torstai 22. lokakuuta 2015

Sammakkoprinsessa

Kun kavereille tupsahtelee perheenlisäystä, niin ihan mahdottoman paljon ei tarvitse vihjailla, kun on jo projektia puikoilla. Tällä kertaa vanha opiskelutoveri tilasi toiselle vanhalle opiskelutoverille sammakkoteemaisen vauvan setin. Sitäpä oli hauska yhdessä Vyyhdin kanssa pohdiskella.


Mitä: Claudine Layered Top and Dress / Lisa Chemery
Miten: Pyöröpuikko 
Mistä: BC Garn Alba + jämälankoja, 60 + 24 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/claudine-layered-top-and-dress-3

Päädyttiin siihen, että minä neulon mekon ja askartelenpaskartelen siihen jonkin teemaan sopivan koristuksen. Jos mekko näyttää etäisesti tutulta, se voipi johtua siitä, että neuloin joitakin vuosia sitten näitä muutaman joululahjoiksi pienille rinsessoille. Mitäpä sitä hyvää mallia vaihtamaan. Jännä sinällään, sillä aikuisten neuleissa juuri mikään ei tunnu niin vastenmielisen tylsältä ajatukselta kuin se, että neuloisi jo kerran toteutetun mallin uudelleen.


Tällä mallilla saa aikaan somia mekkoja, mutta mikäli iso kasa pääteltäviä langanpäitä tuntuu luotaantyöntävältä mielikuvalta, siinä tapauksessa en voine suositella. Mallissa neulotaan ensin ylhäältä alaspäin tässä vaaleammalla vihreällä toteutettu mekko. Yläosa on ainaoikeaa, mekossa on raglanhihat ja hihojen nirkkopäättely on suloinen yksityiskohta. Tähän asti homma on vielä hauskaa. Vaan seuraavaksi poimitaan kontrastivärillä silmukat hihasuista ja neulotaan varsinaiset hihat. Langanpäitä. Sen jälkeen poimitaan kaula-aukosta silmukoita ja neulotaan kauluksen vasen puoli. Langanpäitä. Sitten tehdään samalla tapaa kauluksen oikea puoli. Langanpäitä. Ja sitten, mikäli on päättänyt paskarrella mekkoon jonkin koristuksen, niin (joko arvaatte?) langanpäitä (aivan oikein). Päätteleminen ei ole mielipuuhaani, mutta onhan se selvää, että vaivannäöllä saa nättiä vaatetta aikaiseksi.


Tein mekon ohjeen mukaan ja lopuksi virkkasin sammakon ihan omasta stetsonista tempaisten. Miehen ensimmäinen kommentti oli kylläkin "Ah, Angry birds -mekko!" Ei nyt ihan sitä, mitä haettiin. Mielleyhtymä voi kyllä hyvinkin olla peräisin siitä, että ihan samasta langasta virkkasin aikoinaan veljenpojalle änkkärisetin. Toivottavasti tämä ei tuo sammakkoprinsessasetin saajalle mieleen pieniä vihreitä porsaita.


Mitä: Saartje's Bootees / 
Miten: Pyöröpuikot 2.5 mm
Mistä: BC Garn Alba, 12 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/saartjes-bootees

Pesemisen helpottamiseksi Vyyhti ehdotti, että neulottaisiin koko paketti puuvillasta. Täytyy sanoa, että näin pehmoista ja muutenkin miellyttävän tuntuista puuvillaa en olekaan ennen puikoilleni saanut. Koska minulla ei kuitenkaan ole juuri nyt tiedossa tarvetta räikeän vihreälle puuvillalle ja sitä mekosta jäi yli, päätin tehdä pakettiin myös pikkiriikkiset tossut.

Olen pitkään suunnitellut neulovani jollekin pikkuiselle söpöäkin söpömmät Saartjen tossut. Vaan olinpa tyrmistynyt, kun selvisi, että ne neulotaan tasona ja saumojen ompelemista sekä napinläpiä varten jätetään jokaiseen mahdolliseen mutkaan ja niemennotkoon holtittoman pitkiä langanpäitä roikkumaan. Ei hyvä.


Tein ensimmäisen tossun ohjeen mukaan, mutta katsokaa nyt tuota langanpäiden määrää. Puhumattakaan siitä, ettei paksu sauma tossun pohjassa voi tuntua kovin mukavalta pikkuihmisen jalassa. Niinpä neuloin toisen ja kolmannen tossun saumattomasti.

