Supersankari

Tein tässä keväällä jotain hurjaakin hurjempaa. Innostuin osallistumaan Facebookin ompeluryhmässä järjestettyyn yhteisompeluprojektiin, jossa kaikki ompelivat itselleen laukun. Jep. Laukun! Eikä siis mitään höttöistä ohutta kangaskassia, vaan kunnollisen ja jykevän laukun, johon mahtuu pakkaamaan viikonloppureissun tavarat.

Mitä: Weekend bag / ompeluryhmän ohje

Miten: Ompelukoneella

Mistä: Villakangasta, puuvillaa, tekonahkaa, niittejä, solkia, magneettilukkoja, vetoketjuja ja vaikka mitä

Joskus syksyllä huomasin gallupin, jossa kyseltiin, minkälaisen laukun yhteisompeluun löytyisi innokkaita ryhmäläisiä. Eniten ääniä sai ns. viikonloppulaukku, jollaista itsekin kyselyssä äänestin. Asiasta luvattiin infota lisää tämän vuoden puolella. Ystävänpäivänä projekti sitten alkoi. Ohjetta julkaistiin pala kerrallaan päivittäin ja sitten kovasti kohistiin keskenämme kaikkia sen ompelemiseen liittyviä hankaluuksia ja onnistumisen iloja. Ja nyt meillä on laukut!

Ihan ensimmäiseksi oli pienoinen urakka kasata itselleen kaikki tarvikkeet laukkuprojektia varten. Metalliset tilpehöörit ja valepohjaksi tarkoitettu muoviritilä oli onneksi koottu käteväksi, valmiiksi paketiksi Kangaskapinan verkkokauppaan ja sieltä sai samalla ostettua myös tarvittavia tukikankaita ja -huopia. Keinonahkan ja vuorin paksun puuvillan ostin Eurokankaasta, ja täydellistä päällyskangasta etsin Tallinnasta asti. Halusin kankaaksi jotain persoonallista ja kuitenkin laukkumaista. Tallinnanmatkalla olin etukäteen selvittänyt erään kangaskaupan osoitteen, mutta sieltä ei löytynyt kyllä mitään apuja laukkuhankkeeseen. Onneksi samalla kadulla oli kangaskauppoja pilvin pimein ja yhdestä pikku putiikista löysin sitten just eikä melkein täydellisen laukkumaisen kankaan. Se oli paksua villaa ja ajattelin sen sopivan tähän työhön kuin nenä päähän.

Seuraavaksi oli edessä kankaiden leikkaaminen ja tukikankaiden silittäminen. Laukussa oli palasia vaikka kuinka ja oli melkoinen työ pysyä kärryillä siitä, mitkä osat oli jo leikannut ja mitä vielä uupui. Laitoinkin kaikkiin palasiin nimilaput heti ne leikattuani. Tukikangas oli kiinni silitettävää mallia ja sen urakan vinkattiin hoituvan helpoiten niin, että leikkaa ensin päällys- ja vuorikankaat, ja sitten levittää tukikangasrullan silityslaudalle ja asettelee aina muutaman laukun palasen kerrallaan sen päälle ja leikkaa tukikankaat vasta silittämisen jälkeen. Jo tässä kohtaa sain huomata paksun villakankaan aiheuttavan harmaita hiuksia, koska se ei millään tahtonut lämmetä riittävästi, jotta tukikankaan liima sulaisi siihen kiinni. Tekonahan silittämisestä varoiteltiin etukäteen, että se joko sulaa silittäessä tai sitten tukikangas ei suostu tarttumaan siihen - tai mahdollisesti molempia yhtä aikaa. Positiivisena yllätyksenä minulla ei ollut suurempia ongelmia tekonahan kanssa, mutta kaiken kaikkiaan leikkely- ja silittämisurakkaan vierähti muistaakseni 9 tuntia!

