Rennoin rantein

Muutama vuosi takaperin neuloin maailman parhaan paidan. Paitsi, että siinä oli monta pientä juttua, joista mietin, että ensi kerralla tämä olisi parempi tehdä näin tai noin. Että ei täydellinen, mutta maailman paras kuitenkin.

Mitä: 3 in 1 / alfa knits

Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 4.0 mm

Mistä: Tukuwool -jämiä ja Pirtin kehräämön kampalankaa, 319 g

Näin kun suoltaa hirmuisella tahdilla omia neuleohjeita maailmalle, aina välillä tulee tarve pitää hetki aivolomaa ja neuloa ihan jonkun toisen ohjeella - olla hetki ajattelematta ja pähkäilemättä. Jos yhtään tunnette minua, arvaatte varmaan, ettei siinä koskaan niin käy.

Tuli tarve hermolevolle ja aikani tuijoteltuani olohuoneen lattialla korissa pyöriviä kotimaisen villan jämiä, aloin himoita Suomivillaista 3 in 1 -puseroa. Siihen kun saisi käytettyä viittä eri väristä jämälankaa. Korista löytyi niin Tukuwool Fingeringiä ja Sockia kuin Pirtin kehräämön kampalankaa ja Kässäkerho Pom Pomin Suoma Singleä. Olin neulonut saman puseron aiemminkin, joten hyödynsin vanhan projektin tietoja eri värien menekeistä ja punnailin jämiä keittiövaa'an kanssa huolella. Koetin sovitella yksiin vaikka ja minkämoisia värikomboja, mutta lopulta päädyin siihen, että neulon paidan kuitenkin kokonaan Tukuwoolista. Helman raitapaitaan valikoin väreiksi Ruuran ja Raen, keskimmäiseen puseroon ikisuosikkini Seljan ja siihen varsinaiseen puseroon katsoin hyväksi pariksi Aurin ja Uupon.

Ensinnäkin, mikäli malli ei ole ennestään tuttu, niin siitä on syytä tietää mitoituksen olevan vähintäänkin erikoinen. Viimeksi aloin huolettomasti neuloa M-kokoa, jolla yleensä saan sopivia paitoja aikaan ja siihen paidanalkuun olisi mahtunut koko meidän pariskunta. Niinpä päädyin viimeksi neulomaan lopulta XS-koon. Siinä tosin jäi vähän kaivelemaan se, että hihat olivat turhan kapeat. Niinpä vanhoista viisastuneena loin tällä kertaa silmukat S-koossa. Sen sijaan mistään ikinä koskaan viisastuneena en pysähtynyt pohtimaan, että Tukuwool on aika paljon ilmavampaa lankaa kuin ne viimeksi käyttämäni ja nyt paidasta tuli aika väljä - ja silti hihat saisivat yhä olla hieman isommat.

Tämä paita neulotaan alhaalta ylöspäin. Ensin neulotaan helman alin raitapaita. Se muotoillaan lyhennetyin kerroksin ja voitte kuulkaa uskoa, että raidoittaen neulotut lyhennetyt kerrokset eivät ole maailman rentouttavin konsepti. Ensimmäisen paidan silmukat jätetään toisille puikoille odottamaan sillä välin, kun neulotaan muutama kerros keskimmäistä paitaa. Sen reunus saa rullata ja muutaman kerroksen jälkeen kakkospaidan helma neulotaan yhteen ensimmäisen raitapaidan kanssa. Ja taas muotoillaan lyhennetyin kerroksin. Yksivärisessä paidassa se onkin oikein mukavaa puuhaa. Ja jälleen kerran silmukat jätetään odottamaan.

Alkuperäisen ohjeen mukaan kakkos- ja kolmospaidassa on kummassakin rullaava reunus. Tämä on kuitenkin niitä juttuja, mitkä jäivät viime kerrasta kaivelemaan mieltä. Tehdäkseni paidoista vielä selkeämmin erinäköiset neuloin kolmospaitaan ainaoikeinreunuksen. Lisäksi raidoitin kolmospaidan 2-2 -raitojen sijaan 4-2 -raidoille, jotta se olisi selkeämmin erilainen kuin ykkös- ja kakkospaidat. Ja taas niitä lyhennettyjä kerroksia raitojen kera. Mikä siinä onkin, että joka kerta, kun päätän neuloa toisten ohjeilla rentoilun merkeissä, valitsen ohjeita, jotka estävät rentoilun?

