama ketkumainen sivupersoona unohtaa aina kaiken tämmöisen tärkeän. Tässä kohtaa pääpersoona, elikkäs meikäneuloja, päätti vähät välittää ja neuloi kämmekkäät loppuun. Olkoot ihan minkä kokoiset keskenään huvittaa.

Että tulipahan kämmekkäät. Pingottamisella sai pahimman kokoeron piilotettua. Sovitaanko kuitenkin, etten enää anna sivupersoonan pitää startiittiviikkoja?

Neulisti

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Eri kuitujen kesto käytössä

Eräs lukija pyysi minulta postausta siitä, miten erilaisista langoista tehdyt neuleeni ovat kestäneet käyttöä. Pengoin vaatekaappia ja etsin muutaman malliesimerkin siitä, miten tietyt kuidut ovat nuhjuuntuneet tai olleet nuhjuuntumatta käytössä.

Aloitetaan alpakasta. Neuloin 2013 Veera Välimäen Still light -tunikan Drops Alpacasta. Lanka on 100% alpakkaa, joka on tunnettu pörheydestään.


Tunika on ollut ahkerasti käytössä ja alpakka on nyppyyntynyt jonkin verran. Itse asiassa odotin, että neule olisi ollut paljon nyppyisempi ja nuhjuisempi, kun kaivoin sen kaapista, mutta se yllätti positiivisesti. Neljä vuotta käyttöä ja isompia määriä nukkaa löytyy lähinnä taskujen pohjilta.


Myös seuraavan paidan langassa on alpakkaa mukana. Neuloin 2016 keväällä Joji Locatellin Light rain -puseron Baa ram ewen Tituksesta. Langassa on 50% wensleydalea, 20% blue faced leicesteria ja 30% alpakkaa. Wensleydale on hyvin pitkäkuituista (ja hiukan karheaa), mutta bfl tuo tähän lankaan kivasti pehmeyttä.


Puserosta on nopeasti tullut yksi käytetyimpiä neuleitani. Ja tämän langan kanssa se käyttö myös näkyy. Irtokuidut kasaantuvat suuriksi ja näkyviksi nypyiksi - etenkin kyljissä ja hihoissa, eli niissä kohdissa, jotka käytössä hankaavat toisiaan vasten. Tästä huolimatta, paita on niin mukava ja pehmoinen päällä, etten jaksa niin välittää sen nyppyisyydestä.



Se alpakasta. Pohditaanpa sitten erilaisten merinolankojen käyttäytymistä. Olen neulonut useammankin paidan yksisäikeisistä merinolangoista, kuten Madelinetosh Merino Lightistä ja Hedgehog Fibresin Skinny Singlesistä. Tässä käsiteltävä yksilö on 2015 neulottu Hanna Maciejewskan Moyen Age.


Merino on pehmoisuutensa vuoksi hyvin altis nyppyyntymiselle. Lisäksi yksisäikeinen lanka on herkempää kuin monisäikeinen, kun siinä merinon lyhyet kuidut pääsevät nousemaan pörröisinä neuleen pintaan. Tämäkin pusero on nuhjuuntunut käytössä jonkin verran, mutta vähemmän kuin mitä olisin voinut muiden merinosinkkunurinoista päätellä. Paita on nuhjuisin toisiinsa hankaavista kyljistä ja hihoista, sekä tiukimmasta kohtaa rinnanympäryksen korkeudelta. Nypyt ovat kuitenkin kovin pieniä, eivätkä siksi häiritse minua kovinkaan paljon. Tämän lisäksi esimerkiksi suunnittelemani Wrought iron -pusero on neulottu merinosinkusta ja on kestänyt hyvin sen, että siitä on nopeasti tullut suosikkipaitani.


Paksumpia merinoneuleita edustaa 2014 valmistunut The Uncommon Threadin Merino DK:sta neulottu Veera Välimäen Hooray cardigan. Tämä on luottotakkini kylmimmissä talvipakkasissa.


Lanka on sen verran tiukkakierteistä, ettei takissa näy merinon pehmeydestä huolimatta juuri mitään kulumisen jälkiä. Toisen etukappaleen helmasta löysin muutaman nypyn, mutta siinä kaikki. Kierteessä lienee sen salaisuus.



100% merinon lisäksi minulla on useita neuleita, joissa on merinon kaverina silkkiä. Kauan sitten vuonna 2012 neuloin ihanan paksusta ja kevyestä Manos del Uruguayn Silk Blendistä itselleni Amy Christoffersin Pomme de pin cardiganin. Lanka on yksisäikeistä ja siitä on 70% merinoa ja loput silkkiä.