Kun lopulta pääsin itse ompelemisen kimppuun, teki mieli lyödä hanskat tiskiin. Ohjeet olivat erinomaiset, mutta kankaani olivat niin paksuja, ettei niitä tahtonut saada edes ujutettua ompelukoneeni paininjalan alle. Ajattelin heti, ettei tästä voi tulla mitään, koska kone ei pysty työhön, mutta yritin toki jatkaa, kun tarvikkeet oli ostettu ja kankaat leikattu. Kehittelin jos jonkinmoista kikka kolmosta selvitäkseni eri vaiheista. Päällyskankaasta ommeltujen taskujen kiinnittäminen laukun päälle oli vaikein pala. Työtä ei mitenkään saanut ujutettu paininjalan alle, joten keksin kiinnittää yhden taskuista ompelemalla muutaman tikin taskun reunaan poikittain ja paksuimman taskun alareunan ompelin käsin. Oli todella vaikeaa saada neulaa kaikista kerroksista läpi ja tasku onkin enemminkin harsittu kuin ommeltu, mutta vaikuttaa silti pysyvän aloillaan ja olevan käyttökelpoinen. Opin laukkua ommellessa myös sen, että koneeni pystyy uskomattomiin suorituksiin. Kunhan työn saa jostain ohuemmasta kohtaa ujutettua paininjalan alle, kone kyllä kiskoo itsensä niiden paksumpienkin kohtien yli, vaikka minulla ei olisikaan voimia työntää niitä kohtia paininjalan alle.

Jospa sitten pari sanaa tästä varsinaisesta laukusta? Ensinnäkin, se on ihanasti aika valtavan kokoinen, koska siihen on tarkoitus mahtua viikonloppureissun vaihtovaatteet sun muut tavarat. Laukussa on etupuolella läpällinen tasku, joka pysyy kiinni magneettilukkojen avulla. Takapuolella on kirjekuoritasku, joka on alareunastaan kiinni laukussa vetoketjulla. Ideana on, että jos vetoketjun avaa, taskun takaa voi sujauttaa matkalaukun vetokahvan ja laukku kulkee kätevästi matkalaukun päällä. Laukun ulkopuolella on myös tilavat sivutaskut, joissa voi kuljettaa vaikka juomapulloa. Laukussa on tekonahkainen pohja sekä kahvat ja olkahihna. Laukun sisältä löytyy kaksi eri kokoista vetoketjullista taskua ja kolme muuta taskua, joista yhteen mahtuu vaikka läppäri/iPad. Ohjeen mukaan sisällekin olisi tullut vielä sivutaskut, mutta minä halusin jättää sisäpuolelle mahdollisimman paljon tilaa, koska tuppaan pakkaamaan viikonloppureissuille ihan liikaa tavaraa. Loppusilauksena laukussa on vielä sisäpuolella tekonahasta ommeltu valepohja - siis sellainen irrallinen pohjalevy, jollaisia kaupankin laukuissa aina on.

Tämä oli hurja projekti. Uskaltauduin kokeilemaan lukemattoman määrän minulle ennestään tuntemattomia temppuja. Paksut kankaat estivät ompelukoneen käytön jossain kohdin, mutta käsin tikkailimalla niistäkin selvittiin. Tässä työssä on varmaan joka ikinen sauma vähän vinossa, niitit ovat lommoilla ja ihan vinkurallaan ja muutama saumakin vähän rakoilee, kun päällyskangas ei ollutkaan ommellessa oikeassa välissä. Nämä kaikki ovat asioita, jotka näkee helposti,jos pääsee katsomaan laukkua lähempää. Se näyttää todellakin itse tehdyltä, mutta ei haittaa tippaakaan! Rakastan laukkuni joka ikistä vinoa milliä. Selvisin urakoista, joiden en uskonut olevan mahdollisia, kuten vaikkapa valmiin laukun kääntäminen vuorin pienen vetoketjutaskun läpi. Tämän ommeltuani tunsin itseni supersankariksi (ja saatoin heittää pari teemaan sopivaa poseeraustakin). Erityiskiitos vielä omalle kullalle, joka avusti vuorin kasaamisessa: mies seisoi ompelukoneen vieressä pitelemässä päällyslaukkua, kun minä survoin vuoria paininjalan alle milli kerrallaan manaillen. En olisi ikinä onnistunut sen ompelemisessa yksin, kun kaksistaankin tuntui haastavalta. Enpä muuten ole koskaan ennen ommellut koneella seisaaltaan, mutta tässä laukussa moni sauma vaati sen verran paljon voimia, ettei niitä istualtaan tikkailtu.