Jos lyhennetyt kerrokset eivät kylliksi kiristäneet hermoja, teki tässä kohtaa muuten pistää pillit pussiin ja heittää pussi jäämereen. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin, etteivätkö kaikki Tukuwoolin värit olisi käyneet täydellisesti yhteen keskenään. Mutta nytpä kävi. Kolmospaidan vihertävänkeltainen Uupo sai koko neuleen näyttämään likaiselta, vaikka se kuuluu suosikki Tuku-väreihini. Pistin paidan jäähylle ja päätin jäähdytellä tunteitani sen suhteen viikon tai pari. Myöhemmin neuleillassa sitten päätin korvata Uupon oranssilla Repolla, vaikka se tarkoittikin sitä, että minun piti ostaa uutta lankaa tähän jämälankapuserooni. Oranssi ja harmaa pelasivat yhteen paljon toimivammin ja paitaprojekti sai armoa.

Alun lyhennettyjen kerrosten jälkeen kolmospaita eteni hyvää vauhtia. Vähän huolestuttavankin hyvää. Aloin tässä kohtaa katsella, että tiheyteni tällä langalla ei taida olla mitään sinne päinkään, mitä pitäisi, koska paidasta oli tulossa tooodella pitkä. Päätin, etten purkaisi enää, mutta tiesin, että kädenteiden ja hihapyöriöiden muotoilussa pitäisi olla tarkkana, jotta paidan kainalot eivät roikkuisi vyötäröllä asti. Lisää pähkäiltävää.

Onneksi tässä välissä piti jättää vartalon silmukat odottamaan ja neuloa hihat. Niissä en muistaakseni tehnyt mitään kummempia säätöjä. Vaan sitten, kun lopuksi neulottiin hihat ja vartalo yhdessä puseron yläosaa, niin jouduin kyllä muokkaamaan raa'alla kädellä kavennusten tahtia, jotta sain puseron yläosasta sopivan.

Jos vilkaisette vuosien takaista puseroa täältä, voitte nähdä, että sen pääntie on aika eri näköinen. Ohjeen mukaan pääntiellä neulotaan vain muutama kerros nurjaa ennen kuin siirrytään paidasta toiseen. Harmittelin viime kerralla sitä, miten puserot tosiaan näyttävän irrallisilta helmassa, mutta pääntiellä eivät niinkään. Niinpä viimeisenä muokkauksena tein vielä pääntien omasta päästä. Vaivaahan siitä oli, kun päättelin aina silmukat yhdellä värillä poimiakseni ne muutamaa kerrosta alempaa toisella värillä, mutta lopputulos on tosi onnistunut.

Viimeisimmän haasteen tarjosivat vielä langat. Alkuperäinen ajatus oli neuloa vanhoja Tukujämiä pois, mutta ensin päädyin ostamaan uutena Repoa ja sitten kolmospaidan Aurikin loppui kesken. Korvasin sen ensin Pirtin kehräämön ohuella Kampalangalla, joka sattui olemaan ihan saman väristä. Sekin lopsahti muutamaa kerrosta liian ajoissa ja niinpä ihan viimeiset kerrokset on neulottu Tukuwool Sockilla. Onhan niissä paksuuseroa, mutta ei se muutaman kerroksen verran haittaa.

Rentoa tämä ei ole nähnytkään, mutta onneksi yläosasta tuli kauniisti istuva. Paita on vähän turhan pitkä, mutta muutoin aikas ihana. Ja suurin osa kaikesta tästä säätämisestä oli ihan oma valinta. En tunnetustikaan osaa ottaa rennosti. Mitä vaikeampi, sen parempi! Vaikeimman kautta! Ja mitä näitä vanhoja kansanviisauksia nyt onkaan.

Anna Johanna

Kimalletta kansalle

Ilahduin syksyisillä Tampereen kässämessuilla suuresti, kun bongasin lankakauppa ILOn kojulta uuden kotimaisen värjärin lankoja. Ja vielä enemmän ilahduin, kun värjäri itse otti minuun yhteyttä, josko huolisin tutustua lankoihin lähemmin. Todellakin huolisin!