Ohjeen muokkaaminen saumattomaksi on ihan helppoa: Luodaan vain silmukat Judy's magic cast on:lla (16s ensimmäiselle ja 15s toiselle puikolle, yhteensä se ohjeen mukainen 31s). Koska tossut ovat ainaoikeaa, suljettuna neuleena neuloessa pitää neuloa joka toinen kerros oikein ja joka toinen kerros nurin. Tämä sujuu muun ohjeen kannalta vaivattomasti, kun aloittaa työn nurjalla kerroksella. Napinläpiä ei tarvitse myöskään tehdä langanpäistä. Itse tein ne virkkaamalla tossun nauhojen päihin seitsemän ketjusilmukan mittaisen lenkin.


Vaikka itse sanonkin, niin uuh, miten söpöt tossut. Ja näiden nappien kanssa näyttävät hauskasti vähän sammakoilta nämäkin. Ovat muuten mahdottoman nopeat neulottavat. Täytyy pitää mielessä, jos tulee joskus äkkilähtöjä ystävien vauvoja lahjomaan.

Neulisti

*********


Vyyhdin panos sammakkoasustukseen oli myssy. Kun sopivaa ohjetta ei tahtonut löytyä, neuloin hattuosan aiemmin hyväksi havaitulla norjalaismyssyn ohjeella (edellinen myssyni täällä ja Neulistin versio täällä). Silmät sävelsin sitten omasta päästä ja ompelin kiinni myssyyn.

Miten: Pyöröpuikot 3 mm
Mistä: BC Garn Alba, n. 25 g
http://www.ravelry.com/projects/VyyhtiMNK/norwegian-sweet-baby-cap---djevellue-2


Silmiä varten neuloin ensin vihreän lituskan pyörönä siten, että "silmänpohja" tuli nurjalla. Tällä tavoin sain aikaiseksi sopivan koveran muodon. Itse silmän virkkasin erikseen ja ompelin kiinni vihreään osaan. Lopuksi ompelin silmän kiinni molemmilta reunoilta, jotta sain kappaleen pysymään paremmin pystyssä. Langanpäitä riitti siis tässäkin työssä, mutta hauskaa oli!

Vyyhti

15 kommenttia:

  1. Ihana setti!

    - Murmelita

    VastaaPoista
  2. Suloinen sammakkoprinsessasetti!

    VastaaPoista
  3. Suloinen ja lystikäs setti! Eikä tuo ole vihreää possua nähnytkään....

    VastaaPoista
  4. Ihana setti! Melkein tekis mieli tollanen mekko tehdä isommassa koossa, mut onneksi varoitit tosta päättelystä... Vaan sellainen oikopolku tuli vielä mieleen, et eikös noi napinlävet vois jättää kokonaan tekemättä ja ommella vaan napit sen hihnan päälle? Ainakin tollasessa napissa missä kiinnistysnystyrän saa uppoamaan silmukoiden väliin. Ei näytä olevan tarvis niitä availla niin säästäisi vielä yhden näpertelyvaiheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tähän voisi tehdä huijausnapit, mutta aika paljon helpompi on pukea päälle, kun nappeja avaamalla saa isomman pääntien.

      Poista
    2. Joo, toki. Tarkoitin tossuja (mikä ei tossa varmaan ihan selvästi ole ilmaistu...), niissä ei varmaan tarvitse nappeja avata jalkaan laittaessa.

      Poista
    3. Aaa, no nyt mä ymmärrän. :D Joo, ne luultavasti saisi ujutettua jalkaan ihan nappeja avaamattakin.

      Poista
  5. Hirveän soma setti =D Mä muistelen kyl löytäneeni noihin tossuihin saumattoman ohjeen joskus kun niitä tulin neuloneeksi, mut ethän sä sitä tarvii kun ratkaisit jo ongelman =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tällaisiin kuulu valmiita ratkaisuja etsiä! :D

      Poista
  6. Oih miten söpöstelysetti sammakkoprinsessalle. Tossut oon neulonu minäki joskus ja sammaa mietin noista langanpäistä. No enpä neulonu saumattomasti niitä, mutta muutamat muut tossut kyllä oon niin teheny ja voin todeta saman se on ihan heleppoa.

    VastaaPoista
  7. Lovely! I made the same boots for my niece when whe was born, and after checking and re-checking the pattern I decided to search for a seamless one. Felt strange to have baby boots with a "sauma" in the middle. This is the version without sewing I found (and used), though you won't need it anymore :-) http://www.ravelry.com/patterns/library/fleegles-seamless-saartje-booties

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for the tip. Although, the modification was so easy that it was faster to come up with it by myself. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...