Koska nyt tiedän kaikki projektin sudenkuopat, päätin samantien tilata tarvikkeet toiseenkin laukkuun. Tällä kertaa tiedän ostaa ohuemmat kankaat.

Neulisti

Ystävälle

Kuten moni luki blogista, Vyyhti karkasi maailmalle. Eipä hätiä, nääs kun tiedän osoitteen ja voin mennä silloin tällöin perässä. I know where you live, ja kaikkea muuta rakkaan ystävän stalkkaukseen sopivaa tekstiä. Kävin siis Vyyhdillä kylässä ja neuloin matkalla sukat. Ja jätin ne Vyyhdin jalkaan.

Mitä: Perussukat / Oma ohje

Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm

Mistä: La Bien Aimée MCN Light + The Uncommon Thread Twist Sock, 42+16  g

Kuten kuvasta näkyy, tein raitasukat. Ai ei näy vai? En nimittäin tarkoita raidoilla näitä värikkäitä pätkiä. Tässä on raidoitettu kahta harmaata lankaa, joista toisessa on värikkäitä pätkiä seassa. Joo, en erota itsekään, missä kohtaa yksi harmaa vaihtuu toiseen. Uskokaa silti, kun kerron, että tässä on tehty kahdella harmaalla kolmen kerroksen raitoja.

Ennen joulua kalistelin toverin kanssa onnelliset sukat meidän ja maailman välejä pehmentämään. Meiltä molemmilta jäi niistä lankaa yli ja etenkin toveri on sitä mieltä, että kerran korkattu lanka on so last season. Ostin toverilta sekä kalistelusukista jääneen jämän että yhden toisen harmaan langan, jonka jälkeen minulla oli hyppysissäni yhteensä 90 g lankaa. Siitähän saa kevyesti sukat.

Iloisen kirjava La Bien Aiméen lanka ei olisi yksinään riittänyt toisiin sukkiin, mutta raidoittamalla sen sai venymään toiseenkin pariin. Resorin, kantapäät ja varpaat tein yksin sillä ja muut osat raidoitin toisella harmaalla. Raitoja tästä ei erota, mutta lopputulos oli paljon hauskempi kuin osasin odottaakaan. Oikeastaan kävi paremmin kuin hyvin, kun raitoja ei erota. Nyt sain toisella harmaalla venytettyä herkkulankani riittävyyttä ja raidoitus näyttää ainoastaan hieman harventaneen väriläiskien tahtia.

Vyyhdille sukat kelpasivat paremmin kuin hyvin. Erityisesti sen takia, että raidoitus toisella langalla rauhoitti väriläiskälangan ilmettä sopivasti. Olipa ihana pitkän tauon jälkeen pitää neulekuvaussessiot vanhan bloggaajakamun kanssa. Pysyköön jalkasi taas hetken lämpöisempänä!

Neulisti

Utuisia aaltoja

Viime kesäisillä neulefestareilla lahjottiin kaikkia osallistujia Veera Välimäen huiviohjeella. En alunperin aikonut neuloa sitä, mutta ajan myötä malli alkoi puhutella minuakin.

Mitä: Hazy Waves / Veera Välimäki

Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm

Mistä: Handu Handdyed Perussukkalanka + Ikke Yarns Merino/Nylon/Cashmere, 93 + 88 g

Huivi oli yksinkertainen ja koukuttava. Jopa niin koukuttava, että huitaisin sen valmiiksi ihan parissa päivässä.

Malli alkaa päävärillä tehtävän viiston huivin kapeimmasta nurkasta. Alkuun neulotaan pitkästi ainaoikeaa muotoillen huivia välillä hiukan lyhennetyillä kerroksilla. Ennen reunusta tehdään viimeiset lyhennetyt kerrokset kontrastivärillä raidoittaen.

Reunaan neulotaan kontrastivärillä simpukkakuvioita - nekin lyhennetyin kerroksin muotoillen. Tyypillistä ja kaunista Veeraa. Ei jää epäselväksi, kuka tämän ihanuuden on suunnitellut.