Pomme de pin on neulevarastoni ehdoton ykkönen. Se on valmistumisestaan lähtien ollut lähes päivittäisessä käytössä. Olenkin jo 2013 kirjoittanut Ravelryssa projektin muistiinpanoihin, että jos minun olisi pakko valita vain yksi neule loppuiäkseni, se olisi tämä. Koska takki on ollut niin kovassa käytössä, käytön jäljet myös näkyvät siinä. Paitsi että yksisäikeinen merinopohjainen lanka on innokas nyppyyntyjä, silkillä on omat omituisuutensa. Silkki näet nostaa jo pienen käytön jälkeen eräänlaisen hohdon neuleen pintaan - haloksikin (=sädekehä) tätä kutsutaan. Se tekee neuleen pintaan harmahtavan, hohtavan kerroksen.



Takki on siis sekä nyppyyntynyt, että halon peitossa. Se on myös todella ahkeran käytön seurauksena hiukan huopunut hihansuista. Tämä osoittautuikin pelkästään positiiviseksi jutuksi, kun ompelutouhuissa menin vahingossa leikkaamaan kankaan lisäksi vekin tämän takin hihansuuhun. Ensin meinasi päästä parku, mutta sitten huomasin, ettei huopunut hihansuu aio lähteä purkautumaan. Se ei ole ollut pikku vekistä moksiskaan. Tätä takkia on rakastettu, ja se näkyy. Mutta antaa näkyä, aion käyttää tätä jatkossakin.


Olen neulonut vaatteita myös monisäikeisestä merinosilkistä. Tämän Veera Välimäen suunnitteleman Laneway-tunikan neuloin kesällä 2014 The Uncommon Threadin Merino Silk Fingering -langasta. Nykyään langalla on vähän eri koostumus, mutta tuohon aikaan siitä oli 50% merinoa ja 50% silkkiä.


Myös tässä tunikassa erottuu selvästi silkin halo - ainakin, jos sitä tarkastelee paikan päällä eikä näistä valokuvista. Harmahtava halo peittää tunikaa, mutta nyppyjä ei juurikaan löydy kuin kainaloista, jotka ovat vaatteessa kovimmilla. Vähistä nypyistä saanen kiittää silkin korkeaa osuutta langassa sekä monisäikeisyyttä. Tunika on ollut niin mukava ja tyylikäs käytössä, että olen viime aikoina suunnitellut toisen saman moisen neulomista - merinosilkistä tälläkin kertaa.


Entä sitten muut kuidut kuin merino? Yksi suosikkikuitujani on BFL eli Blue faced leicester. Se on lähes yhtä pehmeää kuin merino, mutta kestävämpää. 2014 keväällä neuloin itselleni yhdistelmän Joji Locatellin Feathers in the wind - ja Veera Välimäen Make space -takeista. Lankana minulla oli Kraft Hand-dyed BFL DK. Lanka on 100% pöffeliä, eli BFL-villaa.


Tämäkin neule on vaatekaappini käytetyimpiä. BFL-lanka on kestänyt käyttöä hyvin. Se ei ole juurikaan nyppyyntynyt vuosien varrella, mutta kuitu on sen verran merinoa pörheämpää, että tämäkin tuntuu muodostaneen oman pienen halonsa takin pintaan - ei tosin niin selkeästi kuin silkki. Yksi syy nyppyttömyyteen on varmastikin langan monisäikeisyys.


Jos sitten lopuksi katsottaisiin ihan villaa. Syksyllä 2013 neuloin itselleni Veera Välimäen Opettajattaren Louhittaren luolan Väinämöisestä. Halusin rentoon paitaan hiukan rakennetta, minkä vuoksi valitsin langaksi ihan villaisen sukkalangan. Väinämöisestä on 75% villaa ja loput 25% nylonia.


Takki on selvinnyt kunnialla kovasta käytöstä, enkä löytänyt siitä kovinkaan montaa nyppyä. Sukissa lanka (tämä ja kaikki muutkin) nyppyyntyy huomattavasti helpommin. Lanka ei toki ole mikään pehmein mahdollinen ihoa vasten, mutta tiesin sen projektia aloittaessani ja hipiäni kestää villaista tuntua aika hyvin.


Täysvillaisia takkeja edustaa tässä katsauksessa viime syksynä itse Tukuwoolista suunnittelemani Uan. Tukuwool Fingering on suomalaista, kaksisäikeistä villaa. Se on yhtä aikaa pehmoista, mutta selvästi villaisen rouheaa. Takki on ollut todella ahkerassa käytössä ja nyppyyntynyt sen myötä aika lailla.


Langan kierre on melko löyhä, mikä tekee langasta pehmeän, mutta altistaa sen myös nyppyyntymiselle.