Mitä: Kyoto / Claudia Eisenkolb

Miten: Pyöröpuikot 2.0 mm

Mistä: Ullrike by Anki Glitter Sock, 63 g

Sovimme, että Anki lähettää minulle lankaa kokeiltavaksi ja minä teen sitten langasta arvostelun blogiin. Voi, miten yllätyinkään iloisesti, kun paketista paljastui yhden sijasta kolme vyyhtiä kimmeltävää sukkalankaa.

Juuri sillä hetkellä oli kiirus, joten päätin vaihteeksi neuloa sukat jonkun toisen ohjeella. Valitsin sukkamallin, jota minun piti kokeilla jo yhdessä joululahjaneulomuksessa, mutta siinä ei sitten ollutkaan sopivaa kokoa. Vaan nyt loin sukkiin silmukat herkullisen semisolidilla vaaleanpunaisella langalla ja aloin neuloa.

Jos nyt aloitetaan siitä arvosteltavasta langasta, niin sepä vasta onkin herkkua! Tykkään siitä, että värit ovat eläväisen semisolideja. Niissä on siis vaaleampia ja tummempia kohtia, mutta väri on riittävän rauhallinen, että siinä näkyvät erilaiset neulepinnat hyvin. Ja lankapohja kuuluu suuriin suosikkeihini. Siinä on ihanan tiukka kierre, mutta lanka on kuitenkin todella pehmoisen tuntuista. Ja erityisesti pidän siitä, että tässä lankapohjassa kimmeltävä stellinakuitu on sekin tosi pehmoista. Kimalteet ovat langan seassa kauniin ohuina ja hentoisina mausteina, mutta niitä on tosi paljon, joten kimallusta kyllä riittää - vaikkei sitä koskaan kuviin onnistukaan vangitsemaan. Joissan bling-langoissa kimallekuitu on karheaa ja käy neulojan käsiin, mutta tämä oli tosi hellän tuntuista neulottavaa. Että näin virallisena lanka-arvostelijana annan tälle 5/5 kimmeltävää tähteä.

Jos lanka olikin enemmän kuin mieluisaa, niin sukkien neulominen tökki heti alkuunsa. Mallin sukat neulotaan varresta varpaisiin. Niissä on nurjilla ja oikeilla silmukoilla neulottava kuvio, joka näyttää kyllä hienolta, mutta jestas, kun sitä oli täysin mahdotonta oppia lukemaan. Tykkään, että hyvä kaavio on sellainen, jonka oppii nopeasti ulkoa. Semmoinen, jossa on niin selkeä logiikka, että pystyy helposti päättelemään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, vaikkei jaksaisikaan kaivaa kaaviota esille.

En koskaan oppinut tulkitsemaan tämän kuvion logiikkaa. En millään oppinut sitä ulkoa ja joka ikistä kerrosta piti tankata kaaviosta. Niinpä neuloin puolikkaan sukan ja hautasin koko projektin jonnekin unholaan.

Tämän viikon alussa sitten vihdoin päätin toimeentua, kun olin arvostelunkin luvannut kirjoittaa. Olihan nämä sukat nyt tehtävä loppuun - vaikka pelkällä sinnillä sitten. Vaan tietysti siinä kävi niin, että kun kerran hommaan ryhdyin, se alkoikin sujua ihan mallikkaasti. En vieläkään oppinut muistamaan kuviosta kuin muutaman kerroksen kerrallaan, mutta enää se ei maistunut niin kauhealta pakkopullalta ja huitaisin ensimmäisen sukan valmiiksi hetkessä.

Toisen sukan syndrooman välttääkseni keksin, että minähän voisin tekaista toisen sukan eri värissä. Kun niitä vyyhtejäkin oli kerran kolmin kappalein! Ja mikä mainio idea se olikaan. Tykkään valtavasti eriparisukista ja toisen sukan neulominen uudessa värissä oli kuin olisi päässyt kokonaan uusia sukkia aloittamaan.

Loppujen lopuksi sukat valmistuivat sitten ihan muutamassa päivässä ja niistä tuli tosi sievät. Jos ei tykkää tuijottaa kaaviota ahkerasti, en ehkä suosittelisi juuri tätä mallia, mutta lanka on ihanan pehmoista, hurmaavan kimmeltävää ja siinä on kauniit värit. Sitä voin vilpittömästi suositella.

Kaiken lisäksi päässä pöhisee sukkasuunnitelma, joten saattaapi kolmaskin vyyhti päästä piakkoin puikoille.

Neulisti