Sen sijaan huomattavasti epäselvemmäksi jäävät huivin värit, joita ei mihinkään kuvaan tahtonut saada toistumaan oikein. Pääväri on Handun merinoa värissä Totinen mörkö. Nimi kuvaa väriä ihan täydellisesti. Tämä on semmoinen jännittävä ruskea, joka taittaa metallinhohtoiseen vihreään. Erikoisjännä väri. Hurjan kaunis, eikä näy näissä kuvissa yhtään.

Kontrastiväriksi nappasin lankalipastosta Ikken kasmirssukkista vihreän, sinisen ja keltaisen kirjavana vyyhtinä. Voi jesta. Olenhan minä ennenkin neulonut kasmissukkalankoja, mutta joka kerta ne viettelevät yhtä hurjasti. Tavallinen sukkalanka tuntui tämän rinnalla piikkilangalta, vaikka sekin oli oikeasti pehmeää. Huivissa kasmir ei ehkä joudu niin kovalle koetuksellekaan, että alkaisi nyppyyntyä holtittomasti.

Tämä huivi lähtee lämmittämään tädin kaulaa, mikäli värivalintani hyväksytään.

Neulisti

Neulojan sivupersoona

Tässä vuosien varrella on alkanut epäilyttää, että neuloja sisälläni omaa sivupersoonia. Semmoisia ketkumaisia tyyppejä, jotka saavat ne kaikista "parhaat" ideat.

Mitä: Stormcloud mitts / William Nelson

Miten: Sukkapuikot 2.25 mm

Mistä: The Uncommon Thread Silky Merino Fingering, 36 g

Olen melkoisen vakuuttunut, että se oli joku täysin hallintani ulkopuolelle jäävä sivupersoona, jonka mielestä oli kannattavaa pitää startiittiviikkoa kahtena vuonna. Pidin siis sekä 2014 että 2015 helmikuun ensimmäisellä viikolla startiittipirskeitä, joissa joka ikinen päivä aloitettiin joku uusi projekti - ja viimeiset kaksi tammikuuta olenkin sitten viettänyt yrittäen tuhota startiittiviikkojen tuotoksia.

Olen aika varma, että se sama sivupersoona on se, jonka mielestä neuleprojekteista ei tarvitse tehdä muistiinpanoja, koska voihan kaiken sitten laskea myöhemmin, jos on tarvis. Ja ihan ehdottoman varmasti se on se sama sivupersoona, joka sitten jättää laskematta kämmekäs nro ykkösestä siihen tehdyt muokkaukset kämmekäs nro kakkosta neuloessaan. Itse olen epäilemättä syytön tähän kaikkeen ketkuiluun.

Faktat pöytään: Helmikuun 2015 startiittiviikolla tuli aloitettua kämmekkäät masokistineulojalle tyypilliseen tapaan: "Onpa erikoisen näköinen pintaneule! Näitä pitää kokeilla." Aloitin neulomaan kämmekkäitä, joissa on hyvin erikoinen ja vähän haastava pintaneule, joka koostuu nostetuista lankalenkeistä, helmistä ja vaikka mistä. Haastavan pintaneuleen lisäksi malli oli kirjoitettu tasona neulottavaksi, mihin piti tietysti puuttua. Erityisen lisähaasteen hommaan toi se, että pintaneuleen jännittävimmät asiat tapahtuvat nurjan puolen kerroksilla, jolloin ohjeen kuvatutoriaalia katsellessa pitäisi se päänsä sisällä osata kääntää toisella puolella neulottavaksi. Helppoa kuin nakki, eikö?

Kämmekkään alku jäi kaikessa ärsyttävyydessään lähes vuoden jäähylle. Viime vuonna tuskien tammikuussa päätin palata asiaan ja sain neulottua ensimmäisen kämmekkään peukaloa vaille valmiiksi. Tänä vuonna tuskien tammikuussa ärsyynnyin parittomaan kämmekkääseen ja päätin vihdoin saattaa projektin loppuun - ja kaikki meni suorastaan kuin elokuvissa. Not.

Manasin ohjetta, joka piti paitsi muuntaa suljettuna neulotuksi, sain myös itse soveltaa toisen kämmekkään ensimmäisen peilikuvaksi. Noin puoli kämmekästä myöhemmin huomasin, että ohje sisälsi kyllä oman ohjeistuksensa toisenkin käden kämmekkäälle, en vain ollut huomannut sitä. Hyvä minä.