Paitsi neuleiden kestävyydestä, minulta kysyttiin myös niiden huoltamisesta. Villaahan ei tarvitse pestä, jollei mene sotkemaan neuleitaan. Villavaatteille yleensä riittää tuuletus. Paidat ja takit voi vaikka pistää henkarissa takapihalle roikkumaan pakkassäässä, niin johan virkistyvät. Jos neuleitaan pesee, on varauduttava siihen, että ne täytyy sitten myös pingottaa uudestaan. Uudelleen pingottaminen voi muutenkin tehdä silloin tällöin hyvää, vaikka onkin ärsyttävän työlästä.

Tästä postauksesta inspiroituneena innoistuin vihdoin ostamaan itselleni Sweater stone -nukanpoistokiven. Kokeilin sitä kaikkiin postauksessa esiteltyihin neuleisiin ja sain aikaan korkean keon nukkaa, nöyhtää ja nyppyjä. Parhaiten nukkakivi puri Drops Alpacaan, Baa ram ewen Titukseen ja Tukuwooliin. Näin pikaisella kokeilulla voin suositella sen käyttöä nyppyisiin neuleisiin. Sen sijaan toisten neuleiden kohdalla, jotka eivät olleet niinkään nyppyisiä vaan esim. silkin halon peitossa, nukkakivi tuotti enemmän nukkaa kuin poisti. Älä siis yritä käyttää sitä neuleeseen, jossa nyppyjä ei oikeasti ole poistettavaksi, koska tällöin nyppykivi saattaa vain rikkoa langan pinnan.


Neulisti

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Ruusuisia unelmia

Innostuin viime vuonna viime tipassa ilmoittautumaan Nancy Marchantin briossikurssille, kun sellainen Kerässä järjestettiin. Ja siitä kovasti innostuneena ostin itselleni Nancyn briossihuiveja sisältävän kirjan ja pistin kiireesti yhden puikoille. Ja pitkään se puikoilla viihtyikin...


Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Madelinetosh Prairie + Manos del Uruguay Marina, 40 + 38 g
Ravelryssa

Aina kaikki ei vaan toteudu käytännössä ihan niin kuin tuli haaveiltua. Ensinnäkin päätin neuloa huivin mohairin sijasta pitsivahvuisesta merinosinkusta. Virhe. Kas kun huivi vaatisi mohairin pörröisyyttä ollakseen vähänkään muhkeampi. Pitsilankani pingottui pitsilangan tapaan ohueksi, laskeutuvaksi hämähäkinseitiksi. Ei varsinaisesti toimiva ominaisuus kaulahuivissa. Tjaa.. Ehkä joku huolii tämän itselleen juhlamekon kaveriksi.


Toiseksi ajattelin tämän olevan viihdyttävä neule. Ja olihan pitsisten lehtien neulominen briossilla hyvinkin mielenkiintoista - ensimmäiset kaksi lehteä. Sen jälkeen tajusin, että tätä pitäisi jaksaa neuloa vielä yli metri. Yhtä ja samaa kaaviota. Huoh.


Kolmanneksi ärsyynnyin kirjaan. Nancy on ihan velho briossin kanssa ja kirja on kaunis kuin mikä. Mutta... En hirveästi arvosta sitä, että kirjailija kertoo itse käyttävänsä yleensä italialaista silmukoiden luontia briossissa. Hän kun jatkaa, että siihen löytyy ohjeet googlesta tai hänen toisesta kirjastaan. Niin, mutta kun minulla ikään kuin on nyt TÄMÄ kirja ostettuna, eikä se toinen!


Huivin neulominen venyi vaikka kuinka. Yritin edistää sitä toisinaan ottamalla sen ainoana projektina neuletapaamisiin, jotten voisi muuta kuin neuloa sitä. Tästä seurasi lähinnä vain infernaalinen hartiajumi ja päänsärky.


Erityis"suosikkina" vielä mainittakoon keskitetyt kavennukset lehtien päissä, joissa nostetaan keskimmäinen silmukka työn eteen hengailemaan siksi aikaa, kun kavennellaan muut pois. Sepä se vasta helppoa ja lystikästä olikin. Huomasinkin valmiista huivista, että olin yhdessä vaiheessa kyllästynyt tuon kavennuksen kanssa jonglööraamiseen ja tehnyt sen välillä toisin. Niin, että sekin sitten vaihtelee pitkin huivia.

Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Pah. Niin joo, neuloin huivia, kunnes se oli pikkaisen venytettynä 140 cm pitkä. Pingotuksessa se venyi yli 160 cm mittaan.

Neulisti

maanantai 27. helmikuuta 2017

Ihmeiden aika ei ole ohi

Kolme vuotta sitten pidettiin toverin kanssa helmikuun alussa startiittiviikko: joka päivä piti aloittaa joku uusi neuleprojekti. Aloitin takin. Neuloin sitä n. 8 cm. Ja sen jälkeen olen kuunnellut kavereiden kuittailua takista viimeiset kolme vuotta. Eivät olleet uskoa, että nostin sen talviunilta takaisin puikoille ja tein valmiiksi. Siitäs saivat. (Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin välillä epäilytti itseäkin...)


