maanantai 15. helmikuuta 2016

Minkä taakseen jättää

Kaikkihan tietävät, että paras tuliainen neulojalle on paikallinen lanka. Joskus voi käydä niin onnellisesti, että tuo ystävälle hiukan lankaa tuliaisiksi ja sitten, sanotaanko noin puolen vuoden päästä, saa saman langan valmiina neuleena takaisin. Näin hyvä tuuri oli Vyyhdillä.


Mitä: Moonraker / Melanie Berg
Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Isager Spinni Tweed, 102 g
 Ravelryssa

Vyyhti seikkaili viime kesänä Tanskanmaalla ja minä sain ihanina tuliaisina vyyhdillisen munakoison väristä Spinni Tweediä. Ajattelin, ettei se oikein yksinään riittäisi isompaan projektiin, mutta onneksi lankaa sai lisää ihan kotikonnuiltakin. En ollut päättänyt vielä malliakaan, kun mallailin munakoisolle kaveria ja päädyin tämän hetken suosikkiväriini, kaurapuuroon.

Lopulta päätin pistää puikoille huivin, jonka neulomista olin haikillut jo pitkään. Moonrakerissa tehdään hauskoja, hiukan pikkuruisten siilien mallisia kontrastiraitoja ja huivin loppupäässä vaihdetaan pää- ja kontrastivärit päikseen.


Oikeasti mallissa kuuluisi käyttää useampaakin eri kontrastiväriä, mutta minä tein tämän kaksivärisenä. Sen verran huitelin omiani, että vaihdoin myös pää- ja kontrastivärin paikkaa yhtä kuviota aiemmin kuin ohjeessa sanottiin. Hyvä niin, sillä munakoison värinen lanka ei olisi muuten riittänyt loppuun asti.

Spinniä myydään 50 ja 100 g vyyhdeissä. Isompikin vyyhti on oikeastaan vain kaksi pientä vyyhtiä saman vyötteen sisään kääräistynä. Onneksi olin ostanut kauranpuuron väristä lankaa sen isomman setin, sillä ensimmäinen kerä lopahti noin 20 krs ennen huivin valmistumista. Kylläpä olisi harmittanut, jos lankaa ei olisi ollut enempää lipastossa odottamassa.


Huivista tuli oikein soma ja värit toimivat kauniisti yhdessä. Ihan täydellinen yhdistelmä tämä lanka ja huivimalli eivät kuitenkaan ole. Kontrastiraitojen siilikuviot venyttävät niiden välissä olevia päävärin silmukoita aika reippaasti ja joku pulleampi lanka olisi ehkä jättänyt vähän vähemmän reikäisen vaikutelman.

Vyyhti suostui toimimaan kuvausmallina ja tykästyi huiviin niin kovin, etten malttanut olla antamatta sitä palkkioksi mallin hommista.


Tiesittekö muuten mitä moonraker tarkoittaa? Kuulostaa kovin eteerisen runolliselta, mutta sepä onkin näköjään pieni latvapurje. Jaa. No, ehkä se on yhä runollista, jos sattuu harrastamaan purjehdusta.

Neulisti 

11 kommenttia:

  1. Oi mutta miten hieno! Ihanaa nähdä tämmönen versio tästä huivista koska en ole koskaan onnistunut näkemään sen monivärisen version erityistä hienoutta! Tämä on IHANA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oon taas kovastikin tykännyt moniväriversioista, mutta mulla nyt vaan sattui olemaan kahta väriä.

      Poista
  2. Kaunis huivi. Mä oo usein pohtinut et jos tuon huivin tekis parilla värillä, mut en oo vielä päättänyt =D Onnekas vyyhti kun sai jättää huivin kaulaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä lanka on paras tuliainen ja joululahja ja synttärilahja jne... =D

      Poista
  3. Kylläpä on kaunis ja harmoninen huivi!

    VastaaPoista
  4. Mie aattelin et tuo moonraker vois olla kuusiili :D Komia on huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä meitin korvaan paljon houkuttelevammalta nimeltä kuulostaa kuusiili. Mennään sillä! :D

      Poista
  5. Kaurapuuro on ihan aliarvostettu väri. Se on sellainen värien työhevonen, onnistuu aina näyttämään hyvältä ja toimii suunnilleen kaiken kanssa :)

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on kaunis! Yksinkertaisuudessaan viehättävä. Värivalinta ihan täydellinen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...