En ole aikoihin neulonut mitään sukkapuikoilla. Mutta koska muistin neuloneeni ensimmäisen kämmekkään neliskanttisilla sukkapuikoilla, joilla on usein eri tiheys pyöreisiin puikkoihin verrattuna, oli ne pakko ottaa toiseenkin kämmekkääseen. Ja koska nykyisin käytän kaikessa aina magic loop -tekniikkaa pyöröpuikoilla, sukkapuikot olivat koko ajan tiellä ja tökin niillä itseäni vähän väliä.

Jos ohjeärsytys ja puikkojen tiellä olo unohdetaan, neulominen sujui muuten yllättävänkin jouhevasti. En toista kämmekästä neuloessani ymmärtänyt enää yhtään, mikä siinä pintaneuleessa muka oli ollut niin vaikeaa sisäistää ja neuloa. Kunnes lopulta tajusin unohtaneeni, että kuvatutoriaalin kuvat oli piirretty kämmekkään nurjalta puolen. Lopputuloksena näissä kämmekkäissä on ainakin kolmella eri tavalla neulottua pintaneuletta - liekö mikään niistä tehty oikein.

Ja paras oli vielä edessä. Kun loppu alkoi vihdoin häämöttää ja tarkistuslaskin mallikuvioiden toistoja, huomasin kämmekkäiden olevan ihan eri kokoiset. Tässä kohtaa oli kauhean hauska huomata, että olin ensimmäisen kämmekkään kohdalla päättänyt tehdä siitä ohjetta selvästi lyhyemmän. Niin. Kuten aiemmin totesin, se sama ketkumainen sivupersoona unohtaa aina kaiken tämmöisen tärkeän. Tässä kohtaa pääpersoona, elikkäs meikäneuloja, päätti vähät välittää ja neuloi kämmekkäät loppuun. Olkoot ihan minkä kokoiset keskenään huvittaa.

Että tulipahan kämmekkäät. Pingottamisella sai pahimman kokoeron piilotettua. Sovitaanko kuitenkin, etten enää anna sivupersoonan pitää startiittiviikkoja?

Neulisti

Eri kuitujen kesto käytössä

Eräs lukija pyysi minulta postausta siitä, miten erilaisista langoista tehdyt neuleeni ovat kestäneet käyttöä. Pengoin vaatekaappia ja etsin muutaman malliesimerkin siitä, miten tietyt kuidut ovat nuhjuuntuneet tai olleet nuhjuuntumatta käytössä.

Aloitetaan alpakasta. Neuloin 2013 Veera Välimäen Still light -tunikan Drops Alpacasta. Lanka on 100% alpakkaa, joka on tunnettu pörheydestään.

Tunika on ollut ahkerasti käytössä ja alpakka on nyppyyntynyt jonkin verran. Itse asiassa odotin, että neule olisi ollut paljon nyppyisempi ja nuhjuisempi, kun kaivoin sen kaapista, mutta se yllätti positiivisesti. Neljä vuotta käyttöä ja isompia määriä nukkaa löytyy lähinnä taskujen pohjilta.

Myös seuraavan paidan langassa on alpakkaa mukana. Neuloin 2016 keväällä Joji Locatellin Light rain -puseron Baa ram ewen Tituksesta. Langassa on 50% wensleydalea, 20% blue faced leicesteria ja 30% alpakkaa. Wensleydale on hyvin pitkäkuituista (ja hiukan karheaa), mutta bfl tuo tähän lankaan kivasti pehmeyttä.

Puserosta on nopeasti tullut yksi käytetyimpiä neuleitani. Ja tämän langan kanssa se käyttö myös näkyy. Irtokuidut kasaantuvat suuriksi ja näkyviksi nypyiksi - etenkin kyljissä ja hihoissa, eli niissä kohdissa, jotka käytössä hankaavat toisiaan vasten. Tästä huolimatta, paita on niin mukava ja pehmoinen päällä, etten jaksa niin välittää sen nyppyisyydestä.

