perjantai 13. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen etappi

Olipa kerran hullu neulojanainen. Tiedättekös, semmoinen, jota tarvitsee houkutella kaiken maailman neulomishullutustempauksiin mukaan jopa sen verran, että kutsutaan nimellä. Niin helpolla nimittäin läksin mukaan Tour de Sock -kilpailuun. Minua huhuiltiin mukaan pohtimaan, ketkä mahtaisivat osallistua kisaan. Tietämättä sen tarkemmin, mistä oli kyse, sanoin vain, että olen mukana, kunhan kerrotte, mitä pitää tehdä, missä ja milloin.


Mitä: Wye / Hypercycloid Designs
Miten: Pyöröpuikot 2.25 mm
Mistä: lanitium ex machina Kimallesukka, 92 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/wye

Kyseessä on siis sukanneulonnan nopeuskilpailu. Ensimmäinen etappi starttasi sunnuntaina 1.6. klo 16. Tuolloin julkaistiin sukkaohje, jonka kisaan ilmoittautuneet pääsivät hakemaan tunnusten ja salasanojen kera kisasivustolta. Ja sitten alkoi maaninen neulominen. Sukissa on tietyt minimivaatimukset. Jalkaterän on oltava vähintään 9" eli n. 23 cm mittaiset. Lisäksi ensimmäisissä sukissa oli ehtona, että mallikerta piti toistaa vähintään kahdesti ennen kantapäätä. Valmiista sukista piti sitten lähettää kisajärjestäjille todistusaineistoa sähköpostitse ja niiden saapumisajan mukaan määritellään nopeusjärjestys. Itse osallistun yksilökisaan, jossa voittaja ratkotaan kaikki kuusi etappia selvittäneiden kesken, sekä joukkuekisaan. Joukkueissa saa olla seitsemän jäsentä ja aina viisi nopeinta tuovat joukkueelle pisteitä. Ja kerran päätin lähteä mukaan minulle entuudestaan tuntemattomaan kisaan, hyppäsin heti Suomen ykkösjoukkueeseen (niihin, jotka ilmoittivat kisaavansa kynsin, hampain ja verenmaku suussa).


Jännitin kovin, millainen sukkaohje meille lykätään, mutta suotta. Se on kaunis! Jalkaterän päällä kulkee kasa palmikoita, joista keskimmäiset muistuttavat minusta DNA:n kaksoiskierrettä. Sukan varressa palmikko jakautuu kahtia ja keskelle taituroidaan timanttikuvio. Valmiit sukat ovat kauniit, mutta voi jösses, mitä seuraamista kaaviot vaativat. Silmiään ei voinut irrottaa paperista, koska heti olisi tehnyt jotain pieleen.

Kantapää oli erikoisjännä. Se tehtiin lyhennetyin kerroksin, mutta ei ole perinteinen tiimalasikantis. Välissä tehtiin nimittäin myös muutamat pidennetyt kerrokset ja kantapäähän muodostui pieni y-kirjain. En ole koskaan aiemmin törmännyt vastaavaan. Tämä kantis varmastikin sopisi ihmisille, joilla on kovin ulkoneva kantapää. Kisan minivaatimuksia täyttäessäni sain aikaan hiukkasen turhan isot sukat itselleni, mutta ne ovat niin nätit, että aion pitää ne siitä huolimatta omassa käytössä. Ellei sitten...


Ensimmäinen etappi siis alkoi su klo 16 ja sain sukat valmiiksi tiistaina hiukan ennen kolmea. Olin lopulta 20. ja joukkueessani viides. Ensimmäisen etapin jälkeen joukkueeni on selvässä johdossa. Jännittävää! Minulla ei ollut ennakkoon mitään käsitystä siitä, miten maanisesti tässä kisataan, mutta nyt kun olen hiukan perillä asioista, päätin jo ottaa seuraavan etapin alkuun vapaapäivän. Kilpailuvietti nostaa päätään.

Neulisti

9 kommenttia:

  1. Ihanat! Mä oon seurannut tuota kisaa vaan sivusta Kaheleissa, mutta vähän tuntuu että voisin joskus lähteä mukaankin. Sen verran sukkahulluja täälläkin päässä ollaan :D

    VastaaPoista
  2. Ooo, kauniit sukat! Onnea kisaan! :)

    VastaaPoista
  3. Uuuh, mikä väri! Ja kyllä, oot ihan oikeassa joukkueessa kisaamassa, sen verran näkyy olevan kilpailuviettiä :D.

    VastaaPoista
  4. Onnea kisaan!
    mie vaan luen miten toiset pärjjää ko ei itte uskalla mukkaan (ainakkaan vielä ;) )

    VastaaPoista
  5. Nätit sukat ja ihana vihreä väri. Onnea kisaan!

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat! Tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista
  7. Superhienot ovat! Onnea kisaan, mut en tiiä tarttetko sitä kauheesti ko kisa se varmaan menee rutiinilla, taidolla ja pirunmoisella voitontahdolla :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...