Mitä: Aidez / Cirilia Rose
Miten: Pyöröpuikot 6.0 ja 7.0 mm
Mistä: Cascade Yarns Eco+, 450 g
Ravelryssa

Aidez on kovasti suosittu ilmainen takkiohje paksulle langalle. Minulle lupailtiin lankakaupassa, että Cascade Eco+:sta riittää kolme jättivyyhtiä takkiin varmasti. Vähän epäilytti, mutta ostin langat ja laitoin työn puikoille.



Nolona on tunnustettava, että kuten monesti aiemminkin, neulominen karahti alkuinnostuksen jälkeen siihen, kun olisi pitänyt jaksaa hetki ajatella. Olin alkuun pohtinut ja muokannut silmukkamääriä jotenkin itselleni sopivammaksi ja sitten unohtanut koko jutun. Muutamaan kertaan vuosien varrella otin työn esille, mutta joka kerta aloin epäillä silmukkamäärän järkevyyttä ja jätin projektin odottamaan parempaa päivää. 


Tuskien tammikuussa, jolloin on kiellettyä aloittaa uusia projekteja, jollei ole tehnyt valmiiksi tai purkanut kaikkia vanhoja keskeneräisiä, Aidez nousi taas ajankohtaiseksi. Tällä kertaa päätin hillonneeni muutaman sentin takinalkua riittävän pitkään ja aioin purkaa sen. Vedin puikot pois työstä ja sovitin helmaa ympärilleni. Kah! Olinkin näköjään säätänyt silmukkamäärät ihan just kohdilleen, koska se olikin sittenkin juuri oikean kokoinen. Eikun puikot äkkiä takaisin silmukoihin ja neulomaan!


Takissa on ainakin neljää erilaista palmikkokaaviota, jotka kaikki kulkevat keskenään eri tahtiin. Heti takin aloitettuani yritin helpottaa neulomista tekemällä oman kaavion, jossa näkyisi kerralla kaikki, mitä etu- ja takakappaleissa tehdään. Ilman sitä projektin pariin palaaminen olisi saattanutkin tuntua ihan ylivoimaisen työläältä. Loppujen lopuksi, vaikka kaavioita onkin paljon, ne oppi ihan hetkessä ulkoa, enkä vilkaissutkaan jättikaaviotani alun jälkeen. Olkoonkin, että takin valmistuttua huomasin neuloneeni yhden palmikon koko ajan väärin, mutta hälläpä väliä, hyvältä se näyttää silti.


Ohje on tehty palasina neuloen. Ihan pöhelöä moinen. ohjeen muokkaaminen saumattomaksi onnistui ihan kivuttomasti. Loin puikoille kaikki taka- ja etukappaleiden silmukat kerralla ja neuloin yhtenä pötkönä kainaloihin asti. Sen jälkeen neuloin hihat samalle korkeudelle ja yhdistin ne vartaloon. Tässä mallissa kun on raglanhihat, ne oli helppo tehdä saumatta ilman sen kummempia kommervenkkejä. Koska halusin välttää kaikki saumat, neuloin shaalikauluksenkin siten, että yhdistin sitä samalla neuloessani takakappaleen yläreunaan. Neuloin kummankin puolen kauluksen niskan keskelle ja yhdistin silmukoimalla. Yritin myös muotoilla reunusta neulomalla kauluksessa muutamat lyhennetyt kerrokset juuri ennen niskaa, jottei kauluksen yläreuna lörpöttäisi niin pahasti.


Jälleen kerran pingottaminen teki taikojaan. Juuri puikoilta pudonnut takki vaikutti turhan naftilta ja näytti peilatessa pöljältä. Teki mieli nakata se nurkkaan unohtumaan, mutta tiesin antaa pingotukselle mahdollisuuden. Kyllä kannatti, koska takki venähti pingotuksessa huisin paljon ja siitä tuli just eikä melkein hyvän kokoinen. Lanka venähti kastelussa kuin alpakka, vaikka vyötteessä lukee, että tämä on ylämaan villaa Perusta.



Ja voi kuulkaa, miten pehmeää lanka onkaan! Se on uskomattoman kevyttä ja ilmavaa. Se tuntuu lämpöiseltä pilveltä päällä. Ja en ollut uskoa silmiäni, kun takki ei vienyt edes kahta kokonaista jättivyyhtiä. Saisin langoista vielä melkein toisen samanmoisen.


Kolme vuotta jäähyllä istunut takkiprojekti osoittautukin ihan helpoksi neulottavaksi ja lopputuloksena on erinomaisen kokoinen lötkötakki ylipitkillä hihoilla. Tämä pääsee varmasti ahkeraan käyttöön.

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...