Se alpakasta. Pohditaanpa sitten erilaisten merinolankojen käyttäytymistä. Olen neulonut useammankin paidan yksisäikeisistä merinolangoista, kuten Madelinetosh Merino Lightistä ja Hedgehog Fibresin Skinny Singlesistä. Tässä käsiteltävä yksilö on 2015 neulottu Hanna Maciejewskan Moyen Age.

Merino on pehmoisuutensa vuoksi hyvin altis nyppyyntymiselle. Lisäksi yksisäikeinen lanka on herkempää kuin monisäikeinen, kun siinä merinon lyhyet kuidut pääsevät nousemaan pörröisinä neuleen pintaan. Tämäkin pusero on nuhjuuntunut käytössä jonkin verran, mutta vähemmän kuin mitä olisin voinut muiden merinosinkkunurinoista päätellä. Paita on nuhjuisin toisiinsa hankaavista kyljistä ja hihoista, sekä tiukimmasta kohtaa rinnanympäryksen korkeudelta. Nypyt ovat kuitenkin kovin pieniä, eivätkä siksi häiritse minua kovinkaan paljon. Tämän lisäksi esimerkiksi suunnittelemani Wrought iron -pusero on neulottu merinosinkusta ja on kestänyt hyvin sen, että siitä on nopeasti tullut suosikkipaitani.

Paksumpia merinoneuleita edustaa 2014 valmistunut The Uncommon Threadin Merino DK:sta neulottu Veera Välimäen Hooray cardigan. Tämä on luottotakkini kylmimmissä talvipakkasissa.

Lanka on sen verran tiukkakierteistä, ettei takissa näy merinon pehmeydestä huolimatta juuri mitään kulumisen jälkiä. Toisen etukappaleen helmasta löysin muutaman nypyn, mutta siinä kaikki. Kierteessä lienee sen salaisuus.

100% merinon lisäksi minulla on useita neuleita, joissa on merinon kaverina silkkiä. Kauan sitten vuonna 2012 neuloin ihanan paksusta ja kevyestä Manos del Uruguayn Silk Blendistä itselleni Amy Christoffersin Pomme de pin cardiganin. Lanka on yksisäikeistä ja siitä on 70% merinoa ja loput silkkiä.

Pomme de pin on neulevarastoni ehdoton ykkönen. Se on valmistumisestaan lähtien ollut lähes päivittäisessä käytössä. Olenkin jo 2013 kirjoittanut Ravelryssa projektin muistiinpanoihin, että jos minun olisi pakko valita vain yksi neule loppuiäkseni, se olisi tämä. Koska takki on ollut niin kovassa käytössä, käytön jäljet myös näkyvät siinä. Paitsi että yksisäikeinen merinopohjainen lanka on innokas nyppyyntyjä, silkillä on omat omituisuutensa. Silkki näet nostaa jo pienen käytön jälkeen eräänlaisen hohdon neuleen pintaan - haloksikin (=sädekehä) tätä kutsutaan. Se tekee neuleen pintaan harmahtavan, hohtavan kerroksen.

Takki on siis sekä nyppyyntynyt, että halon peitossa. Se on myös todella ahkeran käytön seurauksena hiukan huopunut hihansuista. Tämä osoittautuikin pelkästään positiiviseksi jutuksi, kun ompelutouhuissa menin vahingossa leikkaamaan kankaan lisäksi vekin tämän takin hihansuuhun. Ensin meinasi päästä parku, mutta sitten huomasin, ettei huopunut hihansuu aio lähteä purkautumaan. Se ei ole ollut pikku vekistä moksiskaan. Tätä takkia on rakastettu, ja se näkyy. Mutta antaa näkyä, aion käyttää tätä jatkossakin.

Olen neulonut vaatteita myös monisäikeisestä merinosilkistä. Tämän Veera Välimäen suunnitteleman Laneway-tunikan neuloin kesällä 2014 The Uncommon Threadin Merino Silk Fingering -langasta. Nykyään langalla on vähän eri koostumus, mutta tuohon aikaan siitä oli 50% merinoa ja 50% silkkiä.

Myös tässä tunikassa erottuu selvästi silkin halo - ainakin, jos sitä tarkastelee paikan päällä eikä näistä valokuvista. Harmahtava halo peittää tunikaa, mutta nyppyjä ei juurikaan löydy kuin kainaloista, jotka ovat vaatteessa kovimmilla. Vähistä nypyistä saanen kiittää silkin korkeaa osuutta langassa sekä monisäikeisyyttä. Tunika on ollut niin mukava ja tyylikäs käytössä, että olen viime aikoina suunnitellut toisen saman moisen neulomista - merinosilkistä tälläkin kertaa.

Entä sitten muut kuidut kuin merino? Yksi suosikkikuitujani on BFL eli Blue faced leicester. Se on lähes yhtä pehmeää kuin merino, mutta kestävämpää. 2014 keväällä neuloin itselleni yhdistelmän Joji Locatellin Feathers in the wind - ja Veera Välimäen Make space -takeista. Lankana minulla oli Kraft Hand-dyed BFL DK. Lanka on 100% pöffeliä, eli BFL-villaa.

Tämäkin neule on vaatekaappini käytetyimpiä. BFL-lanka on kestänyt käyttöä hyvin. Se ei ole juurikaan nyppyyntynyt vuosien varrella, mutta kuitu on sen verran merinoa pörheämpää, että tämäkin tuntuu muodostaneen oman pienen halonsa takin pintaan - ei tosin niin selkeästi kuin silkki. Yksi syy nyppyttömyyteen on varmastikin langan monisäikeisyys.

Jos sitten lopuksi katsottaisiin ihan villaa. Syksyllä 2013 neuloin itselleni Veera Välimäen Opettajattaren Louhittaren luolan Väinämöisestä. Halusin rentoon paitaan hiukan rakennetta, minkä vuoksi valitsin langaksi ihan villaisen sukkalangan. Väinämöisestä on 75% villaa ja loput 25% nylonia.

Takki on selvinnyt kunnialla kovasta käytöstä, enkä löytänyt siitä kovinkaan montaa nyppyä. Sukissa lanka (tämä ja kaikki muutkin) nyppyyntyy huomattavasti helpommin. Lanka ei toki ole mikään pehmein mahdollinen ihoa vasten, mutta tiesin sen projektia aloittaessani ja hipiäni kestää villaista tuntua aika hyvin.

Täysvillaisia takkeja edustaa tässä katsauksessa viime syksynä itse Tukuwoolista suunnittelemani Uan. Tukuwool Fingering on suomalaista, kaksisäikeistä villaa. Se on yhtä aikaa pehmoista, mutta selvästi villaisen rouheaa. Takki on ollut todella ahkerassa käytössä ja nyppyyntynyt sen myötä aika lailla.

Langan kierre on melko löyhä, mikä tekee langasta pehmeän, mutta altistaa sen myös nyppyyntymiselle.

Paitsi neuleiden kestävyydestä, minulta kysyttiin myös niiden huoltamisesta. Villaahan ei tarvitse pestä, jollei mene sotkemaan neuleitaan. Villavaatteille yleensä riittää tuuletus. Paidat ja takit voi vaikka pistää henkarissa takapihalle roikkumaan pakkassäässä, niin johan virkistyvät. Jos neuleitaan pesee, on varauduttava siihen, että ne täytyy sitten myös pingottaa uudestaan. Uudelleen pingottaminen voi muutenkin tehdä silloin tällöin hyvää, vaikka onkin ärsyttävän työlästä.

Tästä postauksesta inspiroituneena innoistuin vihdoin ostamaan itselleni Sweater stone -nukanpoistokiven. Kokeilin sitä kaikkiin postauksessa esiteltyihin neuleisiin ja sain aikaan korkean keon nukkaa, nöyhtää ja nyppyjä. Parhaiten nukkakivi puri Drops Alpacaan, Baa ram ewen Titukseen ja Tukuwooliin. Näin pikaisella kokeilulla voin suositella sen käyttöä nyppyisiin neuleisiin. Sen sijaan toisten neuleiden kohdalla, jotka eivät olleet niinkään nyppyisiä vaan esim. silkin halon peitossa, nukkakivi tuotti enemmän nukkaa kuin poisti. Älä siis yritä käyttää sitä neuleeseen, jossa nyppyjä ei oikeasti ole poistettavaksi, koska tällöin nyppykivi saattaa vain rikkoa langan pinnan.

Neulisti